• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Sopimusten voimassaolo päättyi kunta-alalla – palkka ja työehdot pysyvät ennallaan

01.03.2022 - 07.49 Uutinen
Kuvituskuva

Kunnan ja Avaintan sopimusten voimassaolo on päättynyt. Kunta-alan pääsopijajärjestöt eivät päässeet eilisillan neuvottelussa sopuun virka- ja työehtosopimusten jatkosta.

Kunta-alan pääsopijajärjestöt jatkoivat neuvotteluja eilen illalla ja niiden päätteeksi KT ilmoitti, ettei se näe tällä hetkellä etenemismahdollisuutta ja neuvottelut keskeytetään kaikilla sopimusaloilla määrittämättömäksi ajaksi. Tänään tiistaina 1.3. alkava sopimukseton tila koskee noin 75 00 OAJ:n jäsentä.

– OAJ:n ja Jukon hallitukset kokoontuvat tänään tiistaina arvioimaan tilannetta ja jatkotoimenpiteitä, OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

Sopimuksettomassa tilassa on myös mahdollista käyttää erilaisia järjestöllisiä toimia vauhdittamaan neuvotteluita.

Työn tekeminen jatkuu kuitenkin entisin ehdoin, sillä sopimuskausien päätyttyä kunta-alan  ja Avaintan jäsenet noudattavat nyt päättyvien virka- ja työehtosopimusten työehtoja. Palkanmaksu jatkuu normaalisti, ja työtä tehdään samoin kuin tähän asti, kunnes uusi sopimus astuu voimaan.

Valtion virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos maanantaina iltayöstä.

Kunta-alan pääneuvottelupöydässä neuvottelevat kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Sote ry (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Sopimusten syntyminen edellyttää siten kaikkien edellä mainittujen tahojen yhteistä näkemystä sopimuskauden pituudesta, sopimuskorotusten tasosta ja monista muista asioista.

 Seuraavaksi tuloksen käsittelevät neuvotteluosapuolten hallinnot. Valtion virka- ja työehdoista sopivat JUKO, Pro, JHL ja Valtion työmarkkinalaitos. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, kun kaikkien osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sen.

Teksti: Henna Honkalo

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Ohjeet lakkoavustuksen hakemiseen 
  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • Sopimusneuvottelut 2022 -sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä ovat aihetunnisteet #oajneuvottelee #lakko2022 #ArvoaAsiantuntijalle

PSST! Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!