Oppilasarviointi on ollut yksi eniten keskustelua herättäneistä perusopetuksen opetussuunnitelmien uudistamisteemoista.
Opetussuunnitelman arviointiosuudesta on tehty hyvinkin kirjavia tulkintoja, jopa niin, että Opetushallituskin joutui nettisivuillaan oikomaan yleisimpiä harhaluuloja oppilaiden arvioinnista.
Opetussuunnitelmaa uudistettaessa oli esillä kaksi keskeistä oppilasarviointia koskevaa tavoitetta. Ensinnäkin haluttiin lisätä oppimista tukevaa jatkuvaa palautetta. Toiseksi haluttiin parantaa arvioinnin yhdenvertaisuutta, etenkin niissä kohdin, joissa sen pitäisi olla täysin yhdenvertaista myös oppilaiden oikeusturvan näkökulmasta. Jo tuolloin oli tutkimustietoa siitä, ettei tämä yhdenvertaisuus toteudu (mm. Ouakrim-Soivio/OPH 2013).
Tätä käsitystä tukeva näyttö on tämän jälkeen vain lisääntynyt. Esimerkiksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen matematiikan pitkittäisarvioinnin tulosten mukaan oppilaat voivat samantasoisella matematiikan osaamisella saada jopa neljää eri päättöarvosanaa (Karvi 2017). Kuitenkin näillä arvioinneilla muun muassa kilpaillaan toisen asteen opiskelupaikoista desimaalien tarkkuudella.
Arviointikriteerejä ja -käytäntöjä kehitettävä
Oppimista tukeva formatiivinen arviointi on imenyt kaiken energian julkisessa keskustelussa ja paljolti myös paikallisessa opetussuunnitelmatyössä. Formatiivisen arvioinnin ylikorostaminen on jopa vahvistanut arvioinnin yhdenvertaisuuden ongelmaa. Formatiivisen arvioinnin hyvin byrokraattiset ja opettajia kuormittavat paikalliset dokumentointikäytännöt ovat vielä oma aiheensa.
Tuntuu kuin olisi unohtunut kokonaan, että arvioinnilla on entiseen tapaan myös osaamisen tason arvioinnin tehtävä. Oppilaan osaamisen tasoa on edelleen arvioitava suhteessa opetussuunnitelman asettamiin tavoitteisiin. Oppilaalla ja hänen vanhemmillaan on oltava mahdollisimman realistinen kuva myös osaamisen tasosta läpi koulupolun. Opetussuunnitelman arviointikriteerit ja olemassa olevat tukimateriaalit eivät riitä nykyisellään tekemään arvioinnista yhdenvertaista.
Opettajien arviointiosaamista pitää vaalia
Arviointi on opettajan keskeinen virkatehtävä. Jotta arviointi on laadukasta, yhdenvertaista, monipuolista ja oppilaiden oppimista tukevaa ja edistävää, on opettajien arviointiosaamisesta huolehdittava. Valitettavasti arvioinnin merkittävyys ei ole näkynyt sen huomioinnissa opettajankoulutuksessa.
Arvioinnin yhdenvertaisuuden parantamiseksi on viime aikoina tehty useita perusteltuja esityksiä. OAJ suhtautuu asiaan erittäin vakavasti ja esittää toimia perusopetuksen arvioinnin yhdenvertaisuuden parantamiseksi.
Mitä pitää tehdä, jotta perusopetuksen arviointi saadaan yhdenvertaiseksi?
1. Ei peruskoulun päättökoetta tai koko ikäluokan kansallisia kokeita
OAJ vastustaa arvioinnin yhdenvertaisuuden ratkaisuksi usein esitettyä päättökoetta. Monissa maissa käytössä oleva järjestelmä johtaisi ainoastaan kouluvertailuun ja -kilpailuun ja vain vahvistaisi jo nyt huolena olevaa koulujen eriytymiskehitystä. Koe myös ohjaisi vahvasti opetusta, oppimista ja koulun kehittämistä. OAJ pitää arvioinnin pedagogista monipuolisuutta tärkeänä, eikä näe, että yhdellä kokeella on mahdollista mitata koulussa tavoiteltavien asioiden osaamista riittävän monipuolisesti.
2. Selkeyttä ja kattavuutta valtakunnallisiin arviointikriteereihin
OAJ vaatii, että nykyisiä opetussuunnitelman arviointikriteerejä selkeytetään ja konkretisoidaan. Nykyisten kuudennen ja yhdeksännen luokan kriteerien lisäksi valtakunnalliset arviointikriteerit tulee laatia myös neljännen luokan loppuun.
Hyvän osaamisen kriteerien (arvosana 8) lisäksi tulee laatia myös vähimmäisosaamisen kriteerit (arvosana 5, hyväksytty). Vuosiluokkien 4, 6 ja 9 lisäksi nämä on laadittava myös alkuopetuksen loppuun toiselle vuosiluokalle.
Vähimmäisosaamisen kriteerit toimisivat ennen kaikkea vahvana selkänojana oppilaan tuen suunnitteluun ja resursointiin. Ellei oppilas ole saavuttamassa hyväksytysti vuosiluokan tavoitteita, on tukea voitava hyvissä ajoin lisätä.
3. Numeroarviointi osana arvioinnin kokonaisuutta
Oppimisen arvioinnilla on erilaisia tehtäviä. Vaikka oppimista tukevaa arviointia korostetaankin, pitää arvioinnin yhä myös opetussuunnitelman mukaan kuvata osaamisen tasoa suhteessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Tällä tehtävällä on keskeinen merkitys tavoiteltaessa arvioinnin yhdenvertaisuutta.
OAJ näkemyksen mukaan numeroarviointi on edelleen käypä ja toimiva tapa osaamisen tason arviointiin. Yleistyvä käytäntö, jossa numeroarviointeja annetaan vasta yläkoulussa, ei OAJ:n näkemyksen mukaan tue arvioinnin yhdenvertaisuuden lisäämisen tavoitetta. Osaamisen tason arviointiin myös numeroin on suositeltavaa totutella vähitellen (niin oppilaan, vanhemman kuin opettajan näkökulmasta) jo alakoulun puolella.
4. Kansallinen arvioinnin tukipankki
OAJ esittää, että Opetushallitus laatii yhdessä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen kanssa kansallisen arvioinnin tukipankin ja ylläpitää sitä. Tukipankki sisältäisi monipuolisia, kansallisiin arviointikriteereihin perustuvia testejä, kokeita ym. arviointitehtäviä.
Näiden käytöstä arvioinnissa päättäisi kukin opettaja nojaten pedagogiseen harkintaansa. Tukipankki konkretisoisi osaltaan opetussuunnitelman arviointikriteerejä ja antaisi opettajalle mahdollisuuden kalibroida omaa arviointiaan suhteessa kansallisiin kriteereihin. Tällöin tukipankki lisäisi arvioinnin yhdenvertaisuutta koulujen ja opettajien välillä.
5. Opettajien arviointiosaaminen
OAJ vaatii arviointiosaamisen vahvaa huomioimista opettajien perus-, perehdytys- ja täydennyskoulutuksessa. OAJ esittää tutoropettajamallia yhdeksi käytännön keinoksi opettajien arviointiosaamisen jatkuvaan kehittämiseen.
Jaakko Salo
erityisasiantuntija
OAJ