• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Puoluepäättäjien koulutuspoliittisissa näkemyksissä linjaeroja

04.01.2023 - 09.45 Tiedote
Kuvituskuva

OAJ:n puoluepäättäjäkysely osoittaa eroja puolueiden suhtautumisessa siihen, millä keinoin koulutuksesta ja kasvatuksesta pitäisi huolehtia tulevalla hallituskaudella.

Puoluepäättäjien enemmistön mielestä koulutuksen rahoitusta on nostettava seuraavalla hallituskaudella. Täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli kolme neljästä vastaajasta. Tämä oli kyselyn myönteisin tulos. Näin toteaa koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo OAJ:sta.

Vastaajat ottivat kantaa väitteeseen ”Koulutuksen kokonaisrahoitusta on lisättävä, vaikka se edellyttäisi verojen nostamista tai sopeutustoimia muilla politiikan aloilla”. Myönteisimmin ehdotukseen suhtautuivat vihreiden, vasemmistoliiton, RKP:n ja KD:n puoluepäättäjät. Varauksellisimpia vastauksissaan olivat keskustan ja kokoomuksen päättäjät. Kriittisesti vastanneita oli myös perussuomalaisissa.

Ikäluokkien pienenemisestä vapautuvien varojen käyttäminen kasvatukseen ja koulutukseen sai OAJ:n kyselyssä kaikkien puolueiden päättäjien kannatuksen. Puolue-edustajat olivat pitkälti yksimieliä myös siitä, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanosten nostaminen on kirjattava hallitusohjelmaan. Valtaosa vastaajista kannatti myös säädöksiä, jotka nykyistä paremmin turvaisivat tukea tarvitsevien oppilaiden oikeutta erityisopetukseen.

– Näissä tärkeissä kysymyksissä ilmeni yksimielisyyttä, joten korjaustarpeet ymmärretään. Nämä toimenpiteet tulee sisällyttää hallitusohjelmaan ja tehdä tarvittavat koulutusta, kasvatusta ja tutkimusta pitkäjänteisesti tukevat poliittiset päätökset, Salo vaatii.  

OAJ:n esittämät tavoitteet saivat puoluepäättäjiltä kaikkiaan enemmän kannatusta kuin vastustusta. Vastaajat ottivat kantaa yhteensä 16 väittämien muodossa esitettyyn ehdotukseen.

Opetusryhmien enimmäiskoon sääntely jakaa mielipiteitä  

Ryhmäkokojen sääntelystä puoluepäättäjillä oli suurimmat näkemyserot.  Nykyistä täsmällisempää määrittelyä lainsäädännön keinoin kannattivat perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliittolaiset puoluepäättäjät. Kriittisesti siihen suhtautuivat kokoomuksen, keskustan, SDP:n, RKP:n ja KD:n päättäjät. Vastaajille esitettiin väite ”Ryhmäkokojen suuruudesta varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella on säädettävä lainsäädännössä nykyistä täsmällisemmin”.

– On tärkeää, että koulutus ja osaaminen pysyvät esillä vaalikeskustelussa ja puolueet esittävät konkreettisia ehdotuksia siitä, kuinka suomalainen osaaminen turvataan. Suomalaista osaamista ei ole varaa romahduttaa, Salo huomauttaa.        

OAJ:n kysely tehtiin puoluehallitusten jäsenille sekä puolueiden piirihallitusten puheenjohtajistoihin kuuluville. Kyselyssä oli mukana kahdeksan eduskuntapuoluetta ja sen toteutti Aula Research syyskuussa 2022. Kysely lähetettiin 242 puoluepäättäjälle ja vastausprosentti oli 31.