• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Jyväskylässä ja Rovaniemellä lakonuhka kunta-alalla 23.–24.3.

07.03.2022 - 12.00 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ ja neuvottelujärjestö JUKO ovat antaneet lakkovaroituksen, joka koskee Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkeja. Lakon piirissä olisi yli 2 200 OAJ:n jäsentä.

Opettajien lakko on osa laajaa kunta-alan lakkoa, jossa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ammattiliittojen työntekijät ovat lakossa ensi vaiheessa 23.–24. maaliskuuta, ellei sopimusratkaisua sitä ennen synny. Myös JAUn (JHL + Jyty) lakko ajoittuu samaan ajankohtaan ja samoille paikkakunnille.

Työ- ja elinkeinoministeriö voi siirtää lakon alkamista kahdella viikolla. Lisäksi virkamiesten lakkoa voidaan tämän lisäksi siirtää vielä viikolla.

– OAJ puolustaa lakolla opettajien asemaa. Koskaan ei ole hyvä aika lakolle, ja OAJ haluaakin saada sopimukset ensisijaisesti neuvotellen. Vaikka olemme edelleen keskellä pandemiaa ja Ukrainan sodan rinnalla tämä kaikki on pientä, silti kriisin keskelläkin on tärkeää huolehtia paitsi arjen jatkumisesta myös tulevaisuuden rakentamisesta, OAJ:n ja JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

– Jouduimme antamaan lakkovaroituksen, jotta vauhdittaisimme junnaamaan jääneitä sopimusneuvotteluja ja ratkaisuun päästäisiin mahdollisimman nopeasti. Kaikki kriittiset kohdat ovat edelleen auki, kuten palkkaohjelma ja OVTES-sopimuksen tavoitteet. Myös palkankorotukset ja sopimuskauden pituus ovat edelleen täysin auki, ja ne tarvitaan, jotta alan vetovoima turvataan, vahvistaa OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos.

 

Koskee laajasti opetusalaa lakkopaikkakunnilla

Kaksipäiväinen lakko Jyväskylässä ja Rovaniemellä 23.–24.3. koskee kunnallisten KVTES- ja OVTES-sopimusten alaisia töitä. Näitä ovat esimerkiksi varhaiskasvatus sekä perusopetus.

Lakko koskee Rovaniemellä myös lukio-opetusta. Sen sijaan Jyväskylässä lukiot jäävät lakon ulkopuolelle, koska niiden opettajat ovat kuntayhtymän palveluksessa. Lakko ei myöskään koske toisen asteen ammatillista koulutusta, joka on kuntayhtymän vastuulla. Lisäksi lakon ulkopuolelle on rajattu ne jäsenet, jotka ovat järjestäytyneet Opetusalan Ammattijärjestöön KEA ry:n (Koulutuksen esimiehet ja asiantuntijat) tai Opsia ry:n (Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat) kautta. 

Lakon aikana Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkien palveluksessa olevat opettajat eivät mene työpaikalleen, eivät anna etäopetusta eivätkä hoida muitakaan työtehtäviään. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ maksaa jäsenilleen lakkoavustusta 180 euroa jokaista lakkopäivää kohti. Lakkoavustus on veronalaista tukea, ja sitä pitää hakea erikseen OAJ:stä. Lakon piirissä olevat saavat OAJ:ltä erilliset ohjeet lähempänä.

OAJ ja JUKO ovat kouluttaneet Jyväskylän ja Rovaniemen paikalliset lakkotoimijat. Tietoa paikallisista tapahtumista ja lisäohjeita saa lakkokaupunkien OAJ:n paikallisyhdistysten kanavilta. Sekä Jyväskylässä että Rovaniemellä järjestetään esimerkiksi mielenilmaus yhdessä muiden liittojen kanssa ensimmäisenä lakkopäivänä.

OAJ:n hallitus on kutsunut OAJ:n valtuuston ylimääräiseen kokoukseen torstaiksi 10.3. linjaamaan jatkotoimia.

Lakko on laillinen toimenpide, josta liitto kantaa vastuun 

– Lakko on laillinen toimenpide ja vastuun siitä kantaa ammattijärjestö. Työnantaja ei saa kohdistaa lakkoon osallistuviin minkäänlaista painostusta, eikä saa esimerkiksi tiedustella, onko työntekijä liiton jäsen tai onko tämä osallistumassa lakkoon. On tärkeä toimia yksituumaisesti ja osallistua lakkoon ja yhteisiin lakkotilaisuuksiin, OAJ:n erityisasiantuntija Kaj Raiskio korostaa.

JUKO ilmoitti työnseisauksesta tänään valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalalle. Lakkovaroituksen jättäminen merkitsee, että sovittelija ryhtyy ratkomaan lukkiutunutta tilannetta. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien KT keskeytti 28.2. neuvottelut kaikista kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista.

 

OAJ tavoittelee monivuotista palkkaohjelmaa

OAJ tavoittelee opettajille muun muassa ansiokehityksen turvaavia palkankorotuksia, monivuotista palkkaohjelmaa sekä työmäärän rajaamista. Lue lisää neuvottelutavoitteista.

Jotta pärjäämme tulevaisuudessakin ja pystymme huolehtimaan turvallisesta yhteiskunnasta, tarvitsemme sydämen sivistystä ja vahvaa koulutuspolkua varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Opettajat rakentavat tulevaisuutta, ja on koko Suomen etu, että meillä on jatkossakin maailman parhaat opettajat.

 

Vastauksia yleisiin kysymyksiin lakosta

OAJ on koonnut vastauksia usein kysyttyihin lakkoaiheisiin kysymyksiin. Kysymykset ja vastaukset oaj.fi/tyotaistelu

Jaa