• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Yksityisen opetusalan neuvottelut yhä täysin auki

29.03.2022 - 13.36 Uutinen
Kuvituskuva

Sivistan yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten neuvottelut ovat jatkuneet tiiviinä päivittäin. Nykyiset sopimukset ovat voimassa enää torstain 31.3., minkä jälkeen alkaa sopimukseton tila, ellei ratkaisua synny.

OAJ:n neuvottelut Sivistystyönantajien kanssa ovat odotetusti tihentyneet juuri ennen sopimuskauden päätöstä maaliskuun lopussa. Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten uusista työehtosopimuksista on neuvoteltu viikonvaihteen jälkeen päivittäin, mutta ainakin vielä varhaista arvioida, löytyykö tarpeeksi aineksia sille, että Sivista jättäisi tarjouksen yksityisen opetusalan työntekijäliitoille, OAJ:lle, JHL:lle ja Jytylle.

– Kovin moni asia on yhä avoinna. Yksi periaatteellisesti tärkeistä kysymyksistä on, kuinka elokuun alusta 2022 voimaan tuleva perhevapaauudistus otetaan huomioon työehtosopimuksessa. Uudistuksen tavoitteena on parantaa työ- ja perhe-elämän tasa-arvoa, joten on oleellista, että se toteutetaan reilulla ja tasa-arvoa edistävällä tavalla. Kyse on lainsäätäjän päättämästä uudistuksesta ja sen soveltamisesta työehtoihin, OAJ:n neuvottelupäällikkö Eila Urpilainen tähdentää.

Yksityisten oppilaitosten ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimuksista neuvotellaan samoissa tapaamisissa Sivistan kanssa. Niissä on valmisteltu mm. tekstikysymyksiä, ja osapuolet ovat esitelleet neuvottelutavoitteitaan.

Toistaiseksi ei ole vielä yhteistä näkymää esimerkiksi sopimuskauden pituudesta eikä palkankorotusten suuruudesta. Sopimukset koskevat noin 9 400 OAJ:n jäsentä.

Järjestövalmiutta edistetään

OAJ on varautunut yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten neuvottelujen takkuamiseen tehostamalla järjestöllistä valmiutta. Se tarkoittaa, että järjestö voi tarvittaessa jättää lakkovaroituksen, jolla vauhditetaan neuvotteluja.

– Tavoitteenamme on yhä saavuttaa kohtuullinen neuvottelutulos sopimalla, jolloin lakkoja ei tarvittaisi. Jos tilanne vaikeutuu, meillä on suunnitelmat valmiina myös järjestöllisten toimien varalle. Kuntien palkkaneuvotteluissahan näitä jouduttiin jo käyttämään, OAJ:n järjestöpalvelujen erityisasiantuntija Juha Makkonen toteaa.

 

Teksti Heikki Sahlman

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!