• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Kymmenet koulut ja päiväkodit sulkeutuivat Oulussa

06.04.2022 - 11.12 Uutinen
Kuvituskuva

Kymmenet peruskoulut, lukiot ja päiväkodit sulkivat ovensa tänään keskiviikkona, kun Oulun kaupungin palveluksessa olevat OAJ:n jäsenet aloittivat kahden vuorokauden mittaisen lakon. Lakossa on parituhatta peruskoulun, lukion ja varhaiskasvatuksen opettajaa, rehtoria ja päiväkodinjohtajaa.

Talvikankaan koulun apulaisjohtaja, biologian ja maantieteen opettaja ja luottamusmies Juhani Törmi ja luokanopettaja, OAJ:n yhteysopettaja Tarja Leppisaari pitävät lakkovahtia Talvikankaan koulun pihalla. He kertovat, että koulun kaikki opettajat ovat hyvässä hengessä lakossa mukana, jotta neuvotteluissa saadaan mahdollisimman hyvä sopimus aikaan.

— Palkka on työn arvostuksen mittari, Törmi muistuttaa.

Riittävän palkkakehityksen lisäksi työoloihin on saatava parannusta. Paisuneelle työmäärälle halutaan rajat.

— On hyvä, että koulua kehitetään, mutta kun jatkuvasti tulee uutta vanhan päälle, niin kakku on kasvaa liian suureksi. Nyt siihen on aika puuttua, Törmi sanoo.

Opettajan on Törmin mukaan oltava melkoinen monitaituri selvitäkseen kaikista tehtävistään. Päivät täyttyvät verkostopalavereista ja koulun kehittämistyöstä. Opettajista on tullut tunne- ja vuorovaikutuskasvattajia ja oppilaiden liikuttajia.

Leppisaari on samaa mieltä. Paljon uusia tehtäviä on tullut ilman, että niihin olisi annettu lisäresurssia. Työtä on vaikea itse rajata.

— Vaikka autotalli on jo täynnä, niin lisää tavaraa tungetaan sisään eikä mitään ei oteta pois.

Talvikankaan koulussa lakkopäiviin on valmistauduttu rauhallisin mielin. Rajulle työtaistelulle on vahvat perusteet. Vaikka kukaan ei varsinaisesti halua lakkoilla, lakkoa pidetään oikeutettuna ja välttämättömänä. Nyt on aika saada palkka ja työolot kuntoon.

Palkkaohjelma on Törmin mielestä todella tärkeä. Vaikka opettajien palkankorotukset ovat vuosien varrella olleet samat kuin muilla, niin palkat eivät ole kehittyneet samaa tahtia kuin esimerkiksi yksityisellä puolella.

— Kaikki ymmärtävät, ettei kerralla voi saada kaikkea, mutta pitkäkestoisella ohjelmalla turvataan, ettei ainakaan jäädä jälkeen muista.

Leppisaari toivoo, että alalle saadaan uutta vetovoimaa. Opettajankoulutus ei enää houkuta ja sijaisten saaminenkin on vaikeutunut.

Kunta-alan sopimusneuvottelut ovat olleet jumissa maaliskuun alusta lähtien ja riitaa ratkotaan valtakunnan sovittelijan johdolla. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko on jättänyt lakkovaroituksen kymmenelle paikkakunnalle neuvottelujen vauhdittamiseksi.

Kaksi vuorokautta kestävät lakot alkoivat keskiviikkona 6. huhtikuuta Oulussa, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Turussa. Seuraavat lakot ovat Tampereella ja Kuopiossa 12.-13. huhtikuuta ja Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 19.-25. huhtikuuta ellei sopimukseen päästä sitä ennen.

Lakot koskevat kaikkia OVTES- ja KVTES-sopimusten piirissä, kaupungin palveluksessa olevia OAJ:n jäseniä mukaan lukien rehtorit ja päiväkodin johtajat. OAJ:n tavoitteena on saada kuntien palveluksessa oleville opettajille oikeudenmukainen palkka ja turvata koulutuksen elinvoima.
Jos kaikki lakot toteutuvat, lakossa on noin 23 000 OAJ:n jäsentä. Se tarkoittaa satojen koulujen ja päiväkotien sulkeutumista.

Teksti: Riitta Korkeakivi
Kuva: Timo Heikkala