Tuloksia haulle "Arvostus"
OAJ:n hallitus on myöntänyt Vuoden koulutusvaikuttaja 2020 -tunnustuksen suomalaisille opettajille. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen julkaisi tunnustuksen saajan verkossa järjestetyillä Educa-messuilla.
30.01.2021 UutinenAsiantuntijuus ja osaaminen. Ne nousivat OAJ:n kyselyssä ylivoimaisiksi ykkösiksi asioista, joista opettajien on syytä olla ylpeitä. Opettajat toivovat, että mielikuvat ammatista päivittyvät ja että useampi ymmärtää, miten vastuullista ja kuormittavaa työ on.
06.01.2021 UutinenOAJ käynnistää ensi vuonna hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa opettajuuden arvostusta. Järjestö haluaa havahduttaa suomalaisia siihen, miten tärkeää OAJ:n jäsenten tekemä työ on koko yhteiskunnalle. Koko OAJ-yhteisön toivotaan innostuvan mukaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.
19.11.2020 UutinenMarkku Kanerva innostui valmentamisesta opettamisen kautta. Opettajankoulutuksesta saamillaan työkaluilla hän luotsaa nyt miesten jalkapallomaajoukkuetta. Opettajien työssäjaksamisesta hän on huolissaan ja toivoo, että työn vaativuus ja opettajien osaaminen näkyisivät myös palkassa.
30.10.2020 UutinenOpettajataustainen Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sai tänään OAJ:ltä tunnustuksen liikunnan hyväksi tekemästään työstä. Kanervan mukaan opettajan ja valmentajan työssä on paljon yhteistä.
28.10.2020 Uutinen