• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OKM:stä tukea opettajarekisterille – kokosimme yhteen virkamiesten ehdotuksia

15.02.2023 - 14.07 Uutinen
Kuvituskuva
Tulevalta hallitukselta kaivataan niin OKM:ssä kuin OAJ:ssä selkeää lainsäädäntöä ja riittäviä resursseja koulutukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tänään näkemyksensä siitä, millaista koulutuspolitiikkaa tulevan hallituksen kannattaa tehdä. Tukea saa moni OAJ:n ajama uudistus opettajarekisteristä lähtien. Kokosimme yhteen muutamia OKM:n ehdotuksista.

Mihin suuntaan Suomen sivistyspolitiikkaa pitäisi viedä, ja mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä, jotta päästään perille? Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) julkaisi tänään omat virkanäkemyksensä vastauksista näihin kysymyksiin.
 
Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo on iloinen siitä, että OKM:n ehdotuksessa on mukana esimerkiksi OAJ:n pitkään ajama opettajarekisteri.

– Tällä vuosikymmenellä tapahtuu isoja muutoksia, kun esimerkiksi syntyvyys laskee, muuttoliike kiihtyy ja iso osa opettajista jää eläkkeelle. Opettajarekisteri on välttämättömyys, jotta opettajien määristä, kelpoisuuksista ja koulutuksesta saadaan ajantasaista tietoa ja voidaan varmistaa, että Suomessa on riittävä määrä opettajia jokaisella koulutusasteella, Salo sanoo.

Opettajarekisteri on välttämättömyys, jotta voidaan varmistaa, että Suomessa on riittävä määrä opettajia jokaisella koulutusasteella.

Koulutusta tarvitaan ratkaisemaan Suomen ongelmia

Lähtökohtana OKM:n virkanäkemyksessä on se, että Suomen menestys, hyvinvointi ja kestävä kasvu perustuvat tulevaisuudessakin inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kasvuun ja innovaatioihin.

– On hienoa nähdä, että meillä on yhteinen tilannekuva isoista asioista. Suomi pärjää tulevaisuudessa vain, jos onnistutaan esimerkiksi nostamaan kansan koulutustasoa. Käänne ei tapahdu itsestään eikä pelkästään esimerkiksi koulutuksen järjestäjien hyvän tahdon varassa. Tarvitaan selkeät normit ja riittävä rahoitus niiden toteuttamiseen. Sivistyksellisten oikeuksien on toteuduttava koko maassa, tähän virkanäkemyksessä sanotaan selvät sävelet, Salo sanoo.

Tarvitaan selkeät normit ja riittävä rahoitus niiden toteuttamiseen, jotta koulutustaso kääntyy nousuun.

OKM:n esityksissä hän näkee paljon yhteistä OAJ:n vaalitavoitteiden kanssa.

– Tulevan hallituksen on tärkeää olla valmis vahvistamaan koulutuksen rahoitusta ja täsmentämään lainsäädäntöä, jotta opettajat voivat onnistua työssään ja rakentaa joka päivä tulevaisuudenkestävää Suomea.

Muutama nosto OKM:n ehdotuksista

OAJ:ssä käytiin virkanäkemystä tuoreeltaan läpi. Mukana on paljon teemoja ja ratkaisuehdotuksia, joita myös OAJ on pitänyt esillä pitkään ja joita on nostettu esimerkiksi OAJ:n vaalitavoitteisiin.

Tässä muutama keskeinen poiminta virkanäkemyksen ehdotuksista.

Opettajarekisterille vihreää valoa

OKM ehdottaa, että tuleva hallitus perustaa opettajarekisterin. Opettajarekisteri on OAJ:n pitkäaikainen tavoite, joka sai jo viisi vuotta sitten laajaa tukea myös esimerkiksi tutkimuslaitoksilta.

Oppimisen tuki kaipaa kokonaisuudistusta

OKM esittää hallitukselle oppimisen tuen kokonaisuudistusta. Virkanäkemyksessä huomioidaan tuen ongelmat ja kehittämistarpeet myös toisella asteella. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen osalta painotetaan tuen tarpeiden tunnistamisen vahvistamista ja erityisopettajien merkitystä.
 
OAJ julkaisee maaliskuussa oman uuden ehdotuksensa oppimisen tuen malliksi.

Perusta kuntoon riittävällä rahoituksella

Koulutustason nostaminen on esimerkki suuresta tavoitteesta, joka ei toteudu hetkessä ja jonka ratkaisut koostuvat monesta palasesta.

