• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Opettajan opetusvelvollisuuden ylittävät tunnit ovat ylitunteja.

Opettajalla ei ole välittömiin määräyksiin tai säädöksiin perustuvaa velvollisuutta pitää ylitunteja. Viranhaltija on velvollinen opettamaan niin monta luokkaopetustuntia, että hänen opetusvelvollisuutensa tulee täyteen. Muiden opetusvelvollisuuden ylittävien luokkatuntien pitämisestä voi kieltäytyä työsuojelullisin perustein. Opetusvelvollisuustuntien lisäksi opettajan tulee tehdä ne luokan ulkopuoliset opettajantehtävät, jotka hänelle määrätään. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi luokanvalvojan tehtävät.

Opettajalla ei ole myöskään määräyksiin tai säädöksiin perustuvaa oikeutta saada ylitunteja. Työnantajan tulee kohdella opettajia tasapuolisesti mahdollisia ylitunteja jaettaessa kuten muutenkin. Hyvä käytäntö on, että rehtori kysyy edellisenä lukuvuotena opettajilta, millaiseen ylituntimäärään he ovat valmiita. Ylitunnit vahvistetaan työsuunnitelman vahvistamisen yhteydessä syksyllä.

Jos opetusvelvollisuus ei täyty luokkaopetustunneista

Jos opettajanviran haltijan opetusvelvollisuus ei täyty luokkaopetustunneista, muun muassa erityistehtäviin suunnattuja vuosiviikkotunteja voidaan lukea opetusvelvollisuuteen.

Kuinka paljon ylitunteja voi tehdä?

Ylituntikatosta ei ole säädöksiä eikä määräyksiä. Työ on suunniteltava ja mitoitettava siten, että se ei aiheuta haittaa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle.

Ylituntipalkkion laskeminen

Ylituntipalkkion laskukaava:

ylituntikerroin x tehtäväkohtainen palkka / opetusvelvollisuus

Ylituntikertoimet löytyvät työ- ja virkaehtosopimuksista.

Jaa