• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Yliopistosopimus voimaan OAJ:n vastustuksesta huolimatta

08.04.2022 - 11.06 Uutinen
Kuvituskuva

Neuvottelujärjestö JUKOn yliopistoneuvottelukunta ja JUKOn hallitus ovat hyväksyneet yliopistoja ja harjoittelukouluja koskevan neuvottelutuloksen. OAJ olisi hylännyt sen, mutta OAJ:n äänimäärä ei riittänyt kumoamaan muiden järjestöjen yksimielistä hyväksyntää.

JUKOn hyväksymä yliopistojen ja harjoittelukoulujen neuvottelutulos ei vastaa OAJ:n sopimukselle asettamia tavoitteita. Erityisen ikävänä järjestö pitää sitä, miten sopimus vaikuttaa yliopistojen harjoittelukoulujen opettajien asemaan.

– Huolimatta siitä, että yliopistosopimuksessa on nyt sovittu palkallisten vanhempainvapaiden tasapuolisesta jakautumisesta, OAJ näkemyksen mukaan ratkaisu oli liian kallis. Perhevapaalain edellyttämät sopimusmuutokset heikentävät eräissä tapauksissa opetushenkilöstön ja harjoittelukoulujen opettajien työehtoja huomattavasti, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos sanoo.

Tyytyväinen OAJ ei ole myöskään palkankorotusten tasoon. Kesäkuun alussa maksetaan 1,45 prosentin yleiskorotus ja lisäksi työnantajan päättämällä tavalla joulukuun alussa 0,45 prosentin paikallinen erä.

Henkilöstöryhmien välillä epätasa-arvoa

Perhevapaauudistuksessa on kyse lakisääteisestä uudistuksesta, jolla tavoitellaan tasapuolista vanhemmuutta. Työehtosopimuksilla sovitaan palkallisten perhevapaapäivien määrästä.
Yliopistojen uusi sopimus ei OAJ:n mielestä kuitenkaan huomioi eri henkilöstöryhmiä tasapuolisesti.

– Lainsäätäjän tavoitteena oli yhdenvertainen ja tasa-arvoa lisäävä perhevapaauudistus, mutta tämä ei kuitenkaan yliopistosopimuksessa täysin toteudu, Lindroos toteaa.

Yliopistosopimuksessa sovittiin 40 päivän raskausrahakauden palkallisuudesta sekä vanhempainvapaiden palkallisuudesta niin, että molemmilla vanhemmilla on oikeus palkkaan 32 ensimmäisen arkipäivän osalta.

Opettaja ei ole oikeutettu palkallisiin perhevapaisiin, mikäli työsuhde ei ole kestänyt kolmea kuukautta ennen raskaus- tai vanhempainvapaalle siirtymistä. Aikaisemmin tällaista ehtoa ei ole ollut. Yliopistosopimuksessa peräti 70 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilökunnasta on määräaikaisia. Yliopistoissa on myös paljon tuntiopettajia.

Irtisanoutuva menettää puolet lomarahoista

Sopimuksen lomarahaa koskevat määräykset muuttuivat siten, että kun työntekijä irtisanoutuu itse tai purkaa työsuhteensa koeajalla, kertyneestä lomarahasta maksetaan hänelle vain puolet. Heikennyksellä työnantaja rahoittaa perhevapaauudistusta.

Nyt sovitun kaksivuotisen sopimuksen aikana, kesällä 2023, tulee voimaan myös Kelan korvauksiin vaikuttava sairausvakuutuslain muutos. Opettajat eivät tämän jälkeen saa kesäkeskeytysajalta perhevapaan Kela-korvausta, jos työnantaja maksaa samalta ajalta palkkaa.

Kaikkien eri alojen opettajat ovat Petri Lindroosin mukaan venyneet eri uudistusten ja korona-ajan muutosten vuoksi aivan poikkeuksellisesti. Yliopistoissa siirryttiin etä- ja lähiopetuksen välillä nopealla aikataululla, ja ohjaustyö on lisääntynyt huomattavasti.

– Yliopistojen rahoitustaso on saatu pysymään vakaana. Tämän olisi pitänyt näkyä myös yliopistojen opetushenkilökunnan ja harjoittelukoulujen opettajien työehdoissa. Nyt inflaatio syö kevyesti sen, mitä sopimuksiin saatiin, Lindroos sanoo.

Yliopistoja ja harjoittelukouluja koskeva sopimus astuu takautuvasti voimaan 1.4.2022 ja se on voimassa 31.3.2024 asti ellei sitä irtisanota ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen.

Toisen vuoden palkankorotuksista sovitaan 31.12.2022 mennessä, sen jälkeen sopimus voidaan irtisanoa päättymään 31.3.2023.