• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Jukka Jalonen: Ilman opettajankoulutusta olisin tuskin päätynyt valmentajaksi

18.02.2022 - 10.45 Uutinen
Kuvituskuva
Jukka Jalonen johdatti Leijonat finaaliin parhaillaan käytävissä olympialaisissa. Hän kertoo opettajankoulutuksesta olevan paljon hyötyä valmentamisessa.

Suomalaiset tuntevat Jukka Jalosen Leijonien päävalmentajana. Harvempi tietää, että hän on alun perin opiskellut opettajaksi. Jalonen sanoo arvostavansa opettajia todella paljon ja tuo esiin huolta opettajien jaksamisesta.

OAJ palkitsi viime vuonna miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen kultaisella Liikunnan hyväksi -ansiomitalilla. Mitali on tunnustus poikkeuksellisen ansiokkaasta ja näkyvästä OAJ:n arvojen mukaisesta työstä. 

Marraskuussa OAJ:n valtuuston kokouksessa pitämässään kiitospuheessa Jalonen kertoi jo lukiossa halunneensa opettajaksi. Ovet Jyväskylän yliopistoon aukesivat toisella yrittämällä.

– Kuten kaikki tietävät, valmentaminenkin on opettamista. Opettajankoulutuksesta on ollut minulle hirveän iso hyöty nykyisessä ammatissani. Ilman sitä koulutusta minusta ei olisi varmaan tullut valmentajaa ylipäätään, puhumattakaan, että olisin pärjännyt näin hyvin, Jalonen kertoi.

Opettajankoulutuksesta on ollut minulle hirveän iso hyöty nykyisessä ammatissani.

 

Opettaminen ei onnistu, jos työtaakka on liian suuri

Vaikka Jukka Jalosen oma tie vei opettajan töistä aika nopeasti jääkiekon pariin, hän kertoo seuranneensa opettajien työtä myöhemminkin.

– Jo 30 vuotta sitten opettajan työ oli aika haastavaa puuhaa, puhumattakaan, mitä se on tänä päivänä. Maailma on muuttunut ja lapset ja nuoret muuttuvat, niin voi vain kuvitella, miten haastavaa on esimerkiksi kurin pitäminen luokissa nykypäivänä. Ei todellakaan ole kadehdittava homma, Jalonen sanoi.

Hän näkee opettajien työn merkityksen.

– Arvostan todella paljon opettajia ja toivon teille jaksamista. Uskon, että kyllä suomalaisista suurin osa näin tekee. 

Arvostan todella paljon opettajia ja toivon teille jaksamista.

Ennen Jukka Jalosen pitämää puhetta valtuustoon toi tervehdyksensä pääministeri Sanna Marin (sd). Valtuutetut nostivat keskustelussa esiin esimerkiksi työhyvinvointiin liittyviä asioita. Tuore työolobarometrikin osoittaa, että huoli opettajien jaksamisesta on aiheellinen, ja ratkaisuja tarvitaan.

Myös Jukka Jalonen otti kantaa asiaan.

– Aika paljon on rahastakin kiinni, että miten resursseja riittää. Jos työtaakka on liian suuri yksittäiselle opettajalle, niin eihän sitä opettamista pysty tekemään siten kuin pitäisi. Opettaja, kuten valmentajakin, on auttaja. Mä yritän auttaa pelaajia, te yritätte auttaa oppilaita, ja se ei vaan ihan onnistu, jos ei ole virtaa eikä energiaa.

Twitterissä voit katsoa ja jakaa videonoston Jalosen puheesta. Jos tviitti ei näy, löydät sen täältä.

Katso Jalosen puhe kokonaisuudessaan alta

Jos videoruutua ei näy alla, voit katsoa videon täällä. Jukka Jalosen puheenvuoro alkaa 33 minuutin kohdalla.

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela