• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Ammattikorkeakoulutus"

Palkallinen sairausloma vihdoin kaikille yksityisten oppilaitosten tuntiopettajille

Yksityisten koulujen ja oppilaitosten tuntiopettajien asemaan saatiin parannuksia Sivistan neuvottelupöydässä. Neuvottelutulos tuo muun muassa kaikille sivutoimisille tuntiopettajille oikeuden palkalliseen sairauspoissaoloon.

16.11.2021 Uutinen
Tutkimus: Korkeakouluissa tarvitaan uudenlaista työn suunnittelua ja tukea digipedagogiikkaan

Nopea siirtymä etäopetukseen kuormitti korkeakoulujen henkilöstöä, mutta henkilöstön jaksamisen tukemiseksi ja osaamisen vahvistamiseksi on keinoja. Tuoreen Digiä ja keitaita -tutkimuksen mukaan osalla henkilöstöstä oli vahvaakin osaamista digipedagogiikkaan, mutta kolmasosa vastaajista ei ollut käyttänyt laitteita tai ohjelmia ennen poikkeusaikaa. Lähimmän johdon tuella oli suuri merkitys henkilöstön jaksamiselle.

12.11.2021 Uutinen
Työn iso murros on käynnissä: nyt kannattaa panostaa työntekijöiden osaamiseen

Olemme tilanteessa, jossa työ ja työn tekemisen muodot muuttuvat kovaa vauhtia. Koronapandemia ja etätyökokemukset herättivät oivaltamaan, että iso työn murros on jo meneillään. Mitä seuraa, jos muutoksen keskellä työntekijöiden osaamiseen ei panosteta? kysyvät erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Tuovi Manninen.

10.11.2021 Blogi
Järjestöt esittävät ratkaisuja Suomen tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotyön aukkokohtiin

OAJ ja seitsemän muuta järjestöä ovat huolissaan keskustelusta, jossa ei tunnuta tunnistavan Suomen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen aukkokohtia. Järjestöt listaavat avoimessa kirjeessään kuusi asiaa, joiden ratkaisemiseksi lisäraha on välttämätöntä.

02.11.2021 Uutinen
Opettajan työ on hieno ammatti

Opettajan työ on huippuammatti, jossa saa tehdä merkityksellistä työtä yhteisen tulevaisuutemme puolesta. Opettajuudesta saa olla ylpeä, ja opettajan ammattiin kannattaa ehdottomasti hakeutua.

18.10.2021 Blogi
Painava sana: Hei, me selvittiin! Digiloikka vaati amk-opettajilta rohkeutta ja heittäytymistä

Ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat poikkeusoloissa tarvinneet opettajien tukea ja läsnäoloa ehkä enemmän kuin koskaan. Opettajilta on vaadittu paljon rohkeutta, luovuutta, uuden opettelua ja kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Ammattikorkeakoulun lehtori Minna Salakari kirjoittaa etäopetuksen vaatimasta digiloikkasta puolentoista vuoden poikkeusolojen jälkeen.

13.10.2021 Blogi
Kiitos opettajat – ilman teitä Suomi ei olisi tässä

Maailman opettajien päivänä on hyvä pysähtyä huomaamaan opettajien tekemän työn arvo. Ilman opettajia me emme yksilöinä emmekä yhteiskuntana olisi tässä, Olli Luukkainen kirjoittaa.

05.10.2021 Blogi
Dramaattinen muutos: Jo kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa

Jo reilusti yli puolet opettajista on korona-aikana pohtinut alanvaihtoa, kertoo OAJ:n tänään julkaisema selvitys. Yleisimmät syyt alanvaihdon harkitsemiselle ovat työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso. OAJ:n puheenjohtaja vaatii, että poliitikot ja työnantajat heräävät tilanteen vakavuuteen ja ratkaisevat ongelmat, jotka työntävät opettajia pois alalta.

28.09.2021 Uutinen
Korkeakouluyhteisöjen huomio suunnattava nyt vuorovaikutukseen

Korona-aika on vienyt korkeakouluyhteisöiltä ihmisten kohtaamiset ja siten heikentänyt niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin hyvinvointia. Uuden toimintakulttuurin rakentamisessa onkin kiinnitettävä erityisesti huomiota yhteisöllisyyden vahvistamiseen, kirjoittavat kolmen korkeakoulujärjestön asiantuntijat.

02.09.2021 Blogi
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen: Toipuminen poikkeusajoista on uuden lukuvuoden ykköstavoite

Opettajat ovat OAJ:n kyselyn mukaan selvinneet korona-ajasta pääosin hyvin. Poikkeusolojen aiheuttama kuormitus on saanut kuitenkin joka kolmannen opettajan harkitsemaan alan vaihtoa.

04.08.2021 Uutinen