• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Peruskoulun opettajien työaikamuoto on pääasiassa opetusvelvollisuustyöaika. Osa peruskoulun oppilaanohjaajista on vuosityöajassa.

Oppivelvollisuuteen perustuva työaika koostuu 190 oppilastyöpäivästä ja 3 opettajatyöpäivästä. Opettajatyöpäivistä käytetään myös termiä teso-päivät. Näiden lisäksi opettajat osallistuvat yhteissuunnittelu- eli ys-aikaan.

Opettajan opetusvelvollisuuteen voidaan lukea erilaisia tehtäviä, jolloin oppitunteja voi olla vastaavasti vähemmän kuin opetusvelvollisuus edellyttää.

Päätoimisen tuntiopettajan opetusvelvollisuus voi jäädä alle opetusvelvollisuuden, jolloin palkka määräytyy palkanmaksun perusteena olevien tuntien suhteessa opetusvelvollisuuteen.

Jos opettajan tuntien määrä on lukuvuonna keskimäärin enemmän kuin opetusvelvollisuus, maksetaan hänelle opetusvelvollisuuden yli meneviltä tunneilta ylituntipalkkio.

Lukuvuosi alkaa 1.8. ja päättyy 31.7. Lukiossa on 190 oppilastyöpäivää lukuvuodessa. Työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Aikuislukiossa oppilastyöpäiviä on laskennallisesti 165.

Lukuvuonna 2022–2023 on kolme arkipyhävähennyspäivää. Oppilastyöpäiviä on lukiossa 187 ja aikuislukiossa 162.

Perusopetuksen oppitunnin pituus on 60 minuuttia, josta opetukseen tulee käyttää peruskoulussa tuntia kohti vähintään 45 minuuttia. Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi.

Oppitunnin pituus on 60 minuuttia, josta opetukseen tulee käyttää lukiossa vähintään 45 minuuttia ja aikuislukiossa vähintään 40 minuuttia.

Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi.

Jos luottamusmiehen kanssa erikseen sovitaan lukion tai aikuislukion opetukseen käytettävän ajan ja välituntien järjestämisestä vakiintuneesta käytännöstä poikkeavalla tavalla, se ei saa johtaa opettajien työpäivän pitenemiseen eikä siihen, että yhdistettyjen välituntien aikana teetetään muuta työtä.

Perusopetuksessa oppilaiden tai opiskelijoiden työpäivä voidaan jaksottaa perinteisestä poikkeavalla tavalla esimerkiksi siten, että päivän aikana on yksi tai useampi kaksoistunti ja keskellä koulupäivää pitkä ruokailuvälitunti. Ruokailuvälitunti muodostuu välitunneista. Oppituntien jaksotuksesta riippumatta opetukseen ja välitunteihin yhteensä käytettävän ajan pitää pysyä perusopetusasetuksen ja virkaehtosopimuksen mukaisena. Opetukseen tulee käyttää tuntia (60 min) kohti vähintään 45 minuuttia, ja opetukseen käytettävä aika jaetaan työjärjestyksessä tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi.

Jos opetustyö alkaa esimerkiksi klo 9.15, niin työpäivä päättyy 15 minuuttia yli tasatunnin. Sen jälkeen voi olla vielä yhteissuunnittelutyöaikaan kuuluvia tehtäviä, mutta ei valvontatehtäviä ilman korvausta. Vastaavasti toimitaan aamuvalvontojen suhteen.

Opettajia ja opetusvelvollisuustyöajassa olevia oppilaanohjaajia ei voida määrätä opetus- tai ohjaustyöhön kesäaikana, ellei kesäopetuksesta sovita paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa. Pääluottamusmiehen tulee olla yhteydessä OAJ:n toimistoon. Myös muut oppilaitoksen loma-ajat ovat samalla tavoin suojattuja.

Kesäkeskeytysaikana voidaan edelleen pitää uusintakuulusteluja yhtä paljon ja samoina aikoina kuin vakiintuneesti ennen vuotta 1999. Aikuislukioiden elokuun kesäkurssit ovat olleet vakiintunutta toimintaa. Sen sijaan muuna aikana annettavasta kesäopetuksesta pitää sopia paikallisesti luottamusmiehen kanssa.

Vaikka muuksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä vähentäisivät oppilaiden vuotuisten koulutyöpäivien määrää, ovat ne opettajalle työjärjestyksen mukaisia palkallisia päiviä. Opettajan palkanmaksussa lukuvuoden työpäivien lukumäärä on siis päiväkoulussa 190 ja aikuislukiossa laskennallisesti 165. Vastaavasti työviikkoja on tasan 38 tai 33.

Kun lasketaan opettajan työpäiviä tai tuntimääriä sellaiselta lukuvuoden osalta, joka sisältää näitä arkipyhiä, käsitellään pyhäpäiviä samalla tavalla kuin muitakin jaksoon kuuluvia työpäiviä.

Teso-päivien (Sivistan oppilaitokset) lisäksi opettaja voidaan koulun työkauden aikana määrätä enintään kuudeksi tunniksi opettajan omaa ammattitaitoa edistävään ja ylläpitävään koulutukseen tai työnkykyä ja työnhyvinvointia parantavaan toimintaan.

Suunnittelu- ja koulutuspäivät eli teso-päivät

Toistaiseksi otetulla opettajalla ja vähintään lukuvuoden työajaksi otetulla määräaikaisella opettajalla on velvollisuus osallistua lukuvuoden aikana kolmeen kuusi tuntia kestävään suunnittelu- ja koulutustyöpäivään. Nämä opettajatyöpäivät voivat olla koulu- tai kuntakohtaisia. Yksi päivistä voidaan jakaa pidettäväksi kahtena eri tilaisuutena, joiden yhteispituus on kuusi tuntia. On myös mahdollista sopia työnantajan kanssa teso-päivän korvaamisesta muulla vastaavalla koulutuksella.

Mikäli opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai muuten osittaisella virkavapaalla, teso-päiviin osallistuminen voi tapahtua samassa suhteessa kuin työaika on täydestä työajasta. Opetusvelvollisuus vastaa täyttä työaikaa.

Yhteissuunnittelu on koulun opettajille annettu väline koulun toiminnan kehittämiseen. Yhteissuunnittelu korostaa jokaisen koulun opettajan vastuuta koulun toiminnasta. Sen avulla rehtorilla on yhdessä opettajien kanssa mahdollisuus koulun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

Koulun rehtori on yhteissuunnittelun käynnistäjä ja vireillä pitäjä. Hänellä on vastuu yhteissuunnittelusta.

Yhteissuunnittelutyöaika ei koske sivutoimista tuntiopettajaa.

Yhteissuunnittelutyöaikaa ei käytetä koulutukseen, vaan teso-päivät ovat koulutusta varten.

OAJ on laatinut työkalun yhteissuunnittelutyöajan suunnitteluun ja seurantaan. Ys-ajan käyttöä on mahdollista seurata taulukolla.


Ys-aika ja vesot yleissivistävässä opetuksessa

Diapaketti avaa yleissivistävässä opetuksessa toimivien opettajien yhteissuunnittelutyöaikaa ja veso-koulutuksia. Otetaan tänä lukuvuonna yhdessä Joku roti! ys-aikaan!

Jaa