• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo
Kuvituskuva

Vuonna 2010 muutetun perusopetuslain mukaan oppilaille annetaan yleistä, tehostettua tai erityistä oppimisen ja koulunkäynnin tukea. OAJ on selvittänyt, kuinka lakimuutos on vaikuttanut opettajien työhön ja oppijoiden saamaan tukeen. Selvitystemme perusteella vaadimme riittävää tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin.

Esi- ja perusopetusta ei jaeta perusopetuslaissa enää yleis- ja erityisopetukseen. Sen sijaan oppijalla on oikeus välittömiin tukitoimiin heti, kun oppiminen tai koulunkäynti kangertelee. Oppimisen ja koulunkäynnin tuesta puhutaan kolmiportaisena tukena.

Kolmiportaisessa tuessa päiväkoti tai koulu tarjoaa lapselle tai nuorelle hänen tarvitsemaansa tukea koko esi- ja perusopetuksen ajan. Tuki jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen, ja oppija voi tarvita yhtä tai useampaa tuen muotoa vaikeuksien laadusta ja laajuudesta riippuen.

Miten oppimisen ja koulunkäynnin tuki on toteutunut?

OAJ selvitti keväällä 2017, kuinka lakimuutos vaikutti kasvatus- ja koulutushenkilöstön työhön ja oppijoiden saamaan tukeen. Selvitys tehtiin erikseen esi- ja perusopetuksessa.

OAJ:n selvitysten mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille laissa turvatut oppimisen tukitoimet eivät toteudu, sillä tuen järjestämisessä on suuria puutteita. Suurimmat puutteet liittyvät rahaan, erityisopetuksen järjestämiseen ja opettajien työmäärän kasvuun.

Tutustu julkaisuihin

Oppimisen tukipilarit esiopetuksessaOppimisen tukipilarit

Laitetaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki kuntoon

Selvitystensä perusteella OAJ vaatii riittävää tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin.

Tarjoamme toimenpide-ehdotuksia, joilla turvataan riittävä tuki ja laadukas oppiminen sekä esi- että perusopetuksessa.

Näin turvataan riittävä tuki esiopetuksessaNäin turvataan riittävä tuki perusopetuksessa

Raha ratkaisee tuen

Sekä esi- että perusopetuksen suurimmat ongelmat liittyvät rahaan: raha ratkaisee oppijan tuen, ei tuen tarve. Mitä puutteellisemmat resurssit päiväkodilla tai koululla on, sitä heikommin kolmiportainen tuki vaikuttaa toimivan.

Mielestämme koulutuksen tasa-arvon kannalta olisi tärkeää, että kaikilla päiväkodeilla ja kouluilla olisi riittävät taloudelliset resurssit oppimisen ja koulunkäynnin tukeen.

Osa-aikaisessa erityisopetuksessa isoja puutteita

Osa-aikainen erityisopetus ei toimi lain edellyttämällä tavalla. Vaikka tukea tarvitsevien oppilaiden määrä on lisääntynyt nopeasti, ei erityisopetuksen määrää olla samassa suhteessa lisätty.

Sekä esi- että perusopetuksen opettajat pitivät tehostetun tuen piirissä olevien oppijoiden osa-aikaisen erityisopetuksen resursointia riittämättömänä.

Erityistä tukea tarvitsevan oppijan oikeudet eivät aina toteudu

Erityisen tuen keskeinen tukimuoto, erityisopetus, ei toteudu tavoitteiden mukaisesti. Erityisopetusta ei ole tarjolla jokaiselle sitä tarvitsevalle, vaikka erityisopetus on sitä tarvitsevan lapsen ja nuoren oikeus.

Korostamme, että pienryhmäopetusta ja erityisluokkia tarvitaan edelleen, jotta oppijat saavat tarvitsemansa tuen.

Paperityöt vievät ajan olennaisimmalta – opettamiselta ja oppimisen tukemiselta

Kolmiportainen tuki on lisännyt huomattavasti opettajien työmäärää. Valtaosa kyselyihin vastanneista opettajista ilmoitti pedagogisten asiakirjojen laadintaan käytetyn ajan lisääntyneen erittäin paljon tai jonkin verran. Selkeästi eniten pedagogisia asiakirjoja laativat erityisopettajat.

OAJ painottaa, että opettajien työmäärää täytyy helpottaa yksinkertaistamalla kolmiportaiseen tukeen liittyviä hallinnollisia prosesseja. Oppimisen tuen kehittämisessä on keskitytty ennen kaikkea suunnitelmiin ja hallinnollisiin käytänteisiin, mutta konkreettinen tuki on jäänyt puutteelliseksi.

Jaa