• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Esiopetus"

OKM on julkaissut väliraportin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta - OAJ: Kaksivuotista esiopetusta tulee edistää alkavalla hallituskaudella

Väliraportti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta tuo esiin pulan varhaiskasvatuksen opettajista. OAJ:n mukaan opettajapulan ratkaiseminen on ensiarvoisen tärkeää ja alkavalla hallituskaudella koulutusmääriä on nostettava määrätietoisesti.

14.04.2023 Uutinen
Lapsen tuki ei toteudu ilman erityisopettajaa

Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö on niin tulkinnanvarainen, etteivät lapset saa tarvitsemaansa tukea. Laki ei turvaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa tuen tarpeen arviointiin ja suunnitteluun. Se ei myöskään takaa millään tuen tasolla erityisopettajan antamaa tukea ja opetusta.

27.02.2023 Blogi
OKM:stä tukea opettajarekisterille – kokosimme yhteen virkamiesten ehdotuksia

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tänään näkemyksensä siitä, millaista koulutuspolitiikkaa tulevan hallituksen kannattaa tehdä. Tukea saa moni OAJ:n ajama uudistus opettajarekisteristä lähtien. Kokosimme yhteen muutamia OKM:n ehdotuksista.

15.02.2023 Uutinen
Suomen ykköspoliitikot pääsevät ihan uudenlaiseen tenttiin – kerro, mitä haluaisit kysyä!

Eduskuntavaalien alla suurten puolueiden puheenjohtajilla on edessään ihan uudenlainen televisiotentti, jossa kysymyksiä esittävät koululaiset. Lisäksi puoluejohtajat pääsevät vastaamaan opettajia askarruttaviin kysymyksiin OAJ:n omissa sisällöissä. Nyt OAJ:n jäsenillä on mahdollisuus osallistua sisältöjen suunnitteluun.

09.12.2022 Uutinen
Helsinki Pridea luotsaa entinen opettaja – ”jokainen opettaja on esikuva”

Kouluterveyskyselyt kertovat, että sateenkaarinuoret voivat edelleen koulussa muita huonommin. Entinen opettaja ja nykyisin Helsinki Pride -tapahtumaa luotsaava Panu Mäenpää kuitenkin uskoo parempaan ja tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen. Sen tekemisessä opettajilla on hänestä arvokas rooli.

15.06.2022 Uutinen
Koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimiin valmistellaan erityisavustusta

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin esitetään lisättäväksi säännös erityisavustuksesta varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin. OAJ pitää lausunnossaan rahoituslain muutosta tervetulleena. Erityisen hyvänä OAJ pitää sitä, että uudistukseen on otettu mukaan varhaiskasvatus.

06.05.2022 Lausunto
Varhaiskasvatuksen opettaja: Jokainen euro varhaiskasvatukseen on sijoitus tulevaisuuteen

Varhaiskasvatuksen opettaja Maria Patteri näkee työssään sen, miten suuri vaikutus ammattitaitoisilla opettajilla on lasten kasvuun ja oppimiseen. Pula opettajista on kuitenkin kova, ja sen Maria uskoo helpottavan vasta, kun työolot ja palkkaus saadaan kuntoon.

24.02.2022 Uutinen
OAJ:n aluevaalitavoitteet: Koulutuksen tukipalvelut turvattava, opettajien voitava keskittyä opettamiseen

Monet koulutuksen tukipalveluista siirtyvät sote-uudistuksessa vuoden 2023 alusta hyvinvointialueiden vastuulle. Psykologien, kuraattorien ja terveydenhoitajien työnantaja vaihtuu.  OAJ:n aluevaalitavoitteet tuovat vaalikeskusteluun opettajien näkökulman. Hyvinvointialueiden on turvattava lasten ja nuorten sote-palvelut lähellä tarvetta, eikä sotesta saa valua tehtäviä maksettavaksi kuntien opetukseen tarkoitetusta rahoituksesta.

01.12.2021 Uutinen
Opettajan työ on hieno ammatti

Opettajan työ on huippuammatti, jossa saa tehdä merkityksellistä työtä yhteisen tulevaisuutemme puolesta. Opettajuudesta saa olla ylpeä, ja opettajan ammattiin kannattaa ehdottomasti hakeutua.

18.10.2021 Blogi
Hei kuntapäättäjä! On aika hoitaa kaksivuotisen esiopetuskokeilun resurssit kuntoon

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on parhaillaan käynnissä 105 kunnassa. On syytä kysyä, onko jokaisessa kunnassa tehty kaikki mahdollinen kokeilun vaatimien kelpoisten esiopetuksen opettajien saamiseksi. Keinoja on: tehokas rekrytointi, työn vaativuutta vastaava palkkaus, työn arvostaminen ja hyvien työolojen varmistaminen. Jos kelpoisia opettajia puuttuu, kuntien on nyt aika tarttua toimeen, jotta kokeilusta saadaan luotettavia tuloksia, kirjoittaa erityisasiantuntija Auli Setälä.

13.10.2021 Blogi