Yhteiskunnan nopea muutos näkyy koulun arjessa joka päivä ja muovaa sitä. Jos koulutusta halutaan määrätietoisesti uudistaa, se pitäisi tehdä viisaammalla ja pitkäjänteisemmällä tavalla kuin tällä hetkellä.
Koulutusta voidaan ohjata kehittymään, muuttumaan ja uudistumaan käytännössä kolmella tavalla. Normeilla voidaan asettaa tiettyjä ehtoja sille, miten opetus on järjestettävä ja mitä pitää opettaa. Informaatio on pehmeämpi tapa ohjata kuntia ja kouluja omaehtoiseen kehittämiseen. Resurssiohjaus puolestaan perustuu vastikkeelliseen rahoitukseen, joka on korvamerkitty jonkin tietyn toiminnon suorittamiseen tai johonkin tiettyyn tulokseen. Kaikkea ohjausta voidaan tehdä paikallisella, valtakunnallisella tai jopa globaalilla tasolla.
Kansallisen tason normit ohjaavat perusopetusta varsin löyhästi. Koulutuksen kehittämistä on pitkään ohjannut ajatus, että liialliset säädökset ja normit tekevät järjestelmästä byrokraattisen ja kankean. Paikalliselle tasolle on haluttu jättää valta päättää, miten tavoitteiden saavuttamiseksi toimitaan ja kuinka tavoitteiden saavuttamista arvioidaan. Samalla kuitenkin tavoitteetkin on jätetty perusopetuslakiin ja opetussuunnitelman perusteisiin niin yleisluontoisiksi, että käytännössä koulutuksen järjestäjillä on melko vapaat kädet tehdä tai jättää tekemättä asioita.
Normien purku ja hallinnon hajauttaminen on ollut paitsi ideologinen valinta, myös tehokas keino karsia kustannuksia. Säästötoimet on helppo toteuttaa paikallisesti, kun kukaan ei käske, valvo tai puutu. Toisin kuin usein kuvitellaan, monissa muissa maissa koulutuksen normilainsäädäntö on paljon tiukempaa kuin meillä ”sääntö-Suomessa”. Esimerkiksi Norjassa päätettiin juuri osana hallitusneuvotteluita asettaa ryhmäkokorajat peruskouluihin vuodesta 2018 alkaen. Tähän luonnollisesti myös satsataan.
Normeille tarvetta myös Suomessa
Myös Suomessa olisi tarvetta tiukemmille normeille ja ohjaukselle. Kuntien tehtävänä on itsearvioinnin pohjalta kehittää toimintaansa, mutta kunnat suoriutuvat tästä vain välttävästi, kertoo Kansallinen koulutuksen arviointikeskus tutkimuksessaan. Itsearviointi ja tietoon perustuva päätöksenteko kaipaisi tuekseen kunnollisia mittareita, mutta niitä ei ole saatavilla. Myöskään kuntalaiset eivät saa tietoa siitä, miten oman kunnan koulutus eroaa muiden kuntien tarjoamasta palvelusta. Tämä edellyttää kuntalaisilta lähes sokeaa luottamusta koulutuksen laatuun ja paikallisten päättäjien ratkaisujen vastuullisuuteen.
Koulutuksen järjestämistä ja laatua koskevan informaation puutetta on perusteltu melko epä-älyllisesti pelottelemalla koulujen rankinglistoilla ja tasa-arvon murenemisella. Informaatiota voidaan kuitenkin kerätä, tuottaa ja hyödyntää kehittämisessä ilman, että koulujen eriytymiskehitys tai koulukilpailu automaattisesti lisääntyy.
Ongelmia ilmenee, keinoja puuttumiseen ei
Taloudelliset keinot koulutuksen järjestäjien ohjaamiseen ovat rajalliset, sillä valtaosa koulutuksen valtionrahoituksesta tulee suorina valtionosuuksina kunnille ilman korvamerkintää, laadullisia kriteereitä tai tulostavoitteita. Kun ongelmia ilmenee, keinoja puuttumiseen ei ole. Erilaisilla lyhytkestoisilla hankkeilla ja pirstaleisilla avustuksilla on pyritty luomaan kuvaa tehokkaasta kehittämistoiminnasta ja kannustettu tekemään yhtä ja toista.
Tämän seurauksena koulut ja koko opetushallinto ovat hautautuneet valtavaan hankeähkyyn. Siis ne koulut ja kunnat, jotka hankkeisiin jaksavat lähteä. Lyhytkestoisilla ja irrallisilla hankkeilla on harvoin pitkäkestoista vaikuttavuutta.
Koulutuksen kehittämiseen tarvitaan strategisempi ote, jotta se voi uudistua ja kukoistaa jokaisessa kunnassa myös tulevaisuudessa.
Mitä peruskoulun ohjaukselle pitäisi tehdä?
Valtakunnan tasolla
Lainsäädännöllä on asetettava selkeät minimitavoitteet koulutuksen järjestämisen laadulle, minkä pohjalta koulutuksen järjestäjät voivat tarkentaa omia tavoitteitaan.
Koulutuksen järjestäjille on oltavat tarjolla kootusti indikaattoreita, joiden avulla ne voivat arvioida tavoitteiden toteutumista ja saada vertailutietoa koko maan tilanteesta ja toisista kunnista.
Jotta kasvatuksen ja koulutuksen kehittäminen paikallisten ja valtakunnallisten tavoitteiden suuntaisesti onnistuisi, koulutuksen järjestäjiä pitää tukea pitkäkestoisella rahoituksella tehottoman ja pirstaleisen hankerahoituksen sijaan.
Kunnan tasolla
Jokaisessa kunnassa pitäisi laatia kasvatuksen ja koulutuksen kehittämiselle vähintään valtuustokauden mittainen suunnitelma, jossa määritellään kunnan tarjoaman koulutuksen vahvuudet ja heikkoudet, kehittämistavoitteet ja niiden resursointi. Suunnitelmassa on oltava konkreettisia, mitattavissa olevia tavoitteita, joiden toteutumista voidaan seurata.
Koulun tasolla
Jotta muutos tapahtuu aidosti jokaisen koulun, luokan ja oppilaan tasolla, kouluyhteisöillä pitää olla yhteinen näkemys kehityssuunnasta, johon ollaan menossa. Sen määrittelyyn on otettava kaikki mukaan, ja koulutuksen järjestäjän pitää myös tukea ja ohjata sen toteutumista.
Suvi Pulkkinen
koulutuspoliittinen asiantuntija
OAJ