• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo
Kuvituskuva

Toisen asteen koulutuksen muotoja ovat lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus. Yleissivistävä lukiokoulutus antaa opiskelijalle jatko-opintovalmiudet korkea-asteelle. Ammatillisesta koulutuksesta voi valmistua kahdeksalta eri koulutusalalta yli sataan ammattiin.

Toisen asteen koulutus rakentuu perusopetuksen oppimäärälle. Sekä lukioissa että ammatillisissa opinnoissa on koulutustarjontaa nuorille ja aikuisille, joten toisen asteen opettajat työskentelevät hyvin eri-ikäisten oppijoiden kanssa. Vuonna 2019 voimaan tulevan lukiolain mukaisesti osa lukio-opinnoista järjestetään yhteistyössä korkeakoulun kanssa.

Lukio-opettajat ovat aineenopettajia, joilla on oman oppiaineensa tieteenalan ja opettamisen syvällinen asiantuntemus. Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstö muodostuu eri tutkinto- ja urataustaisista opetusalan ammattilaisista.

Minustako toisen asteen opettaja?

Luokattomassa ja kurssimuotoisessa lukiossa on monenlaisia opetusmenetelmiä ja opiskelutapoja. Lukio-opettajat tukevat opiskelijoiden aktiivisten tiedonrakentamis- ja arviointitaitojen kehittymistä monipuolisesti erilaisia opiskeluympäristöjä hyödyntäen. Opiskelijat ohjataan asettamaan työskentelylleen tavoitteita sekä toimimaan itsenäisesti ja yhteistoiminnallisesti erilaisissa ryhmissä ja verkostoissa.

Ammatillisen koulutuksen opettajan työ on vaativaa ja tehtävässä tarvittava osaaminen erittäin laaja-alaista. Opettajien on oman opetusalansa, joko yhteisten aineiden tai ammatillisten aineiden, lisäksi hallittava opettajalta edellytettävä pedagoginen osaaminen.

Missä toisen asteen opettaja työskentelee?

Toisen asteen opettajat työskentelevät lukioissa, aikuislukioissa, ammattioppilaitoksissa ja muissa oppilaitoksissa, kuten kansanopistoissa.

Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa työskentelee myös opinto-ohjaajia ja erityisopettajia.

Miten toisen asteen opettajaksi kouluttaudutaan?

Lukion aineenopettajilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto ja pedagogiset opinnot. Kussakin opetettavassa aineessa on suoritettava aineenopettajan koulutukseen kuuluvan opetettavan aineen opinnot. Lukiossa on oltava suoritettuna syventävät opinnot yhdessä opetettavassa aineessa.

Opinto-ohjaajilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, jossa on kasvatustieteen pääaineopinnot, opinto-ohjaajan opinnot ja opettajan pedagogiset opinnot. Opinto-ohjaajaksi voi kouluttautua myös erillisillä opinto-ohjaajan opinnoilla.

Ammatillisen koulutuksen yhteisten aineiden opettajilta vaaditaan opetettavan aineen aineenopettajan kelpoisuus. Ammatillisten aineiden opettajilta vaaditaan sekä opetusalan käytännön että teorian vahva osaaminen.

Kaikilla ammatillisten opintojen opettajilla on oltava vähintään kolmen vuoden työkokemus opetustehtävää vastaavalta alalta ennen opettajan pedagogisiin opintoihin pääsyä. Pedagogiset opinnot voi suorittaa joko ennen opettajan työtä tai työn yhteydessä monimuotokoulutuksena.