• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Maria Löfgren Akavan puheenjohtajaksi – OAJ odottaa vahvaa yhteistyötä ja avointa toimintakulttuuria

14.11.2022 - 16.40 Uutinen
Kuvituskuva

Akavan uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren. Uusi Akavan puheenjohtaja valittiin tehtäväänsä tänään Akavan liittokokouksessa.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren on valittu Akavan uudeksi puheenjohtajaksi. Hän voitti vastaehdokkaansa Tekniikan akateemisten TEK:n toiminnanjohtajan Jari Jokisen äänin 514-383. 

– Maria Löfgren on osaava ja sopiva henkilö luotsaamaan keskusjärjestöä eteenpäin. OAJ kannatti häntä uudeksi puheenjohtajaksi, sillä pidämme tärkeänä, että puheenjohtajalla on vahva osaaminen työmarkkina- ja työelämäasioista, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo ja onnittelee lämpimästi Akavan uutta puheenjohtajaa.

OAJ piti avoimuutta tärkeänä Akavan puheenjohtajan valintaprosessissa. OAJ:n hallitus linjasi jo kesäkuussa, että järjestö haluaa lisätä läpinäkyvyyttä ja luottamusta koko Akava-yhteisössä.
OAJ on korkeakoulutettuja palkansaajia edustavan Akavan suurin jäsenjärjestö. OAJ:n jäsenmäärä on reilut 117 600, kun Akavassa kaikkiaan yli 600 000 jäsentä, jotka kuuluvat yhteensä 36 ammattiliittoon. OAJ:n jälkeen seuraavaksi suurimpia liittoja ovat Tekniikan akateemiset TEK, Insinööriliitto ja Suomen Ekonomit.   

Akavan puheenjohtajan tehtävä tuli avoimeksi, kun nykyinen puheenjohtaja Sture Fjäder jätti tehtävän kesken nelivuotiskautensa. Siksi uuden puheenjohtajan toimikausi kestää vain toukokuuhun 2024.

Lue myös OAJ tukee Maria Löfgrenin valintaa Akavan puheenjohtajaksi

Jaa