• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Koulutus ratkaisee"

Valtion rahoitettava sisäilmaongelmien korjaamista – kansa ja lähes kaikki puolueet kannattavat

Sisäilmaongelmien ratkaisemin vaatii valtion tukea. Tätä mieltä on yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Eduskuntapuolueista vain kokoomus vastustaa ajatusta.

02.04.2019 Uutinen
Opettajan elinikäinen oppiminen – onko sitä, ja mitä se tarkoittaa?

Historiassa joskus on saattanut olla niin, että joku henkilö on selviytynyt aikanaan käymänsä peruskoulutuksen turvin koko työuransa. Opettajien ja rehtoreiden tai alamme muiden esimiesten osalta näin ei ole koskaan ollutkaan, mutta siitä huolimatta opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten osaamisen kehittäminen on jatkuvasti ollut pirstaleista, jopa sattumanvaraista.

01.04.2019 Blogi
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja uudistaa opetustaan jatkuvasti: Olennaista on saada oppilaat kiinnostumaan | #OpettajanÄäni

Pyysimme opettajia kertomaan työnsä merkityksestä ja suomalaisen opettajuutensa ytimestä, koska liian usein opettajien ääni puuttuu keskustelusta, kun puhutaan koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta ja tutkimuksesta. Opettaja, nosta sinäkin oma äänesi esiin vaaleissa!

01.04.2019 Uutinen
Opettajien kelpoisuusvaatimuksista pidettävä kiinni – kansa ja puolueet kannattavat

Kansa ja eduskuntapuolueet haluavat pitää opettajat korkeasti koulutettuina jatkossakin.

29.03.2019 Uutinen
Oppivelvollisuus pitenee?

Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia, sanoo perusopetuslaki. Nykyisenä yhdeksän vuotta kestävänä oppivelvollisuus on ollut peruskouluun siirtymisestä lähtien eli jo lähes 50 vuotta. Oikeus opetukseen on meille suomalaisille vahva perusoikeus, jota on pidetty yhtenä itsenäisen Suomen menestystekijänä.

28.03.2019 Blogi
Oppilaalle on tarvittaessa järjestettävä opetusta pienryhmästä – kansa ja puolueet kannattavat

Oppimisen tukea on voitava tarvittaessa järjestää pienryhmässä. Tätä mieltä ovat suomalaiset ja puolueet.

28.03.2019 Uutinen
Innovatiivinen toimintaympäristö antaa moninaisia osaamissyötteitä

Suomeen on muodostunut ja muodostumassa osaamiskeskittymiä, joissa ammattikorkeakoulujen, yliopistojen, toisen asteen oppilaitosten, tutkimuslaitosten ja työelämän erilainen osaaminen keskittyy vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi.

26.03.2019 Blogi
Osaamisseteli tukemaan jatkuvaa oppimista? Kansa ja puolueet kannattavat

Suomessa pitää ottaa käyttöön osaamisseteli, joka tukisi aikuisten kouluttautumista. Tätä mieltä on selvä enemmistö kansalaisista, ja myös puolueet kannattavat ajatusta.

26.03.2019 Uutinen
Koulutuksesta leikattu 2 miljardia – kansa haluaa suunnan muuttuvan

Kaksi edellistä hallitusta on leikannut kovalla kädellä koulutuksen rahoitusta. Kansa haluaa rahoituskäyrien kääntyvän ylöspäin, selviää Taloustutkimuksen kyselystä.

25.03.2019 Uutinen
Oppivelvollisuus jatkumaan toiselle asteelle? Kansalta vahva tuki

Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että oppivelvollisuuden pitäisi jatkua toiselle asteelle. Tämä on saanut tukea myös tutkijoilta. Puolueet ovat asiasta eri linjoilla, mutta päättäjätkin lupaavat toimia, jotta kaikki saavat toisen asteen tutkinnon.

22.03.2019 Uutinen