Tuloksia haulle "Arvostus"
Toimittaja, ohjaaja ja kirjailija Ina Mikkola kiinnostui media-alasta Nuorten Ääni -toimituksessa, jonne silloinen puhetaidon opettaja kannusti häntä osallistumaan. Puhetaidon kursseista on ollut valtavasti hyötyä myöhemminkin, kun Mikkola puhetyöläisenä tarvitsee monipuolisesti argumentoinnin ja itsensä ilmaisemisen taitoja.
04.10.2021 UutinenOAJ:n yhdistystoimijat eri puolilla Suomea avaavat kymmenille kuntapäättäjille opetuksen arkea maailman opettajien päivänä 5. lokakuuta. OAJ:n erityisasiantuntija Pauliina Viitamies muistuttaa, että koulutus- ja kasvatusasiat nousevat sote-uudistuksen myötä entistä suurempaan rooliin kuntien ja kaupunkien päätöksenteossa. Siksi päättäjille halutaan näyttää, mitä opetuksen arki tänä päivänä on. Maailman opettajien päivän tienoilla järjestetään myös jäsentilaisuuksia ja käynnistetään seuraava vaihe opettajuuden arvostuskampanjassa.
04.10.2021 UutinenOECD seuraa säännöllisesti opettajien tyytyväisyyttä työhönsä. Suomalaisopettajien kohdalla kaikki työtyytyväisyyteen liittyvät mittarit olivat jo ennen koronaa laskusuunnassa. OECD:n koulutusjohtaja Andreas Schleicher uskoo tilanteen entisestään heikentyneen koronapandemian aikana. Nyt Opetushallitus lupaa pyrkiä helpottamaan opettajien työtaakkaa.
01.10.2021 UutinenJo reilusti yli puolet opettajista on korona-aikana pohtinut alanvaihtoa, kertoo OAJ:n tänään julkaisema selvitys. Yleisimmät syyt alanvaihdon harkitsemiselle ovat työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso. OAJ:n puheenjohtaja vaatii, että poliitikot ja työnantajat heräävät tilanteen vakavuuteen ja ratkaisevat ongelmat, jotka työntävät opettajia pois alalta.
28.09.2021 UutinenOsaajapulaan on tänä vuonna herätty monella alalla. Nyt pitäisi herätä myös siihen, että pulaa on myös monen alan ammatillisista opettajista. Ilman heitä ei osaamisen ja työvoimatarpeen kohtaanto-ongelmaa saada ratkaistua. Se tulisi taloudellisesti ja inhimillisesti kalliiksi, ammatillinen erityisopettaja Maarit Rahkola kirjoittaa.
16.09.2021 BlogiOAJ on jo neljättä kertaa Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina. Korona-aikana avuntarve on kasvanut valtavasti, ja moni lapsi on jäänyt esimerkiksi kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Siksi OAJ haluaa taas tehdä hyvää ja kerätä Nenäpäivässä ennätyspotin maailman lasten hyväksi.
09.09.2021 UutinenVarhaiskasvatuksen opettaja Aleksi Vehmassalo kyllästyi siihen, että varhaiskasvatuksesta nousee esiin lähinnä negatiiviset asiat. Hän lupasi Twitterissä listata jokaista tykkäystä kohti yhden positiivisen asian omasta työstään. Tykkäyksiä on jo yli 500, mutta Vehmassalo pitää lupauksestaan kiinni.
30.08.2021 UutinenTasavallan presidentti kiittää videotervehdyksessä jokaista opettajaa ja oppijaa siitä, että oppiminen on jatkunut myös koronan aikana.
05.06.2021 UutinenKiitos jokaiselle, joka omilla sanoillaan, teoillaan ja asenteellaan on osaltaan rakentanut omaan yhteisöönsä hyvää henkeä ja jaksamisen ilmapiiriä. Yhdessä on aina helpompaa kuin yksin.
03.06.2021 BlogiOAJ:n maaliskuussa käynnistämä kampanja tavoitti keväällä jo miljoonat suomalaiset. Mainoksissa nostettiin esiin arvoja, joihin opettajat ovat työssään sitoutuneet. Seuraavaksi pallo heitetään äänestäjille, sillä kuntavaaleissa jokaisella on äänestyskopissa mahdollisuus antaa tukensa tulevaisuuksien tekijöille.
30.05.2021 Uutinen