Tuloksia haulle "Budjetti"
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Koulutuksen tutkimuslaitos, Työn ja talouden tutkimus LABORE sekä OAJ ovat pettyneitä siitä, että budjettiriihessä ei linjattu opettajarekisterin perustamisesta. Yhdessä ne esittävät, että hallitus jatkaa opettajarekisterin perustamista, jotta olisi mahdollista esimerkiksi kohdentaa opettajankoulutuksen aloituspaikkoja todellisen tarpeen mukaisesti.
22.09.2023 TiedoteBudjettiehdotus pitää sisällään monia koulutukseen kohdennettuja asioita, joihin OAJ on tyytyväinen. Hallituksen suunnittelema leikkaus vapaasta sivistystyöstä sen sijaan tyrmistyttää.
19.09.2023 TiedoteKunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja SOTE ry korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla ja sen lakkauttamisella olisi kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia.
19.09.2023 UutinenOAJ, Arene ja Sivista esittävät, että hallitus suuntaa TKI-rahoitusta ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen vahvistamiseen ensi viikon budjettineuvotteluissa.
15.09.2023 UutinenOAJ:n mielestä on tärkeä huolehtia, että ammatillisen toisen asteen koulutus on myös tulevaisuudessa aito väylä korkeakouluopintoihin. Tuoreen OECD:n Education at a Glance -raportin mukaan jatko-opintokelpoisuus kannustaa tutkinnon suorittamiseen. Samaan aikaan, kun kilpailijamaamme ovat lisänneet koulutusresursseja, Suomen panostus on pysynyt samana.
12.09.2023 UutinenTasa-arvorahan avulla voidaan muun muassa ehkäistä syrjäytymistä ja eriarvoistumista. OAJ kokosi ehdotuksensa siitä, miten tässä voitaisiin onnistua.
06.09.2023 NäkemysAikuiskoulutustuella on ollut suuri vaikutus tutkintojen suorittamiseen, oman koulutustason nostoon, ammatinvaihtoon ja työssä jaksamiseen. Sitä ei pidä lakkauttaa eikä leikata, toteavat OAJ ja SOOL yhteisessä vetoomuksessa.
01.09.2023 UutinenHallitusohjelmassa tuen ja tuen vahvistamisen tarve on tunnistettu aivan oikein. Ammatillisessa koulutuksessa tuen uudistamiseen on osoitettu 10 miljoonaa euroa. Lukiokoulutuksessa puolestaan 10 miljoonaa euroa on osoitettu tuen ja rahoitusjärjestelmän uudistamiseen. Oleellista on, että vähät eurot kohdennetaan nyt viisaasti opetukseen ja erityisopetukseen, OAJ:n eritysiasiantuntijat kirjoittavat.
30.08.2023 BlogiSyyskuun loppupuolella maan hallitus tekee esityksensä ensi vuoden budjetiksi. OAJ kävi läpi hallitusohjelman ja kokosi listan asioista, joita budjettiriihestä on sen pohjalta lupa odottaa. Budjetin jatkovalmistelua varten OAJ:llä on myös täsmätärppejä hallitukselle.
28.08.2023 NäkemysTyömarkkina- ja koulutusalan järjestöt vaativat maan hallitusta perääntymään kaavailluista leikkauksista, jotka koskisivat kansanopistoja, kansalaisopistoja, kesäyliopistoja, opintokeskuksia ja liikunnan koulutuskeskuksia. Toteutuessaan leikkaukset vaarantaisivat oppilaitosverkoston kattavuuden.
25.08.2023 Uutinen