Tuloksia haulle "Koulutuksen rahoitus"
Juuri julkaistu OECD:n Education at a Glance -raportti vahvistaa, että Suomi on pahasti jäljessä muiden Pohjoismaiden koulutuspanostuksista. Huolestuttavinta on kehityksen trendi. Valtaosa OECD:n jäsenmaista on tarkasteluajanjaksolla 2012–2018 lisännyt suhteellisia koulutuspanostuksiaan, kun taas Suomi kuuluu koulutuksesta leikanneiden harvalukuiseen joukkoon.
16.09.2021 TiedoteMistä tulevat koulutuksen rahat ja miten ne saadaan riittämään, kun sivistyspalvelujen järjestämisestä tulee soten myötä kuntien suurin tehtävä? Esimerkiksi näitä asioita puitiin koulutuksen rahoitusta käsitelleessä OAJ:n seminaarissa viime perjantaina Akavatalossa Helsingissä.
13.09.2021 UutinenMarinin hallituksen ohjelmassa luvattiin vahvistaa ennakoitavan ja pitkäjänteisen perusrahoituksen roolia korkeakoulurahoituksessa. Hallituksen toimintasuunnitelmassa on todettu, että merkittävät koulutuslaajennukset edellyttävät lisärahoitusta. Hallituksen poukkoilevat toimet tieteen rahoituksessa luovat kuitenkin epävarmuutta tutkijoiden työhön ja tulevaisuuteen, kirjoittavat Tiede ja Opetus ry:n puheenjohtaja Olli Luukkainen OAJ:stä ja varapuheenjohtaja Maija S. Peltola Tieteentekijöistä.
13.09.2021 BlogiKoulutuksen rahoitus kääntyi tällä hallituskaudella nousuun kipeiden leikkausten jälkeen, mutta kertaluonteiset rahat eivät paikkaa murentumaan päästettyä perustaa. Mikä on tilannekuva nyt? Entä miten sote-uudistus vaikuttaa kuntien kykyyn tuottaa koulutuspalveluita? Koulutuksen rahoitus luupin alla OAJ:n seminaarissa 10.9. – seuraa ohjelmaa verkossa!
10.09.2021 UutinenOAJ on pettynyt Marinin hallituksen budjettiriihen päätöksiin. Oppivelvollisuuden laajentaminen toisella asteella voi onnistua vain, jos oppimiseen saa tukea jo päiväkodissa ja peruskoulussa, mutta tämä unohtui hallitukselta. Miksi hallitus ei vie aloittamiaan uudistuksia laadukkaasti loppuun?
09.09.2021 UutinenAmmatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteita tarkastellaan uudelleen edellisen lausuntokierroksen tuottaman runsaan palautteen ansiosta. Asetus laskentaperusteista astui voimaan vuoden alussa.
30.08.2021 LausuntoOAJ vaatii Marinin hallitukselta 17 miljoonaa euroa lisärahoitusta varhaiskasvatukseen, jotta riittävä tuki voidaan lainsäädännöllä varmistaa jokaiselle lapselle päiväkodeissa. Varhaiskasvatuslakiin ollaan syksyllä säätämässä samankaltainen kolmiportainen tuki, joka perusopetuksessa on toteutunut heikosti.
25.08.2021 UutinenOAJ ja lukuisat muut järjestöt vetoavat maan hallitukseen tieteen rahoitukseen kaavailtujen leikkausten perumiseksi. Jos massiiviset leikkaukset toteutuvat, ne merkitsevät Suomen tieteen alasajoa, järjestöt kirjoittavat.
25.08.2021 UutinenYhdeksän järjestöä vaatii pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, joilla Suomen TKI-toiminta saadaan kasvuun kohti 4 prosentin tavoitetta.
15.06.2021 UutinenKoulutuksen koronatuella on palkattu uusia opettajia ja annettu nykyisille opettajille mahdollisuus tukiopetuksen tarjoamiseen ja jaettu ryhmiä pienemmiksi. OAJ:n mielestä lomautuskiellon pitää olla ehtona koronatuen saamiselle.
07.06.2021 Lausunto