• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Arvostus"

Sitoutunut-kampanja tavoitti miljoonat suomalaiset – Nyt äänestäjät kutsutaan mukaan!

OAJ:n maaliskuussa käynnistämä kampanja tavoitti keväällä jo miljoonat suomalaiset. Mainoksissa nostettiin esiin arvoja, joihin opettajat ovat työssään sitoutuneet. Seuraavaksi pallo heitetään äänestäjille, sillä kuntavaaleissa jokaisella on äänestyskopissa mahdollisuus antaa tukensa tulevaisuuksien tekijöille.

30.05.2021 Uutinen
Painava sana: Eniten väsyttää tunne, että mikään ei riitä

Kaikki saavat nykykoulussa paljon kaikkea, mutta eivät ilmaiseksi. Hintana on liian usein opettajan väsyminen, jopa burn out. Erityisesti väsyttävät ristiriitaiselta tuntuvat odotukset, kirjoittaa luokanopettaja Heini Minkkinen.

25.05.2021 Blogi
Opetusministeri: Suomen koulutusihme on opettajien ansiota – ”koulutus on investointi koko maan tulevaisuuteen”

Opetusministeri Jussi Saramo on ylpeä siitä, että koulutus jätettiin kehysriihessä leikkausten ulkopuolelle. Suomen koulutusihme on hänestä osaavan ja sitoutuneen opettajakunnan ansiota. Siksi koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ammatin arvostus säilyy ja päättäjät ymmärtävät koulutuksen ja sivistyksen merkityksen.

11.05.2021 Uutinen
Mistä elementeistä muodostuvat opetustyön mielekkyys, merkitys ja arvo? Katso Jaakko Sahimaan luento

Opettajan arki on moninaista, monipuolista, mutta myös vaativaa. Opettajalla on monta roolia, yhtä aikaa on oltava asiantuntija ja pedagogi ja kasvattaja. Onko tämä taakka vai voimavara? Katso tai kuuntele organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaan luento aiheesta.

11.05.2021 Uutinen
Koulutukseen panostaminen on työllisyysteko

Onneksi hallituksella riitti kanttia pitää kiinni yhdestä hallitusohjelmansa tärkeimmistä hallitusohjelmansa kirjauksista: koulutuksen vahvistamisesta. Panostukset koulutukseen ovat panostuksia elämän laatuun, osaamiseen, osallisuuteen, työllisyyteen ja talouteen. Ne ovat panostuksia tulevaisuuteen, Olli Luukkainen kirjoittaa.

30.04.2021 Blogi
Lisää työn iloa, vähemmän kuormitusta – Kaksi luokanopettajaa listaa 5 vinkkiä arjen rönsyjen karsimiseen

Ajatuksen opettajista kansankynttilöinä voi heittää romukoppaan ja olla oma itsensä. Tätä mieltä ovat luokanopettajat Esko Kyrö ja Jani Leminen. He jakavat opettajaopiskelijoille omalla opettajanurallaan kertyneitä vinkkejä arjen keventämiseen.

13.04.2021 Uutinen
Moni puhuu opettajien työstä – nyt ääneen pääsevät työn parhaiten tuntevat

Opettajien työ lasten, nuorten ja aikuisten parissa luo koko yhteiskunnalle vakautta, sivistystä ja hyvinvointia. Työ luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja antaa ratkaisun avaimia myös kriisien keskellä, onpa kyse koronasta tai ilmastonmuutoksesta. Nyt käynnistyy suuri kampanja, jolla haluamme muistuttaa kaikkia suomalaisia ammatin merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa.

26.03.2021 Blogi
Kadehditko opettajien pitkiä lomia? Psykologi lataa 4 syytä, miksi he ansaitsevat lomansa

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa kiertää vuoden ajan tekemässä työtä 12 erilaisessa työpaikassa. Maaliskuussa hän on tutustunut opettajan työhön ja analysoi nyt, miksi opettajien palautuminen on tärkeää ja miksi kesäkeskeytystä on turha kadehtia.

25.03.2021 Uutinen
Taloustutkimus: Kansa arvostaa opettajia – päättäjiltä kaivataan arvostustekoja

Suomalaiset pitävät opettajia yhtenä tärkeimmistä ammattiryhmistä maan tulevaisuuden kannalta. Liki kaikki arvostavat opettajien tekemää työtä paljon. Tiedot selviävät OAJ:n Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on tuloksista iloinen, mutta muistuttaa, että arvostusta pitää osoittaa myös teoissa.

11.03.2021 Tiedote
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Naisen euro on edelleen miehen euroa alempi ja työmarkkinamme jyrkästi sukupuolittuneita naisten ja miesten ammatteihin. Tytöillä ei ole myöskään samanlaisia mahdollisuuksia päästä kouluun kuin pojilla. Muun muassa näistä syistä on tärkeää viettää naistenpäivää, kirjoittaa OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka naistenpäivän blogikirjoituksessaan.

08.03.2021 Blogi