• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Työkuormitus

Opettajien työssä esiintyy enemmän kuormitusta kuin monissa muissa ammateissa. Haitalliseen työkuormitukseen voi ja tulee puuttua.

Terveydelle haitallinen työkuormitus on uhka työhyvinvoinnille. Sopivalla tasolla oleva työkuormitus, työn voimavarojen hyödyntäminen ja vahvistaminen sekä riittävä palautuminen tukevat työssä jaksamista. Työn aiheuttamasta kuormituksesta tulee voida palautua saman päivän aikana.  

Työn kuormitustekijät liittyvät työn sisältöön, työjärjestelyihin, työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen sekä johtamiseen. Työkuormituksen aiheuttaman terveyshaitan arvioinnissa huomioidaan myös työntekijän yksilölliset ominaisuudet (esimerkiksi ikä), elämäntilanne ja voimavarat.

Työnantajalla vastuu työntekijöidensä turvallisuudesta ja terveydestä työpaikalla


Työnantajan täytyy ryhtyä toimenpiteisiin haitallisen työkuormituksen poistamiseksi tai vähentämiseksi, mkäli  työntekijä kokee työssä terveydelle haitallista kuormitusta. (Työturvallisuuslaki 25 §).

Kasvatus- opetus- ja tutkimusalan kuormitustekijät

Kasvatus-, opetus- ja tutkimusalalla haitallista työkuormitusta aiheuttavat muun muassa

  • epäselvät tai puutteelliset ohjeet, esimerkiksi uudet menetelmät, työvälineet, ohjelmat, toimintatavat
  • puutteellinen perehdytys ja työhönopastus
  • epäselvyydet työnjaossa, tehtävänkuvissa, vastuissa
  • epäselvät tai toimimattomat prosessit
  • epäselvät, epärealistiset, ristiriitaiset tai kohtuuttomat odotukset ja tavoitteet
  • liian suuret vaatimukset suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin ja saatavilla olevaan tukeen, esimerkiksi inkluusioon liittyvät ongelmat
  • liian suuri työmäärä suhteessa työaikaan, työtehtävien valuminen vapaa-ajalle
  • toissijaiset tehtävät vievät aikaa varsinaiselta työltä
  • liiallisen tietomäärän tai hallitsemattoman tietotulvan käsittely
  • toimimattomat työvälineet tai ohjelmat
  • työympäristön puutteet, muun muassa liian pienet tai epätarkoituksenmukaiset tilat, sisäilmaongelmat, keskittymistä häiritsevä melu, valaistukseen liittyvät ongelmat
  • jatkuvat keskeytykset
  • usean eri asian tekeminen samanaikaisesti
  • vaikeus pitää taukoja työpäivän aikana
  • liian vaikeat tai vaativat työtehtävät, uudet vaatimukset ilman perehdytystä tai täydennyskoulutusta
  • liian suuri vastuu suhteessa vaikutusmahdollisuuksiin
  • väkivallan, häirinnän ja maalittamisen uhka
  • haasteelliset vuorovaikutustilanteet oppilaiden tai huoltajien kanssa
  • häiriöt työyhteisössä: yhteistyö- ja vuorovaikutusongelmat, puutteellinen tuki, johtamiseen ja esihenkilötyöhön liittyvät puutteet ja ongelmat, syrjivä kohtelu, ristiriidat, työpaikkakiusaaminen, häirintä – on huomioitava, että työn muut kuormitustekijät, kuten epäselvä työnjako, altistat työyhteisön sosiaalisen toimivuuden häiriöille
  •  

Toimi näin jos koet haitallista kuormitusta työssäsi

Arvioi tilanteesi Kuormitusvaa'alla. Kuormitusvaaka on helppokäyttöinen ja maksuton sovellus. Se auttaa hahmottamaan yksilön kuormituksen ja voimavarojen välistä tasapainoa työssä ja kohdentamaan toimenpiteitä oikeisiin asioihin.

Täytä kuormitusvaaka-kysely tästä

Jos riskirajat täyttyvät, käy läpi tämä tarkistuslista 

  • Seuraa omaa työajan käyttöäsi, jotta pystyt tunnistamaan ja osoittamaan, onko työmääräsi ja työnkuvasi suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Voit käyttää tähän OAJ:n Vipu- verkkosovellusta.
  • Ilmoita esihenkilölle ja työsuojeluvaltuutetulle, mikäli tunnistat seikkoja työolosuhteissa tai työyhteisössä, jotka voivat aiheuttaa haitallista työkuormitusta
  • Jos havaitsemasi kuormitustekijät koskettavat koko työyhteisöä voit pyytää työsuojeluvaltuutettua käsittelemään asiaa työntekijöiden edustajana työsuojelun yhteistoiminnassa

Jos tunnistat itsessäsi merkkejä jotka saattavat kertoa ylikuormittuneisuudesta:

  • Selvitä, onko työpaikalla varhaisen tuen malli tai muita ohjeita kuormituksen käsittelyyn, ja toimi niiden mukaan
  • Ota asia puheeksi oman esihenkilön kanssa
  • Ilmoitus esihenkilölle on hyvä tehdä myös kirjallisesti, jotta se voidaan tarvittaessa osoittaa tehdyksi
  • Käytä organisaation omaa lomaketta, tai jos sitä ei ole voit käyttää työsuojeluviranomaisen lomaketta Ilmoitus työnantajalle työssä kuormittumisesta
  • Kuvaa ilmoituksessa ne tekijät työympäristössä, työn sisällössä, työn järjestelyissä tai työyhteisön toimivuudessa, jotka aiheuttavat haitallista kuormitusta
  • Pyydä, että työnantaja puuttuu tilanteeseen
  • Kerro omat ehdotuksesi haitallisen työkuormituksen vähentämiseksi
  • Pyydä tarvittaessa työsuojeluvaltuutettu tai luottamusmies tueksi
  • Huomaa, että kaikki uudet tai selkeästi pahentuneet oireet täytyy arvioida työterveyshuollossa
  • Työterveysneuvottelussa mietitään yhdessä keinoja, kuten muutoksia työtehtävissä tai työjärjestelyissä, työn kuormittavuuden vähentämiseksi
  • Henkilöstöedustaja voi olla tukena myös työterveysneuvottelussa
  • Pääluottamusmiehen on syytä olla mukana, mikäli suunnitellaan muutoksia työ- tai virkasuhteen ehtoihin
  • Toimenpiteiden vaikutuksia on tärkeää arvioida yhdessä
  • Ilmoita esihenkilön esihenkilölle, mikäli esihenkilö ei reagoi ilmoitukseen tai toimenpiteet ovat vääriä/riittämättömiä
  • Ota yhteyttä Aluehallintovirastoon/työsuojelun vastuualue (puhelin 0295 016620) ja pyydä yhdistämään työhyvinvointineuvontaan, mikäli työnantaja ei reagoi ilmoitukseen tai toimenpiteet ovat riittämättömiä

 

 

Jaa