Ajankohtaista
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat ry:n hallitukset hyväksyivät kiinteistöpalvelualalle työehtosopimusratkaisun 29.3. Lakko ja muut työtaistelutoimet on peruttu.
23.03.2023 UutinenTampereen ammattikorkeakoulun yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut ovat päättyneet. TAMKin hallitus on hyväksynyt esityksen 28 henkilön työsuhteen irtisanomisesta ja 49 henkilön työsuhteen muutoksesta. – Neuvottelujen lopputulema on lähes sama kuin alkuperäinen esitys. Herää kysymys onko tässä haluttu aidosti neuvotella, vai oliko päätökset tehty jo ennalta, pohtii OAJ:n neuvottelupäällikkö Pasi Repo.
22.03.2023 UutinenKaksihaaraista korkeakoulujärjestelmäämme haastavat osakeyhtiömalli ja omistajien toteuttama ohjaus. Ammattikorkeakoulut tarvitsevat toiminnallista vapautta, kirjoittaa OAJ:n erityisasiantuntija Hannele Louhelainen blogissaan.
21.03.2023 BlogiSuomalainen koulutusjärjestelmä on ollut keskeisimpiä tasa-arvon edistäjiä maassamme koko sen itsenäisyyden ajan. Parhaimmillaan Suomi on laadukkaan peruskoulunsa ansiosta yltänyt kansainvälisessä vertailussa oppimisen kärkimaaksi. Viime vuosikymmenten aikana tapahtunut koulutuksen rahoituksen rapautuminen näkyy oppimistulosten heikkenemisenä. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto tähdentää blogissaan koulutukseen panostamisen tärkeyttä tasa-arvon päivänä 19.3.
19.03.2023 BlogiOAJ:n työhyvinvointirahasto sai tämän vuoden hakukierroksella 133 tukihakemusta ja avustuksia haettiin yhteensä 4,8 miljoonalla eurolla. OAJ:n kehitysjohtajan Jari Caverneliksen mukaan hakemusten määrä ylitti odotukset.
16.03.2023 UutinenVarhaiskasvatuspäivänä on tänä vuonna erityistä syytä juhlaan, sillä huhtikuussa tulee täyteen 50 vuotta ensimmäisen päivähoitolain voimaantulosta. Kun yhteiskunnassa nyt puhutaan paljon oppimistulosten laskusta, on erityisen tärkeä muistaa, että varhaiskasvatus on osa koulutusjärjestelmää. Sen laatu ratkaisee paljon.
16.03.2023 BlogiNeuvottelut yksityisissä kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelevän opetushenkilöstön tämän vuoden palkankorotuksista käynnistyvät 23.3. Palkankorotusten määräytymistavasta sovittiin viime elokuussa tehdyssä työehtosopimuksessa.
15.03.2023 UutinenCMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation ja OAJ järjestävät yhteistyössä kilpailun, jossa etsitään perusopetuksen tai toisen asteen toimijaa, opettajaa, oppilaskuntaa tai oppilaitosta, joka on edistänyt toiminnallaan rauhanomaista toimintatapaa ja ilmapiiriä. Ehdota palkinnon saajaa 15.3.-15.5.2023. Palkinto jaetaan kansainvälisenä rauhan päivänä 21.9.2023.
15.03.2023 UutinenOAJ:n hallitus kutsui valtuuston ylimääräiseen kokoukseen 14.3. Kokouksessaan valtuusto päätti valtuuttaa hallituksen päättämään tarvittavista järjestöllisistä toimenpiteistä yliopistosektorille kevään neuvottelukierroksella.
14.03.2023 UutinenAmmattikasvatus on nuori tieteenala, eikä se ole saavuttanut vielä vahvaa ja vakiintunutta asemaa. Ammattikorkeakoulupedagogiikan, ammatillisen oppimisen ja opettajuuden sekä ammattikasvatuksen tutkimukselle ja sen koordinoinnille on selkeä tarve, kirjoittavat erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Päivi Lyhykäinen.
14.03.2023 BlogiOppimisen tuen ongelmat perusopetuksessa ovat viime aikoina puhuttaneet paljon, ja eri puolueet ovat nostaneet tuen uudistamistarvetta esiin vaaliohjelmissaan. OAJ ehdottaa uutta mallia, jossa hallinnollisia päätöksiä ei tehtäisi enää lainkaan tuen portaista vaan siitä, millaista tukea oppilas saa. Oppimisen tuen vahvistamista pidetään OAJ:ssä tärkeimpänä keinona puuttua laskeviin oppimistuloksiin.
14.03.2023 TiedoteTyöpaikkojen psykososiaalisia kuormitustekijöitä ei tunnisteta riittävästi eikä niitä osata hallita. OAJ pitää psykososiaalisen kuormituksen ennaltaehkäisyn vahvistamista tärkeänä, ja samoin ajattelee 84 % poliittisista päättäjistä. Ennalta ehkäisyn lisäksi tarvitaan ratkaisukeskeistä puuttumista kuormitustekijöihin. Tämä vaatii työpaikolla toimenpiteitä ja aktiivista yhteistoimintaa.
12.03.2023 UutinenHaemme lakiasiainjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen OAJ:lle. Haku päättyy 2.4. Rekrytointi toteutetaan yhdessä MPS:n kanssa.
10.03.2023 UutinenKuluvan vuoden aikana on jo ehditty neuvotella sekä toisen vuoden palkkaratkaisuista että kokonaan uusista sopimuksista. Työmarkkinakierros on osoittautunut haastavaksi, joten OAJ:n erityisasiantuntija Riina Mäkelälammi muistuttelee blogikirjoituksessaan järjestövalmiuden tärkeydestä myös tänä keväänä.
09.03.2023 BlogiViime viikon perjantaina syntyi neuvottelutulos verrokkialojen vaikutuksesta kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksiin. Neuvottelutulos on nyt hyväksytty kaikkien osapuolten hallinnoissa. – Olen todella tyytyväinen, että verrokkialojen kytkös toteutuu täysimääräisenä, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
07.03.2023 Uutinen