Valitsemme vuosittain vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin. Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -tunnustuksen saa yksikkö, jonka toiminta on esimerkillistä ja jossa viihtyvät sekä opettajat että oppilaat, opiskelijat tai päiväkodin lapset.
Tunnustus on todistus suomalaisen koulutus- ja kasvatusjärjestelmän korkeasta tasosta sekä mallikelpoisesta työyhteisöstä. Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1991.
Vuonna 2023 palkittiin Sasin päiväkoti Hämeenkyröstä palkittiin valittiin kaksi voittajaa. Kunniamaininnan sai Kappelimäen koulu Laitilasta. Onnea!
Näin voit ilmoittaa ehdotuksesi palkinnon saajaksi
Ehdotuksia voivat tehdä OAJ:n valtakunnalliset piirit, opettajien ammattiyhdistykset sekä
yksittäiset päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, vanhempainyhdistykset sekä oppilaitosten tai päiväkotien ylläpitäjät. Yksittäinen henkilö voi esittää omaa työyhteisöä tai työpaikkaa, mutta esitys edellyttää puoltolausuntoa. Tällaisen kilpailuraati pyytää OAJ:n paikallisyhdistykseltä tai pääluottamusmieheltä. Kilpailuesityksen tekijän ei tarvitse huolehtia puoltolausunnon käytännön toimista.
Ehdotukseen on liitettävä kirjalliset perustelut sekä esittäjän ja ehdokkaan yhteystiedot.
Lisätietoja kilpailusta voi kysyä Katja Järviseltä.
Ehdota palkinnon saajaa
Kilpailu vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin nimeämisestä järjestettiin 33. kerran vuonna 2023.
Ehdotuksia kerätään keväisin. Ensi vuoden aikataulusta ilmoitetaan erikseen.
Ehdota vuoden koulua, oppilaitosta tai päiväkotia
Kilpailun voittaja julkistetaan toukokuussa.
Ketkä valitsevat palkittavan koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin?
OAJ:n hallitus on nimennyt palkintoraadin, jonka puheenjohtajana toimii järjestö- ja viestintätoimikunnan puheenjohtaja Kirsi Vuori.
Raadin sihteerinä on erityisasiantuntija Katja Järvinen.
1991 Meri-Porin lukio
1992 Kokkolan ammattioppilaitos
1993 Turun normaalikoulu
1994 Ylikylän koulu, Kempele
1995 Eskolanmäen yläaste, Kouvola
1996 Karviaistien koulu, Helsinki
1997 Sibelius-Akatemia, Helsinki
1998 Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
1999 Opetusravintola Paviljonki, Savonlinna
2000 Kajaanin opettajankoulutuslaitos
2001 Auroran sairaalakoulu, Helsinki
2002 Aurinkorannikon suomalainen koulu, Espanja
2003 Jokiniemen päiväkoti, Vantaa
2004 Orajärven koulu, Sodankylä (luokat 1–6)
2005 Aninkoulu, Kauhajoki (erityiskoulu)
2006 Taivalkosken metsäoppilaitos
2007 Keskustan koulu, Eurajoki (esiopetus ja perusopetus)
2008 Mäntylän yksikkö: päiväkoti ja koulu, Oulu
2009 Riihenmäen koulu, Mäntsälä (7–9)
2010 Klinkbackan koulu, Raasepori (1–6)
2011 Tiistilän koulu, Espoo (1–6)
2012 Kaurialan lukio, Hämeenlinna
2013 Seinäjoen yhteiskoulu
2014 Hämeenkylän koulu ja kunniamaininta Rinnekodin koulu
2015 Taalintehtaan koulu, Kemiönsaari
2016 Lintulaakson koulu, Espoo
2017 Rovaniemen Kansalaisopisto,
Kunniamaininnat Kirkonkylän koulu, Lapinjärvi, ja Västerby skola, Tammisaari
2018 Tarvaalan koulu, Saarijärvi
2019 Ylivieskan seudun kansalaisopisto
2020 Kosken lukio
2021 Könönpellon koulu, Varkaus
2022 Talvisalon koulu, Savonlinna ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK, Tampere
2023 Sasin päiväkoti, Hämeenkyrö