Virkanäkemyksessä huomioidaankin, että monet uudistukset vaativat myös rahoituksen vahvistamista aina varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta lähtien. Perustaitojen saavuttamiseksi OKM ehdottaa esimerkiksi perusopetuksen opetustuntimäärän lisäämistä. Pitää panna perustukset kuntoon, kuten OAJ:n vaalitavoitteissa todetaan.

Monet uudistukset vaativat myös rahoituksen vahvistamista aina varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta lähtien.

Varhaiskasvatuslain tavoitteista pidettävä kiinni

Julkisuudessa paljon puhuttanut varhaiskasvatuksen opettajapula on nostanut esiin myös kysymyksiä siitä, pitäisikö varhaiskasvatuslakia väljentää. Tähän OKM:n näkemys on sama kuin OAJ:llä: ei. Sen sijaan tarvitaan määritietoisia toimia, joiden avulla varmistetaan, että esimerkiksi tavoitteet henkilöstörakenteesta on mahdollista saavuttaa määräaikaan eli vuoteen 2030 mennessä.

OAJ:n erityisasiantuntija Auli Setälä kokosi blogikirjoitukseensa kahdeksan keinoa, joilla tavoitetta kohti voidaan edetä. 

Lisärahalla korkeakouluihin lisää aloituspaikkoja

Virkanäkemyksessä ehdotetaan korkeakouluihin lisää aloituspaikkoja, jonka turvin voitaisiin yltää tavoitteeseen, että vuonna 2035 puolet ikäluokasta suorittaa korkeakoulutukinnon. Ehdotuksen yhteydessä todetaan, että tämä vaatii lisärahoitusta.
 
Samoin TKI-rahoituksen lisäysten yhteydessä ehdotetaan, että lisärahoitusta kohdentamisessa painotetaan yliopistojen perustutkimusta, ammattikorkeakoulujen soveltavaa tutkimusta sekä tutkijakoulutuksen lisäämistä ja uudistamista.

Koulutus kotouttaa parhaiten

Kotoutumiseen ja suomen tai ruotsin kielen oppimisen tukemiseen liittyen virkanäkemyksessä on ehdotuksia varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta lähtien. Myös näissä ehdotuksissa huomioidaan lisärahoituksen tarve.
 
Lisäksi OKM ehdottaa vapaan sivistystyön lakia muutettavaksi siten, että luku- ja kirjoitustaidon koulutus sekä muu kotouttava kielikoulutus on maksutonta kaikille sitä tarvitseville ja että laista poistetaan vaatimus voimassa olevasta kotoutumissuunnitelmasta.

Huoli herää: myllerretäänkö ammatillista koulutusta taas?

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen osalta virkanäkemyksessä herättää huolta rivien välistä ilmenevä tahto siirtää rahoitusta koulutusasteelta toiselle.

OAJ:n näkemyksen mukaan ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan kaikki resurssit, jotta pystytään vastaamaan lisääntyneeseen tuen tarpeeseen ja lisäämään lähipetusta. Suomessa on edelleen paljon aikuisia, joilta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto, ja vastaavasti työelämässä kaivataan lisää ammattiosaajia monelle alalle.

Uusien myllerrysten sijaan nyt olisi aika arvioida aiemmin tehtyä tarkemmin.

– Ammatillista on myllätty useammalla hallituskaudella rankalla kädellä leikkaamalla rahoitusta ja muuttamalla toimintaa. Uusien myllerrysten sijaan nyt olisi aika arvioida aiemmin tehtyä tarkemmin kuin vain tilastokäppyröiden kautta. Jokaisen suoritetun tutkinnon takana on ihminen, jolla on jokin syy, miksi hän on koulutuksen käynyt, Jaakko Salo sanoo.

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela

  • Uutista muokattu 15.2.2023 klo 15.49: Täsmennetty ammatillisen koulutuksen huolenaiheita koskevaa kappaletta sekä otsikkoa.

Tulevaisuudenkestävä Suomi tehdään koulutuksella

Tulevaisuutta emme voi varmuudella koskaan tietää. Mutta kun maailma ympärillämme muuttuu, yhdellä asialla voimme luoda turvaa: Koulutuksella. OAJ on laatinut seuraavalle hallitukselle ratkaisuehdotuksia, joilla vahvistetaan Suomen tulevaisuudenkestävyyttä.

OAJ:n ratkaisuehdotukset