• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ekonomisti Anni Marttinen: ”Ammattitaitoiset opettajat ovat koulutusjärjestelmämme perusta”

28.03.2022 - 17.29 Uutinen
Kuvituskuva
Opettajien alanvaihdon yleistymisellä olisi valtava vaikutus Suomen osaamistasoon ja talouskasvuun, ekonomisti Anni Marttinen uskoo.

Opettajan työ on isoimpia vastuista, joita tästä maasta löytyy, toteaa ekonomisti Anni Marttinen. Hän tunnistaa opettajien työn merkityksen koko koulutusjärjestelmälle ja yhteiskunnan kehittymiselle. Huolta herättää opettajien jaksaminen. Marttinen uskoo, että opettajien alanvaihdoilla olisi valtava vaikutus osaamiseemme ja Suomen talouskasvuun.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö Sosten pääekonomistina työskentelevä Anni Marttinen näkee suomalaisen koulutusjärjestelmän kulmakivenä koulutetut ja osaavat opettajat.

Kansainvälisestikin verraten Suomessa on korkeasti koulutetut opettajat: kaikilta opettajilta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin vaaditaan vähintään kandidaatin tutkinto, suurin osa on maistereita ja osalla on tohtorintutkintokin. 
 
– Koulutuksen arvo yhteiskunnalle on Suomessa tunnustettu: koulutuksen ja osaamisen ajatellaan tuottavan uusia innovaatioita, vahvistavan yhdenvertaisuutta ja tuottavan verotuloja kasvavan osaamisen myötä, Marttinen sanoo.

Koulutuksen ja osaaminen tuottavat uusia innovaatioita, vahvistavat yhdenvertaisuutta ja tuottavat verotuloja kasvavan osaamisen myötä.

Marttinen ajattelee, että opettajien korkea osaamis- ja koulutustaso ylläpitää toimivaa koulutusjärjestelmäämme. Palkassa opettajilta vaadittava osaaminen ei kuitenkaan näy.
 
– Opettajien koulutus kestää pitkään, ja työuran aikana pedagogista osaamista on kasvatettava jatkuvasti muun päivittäisen työn ohella. Palkka ei useinkaan ole tämän kuorman arvoinen. Ajatellaan, että opettajat tekevät työtään niin sydämellä, että heiltä voi vaatia mitä vaan. On myös tärkeää tiedostaa, että opetusala on naisvaltainen, ja siihen liittyvät palkkatasa-arvokysymykset tulisi myös huomioida, Marttinen summaa.

Ajatellaan, että opettajat tekevät työtään niin sydämellä, että heiltä voi vaatia mitä vaan.

Paitsi että opettajien arvostus ei näy palkassa, se ei näy myöskään työn arjessa. Enemmistö opettajista kokee, ettei opettajan työtä arvosteta ja yli puolet on harkinnut alanvaihtoa.

Marttista opettajien ajatukset alanvaihdosta huolestuttavat.

– Se, että opettajat harkitsevat alanvaihtoa, kertoo työssäjaksamisen loppumisesta. Koulutuksen rahoitusta on vähennetty ja luokka- ja ryhmäkokoja on kasvatettu. Koulutuksen rahoitusta täytyy ylläpitää, sillä jos opettajat lopettavat työssään, sillä on valtava vaikutus osaamisemme ja koko talouskasvuun, Marttinen pohtii.

Koulutuksen rahoitusta täytyy ylläpitää, sillä jos opettajat lopettavat työssään, sillä on valtava vaikutus osaamisemme ja koko talouskasvuun.


Poikkeusolot ovat tuoneet näkyväksi opettajien ammattitaidon ja sitoutuneisuuden

Maaliskuussa 2022 tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun myös päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa siirryttiin koronapandemian vuoksi poikkeusaikaan.

Osa opetuksesta on järjestetty kokonaan etänä, ja esimerkiksi korkeakouluissa lähiopetusta on ollut vain paikoittain. Opettajat ovat olleet poikkeusolojen keskellä venyneet mahdottomiinkin. Marttinen kokee, että opettajat ovat tehneet ison työn pitäessään oppijat mukana vaihtuvista tilanteista huolimatta. Sinnikkyys ja omistautuneisuus työlle on näkynyt koko yhteiskunnassa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

anni marttinen 2 by jarkko mikkonen 1200px web.jpg

Kaikkien mukana pitäminen edistää myös talouskasvua, Anni Marttinen muistuttaa.

Koronan myötä katseet ovat kääntyneet myös lasten ja nuorten hyvinvointiin, kun pandemiasta johtuvia rajoituksia on viety pidemmälle. Nuorilla on paljon mielenterveysongelmia, stressi ja uupumus näkyvät arjessa.

Marttinen tekee paljon oppilaitosvierailuja ja saa usein kuulla, etteivät nuoret tiedä, mitä haluaisivat isona tehdä. Nuoret ovat kunnianhimoisia, mutta samaan aikaan vaihtoehtoja ja vastuuta tulee jo yläkoulusta lähtien. Koulutusvalintoja ohjataan tekemään yhä nuorempana. Siksi Marttinen kokee, että erityisesti nyt oppijoiden kohtaamiselle ja ohjaamiselle olisi tarve.

– Opettajat kohtaavat jokaisen oppijan yksilönä, ja tähän pitäisi nyt löytää lisää aikaa. Jotta kuuntelemiseen ja tukemiseen jää aikaa, tarvitaan niitä aiemmin mainittuja resursseja, Marttinen sanoo.

 

Kaikki on pidettävä mukana, jotta yhteiskunta ja talous kehittyvät

Suomalaisen koulutusjärjestelmän kantava ajatus on se, että jokainen voi opiskella niin pitkälle kuin taidot ja motivaatio riittävät. Työtä kuitenkin riittää, sillä sosioekonominen tausta vaikuttaa oppijoiden tulevaisuudenkuviin edelleen, ja vanhempien koulutustaso periytyy lapsille: korkeasti koulutettujen vanhempien lapset ovat usein itsekin korkeasti koulutettuja.

Marttinen pitää pyrkimystä tasa-arvoon korkeassa arvossa, ja siksi koulutuksen maksuttomuudesta tulee hänen mielestään pitää kiinni.
 
– Kun pidämme kaikki mukana, edistämme talouskasvua, ja uusien mahdollisuuksien saaminen inspiroi myös oppijaa. Tiettyjen ryhmien eristäminen koulutusjärjestelmästä lisää ongelmia lopulta myös taloudelle. EU:n sosiaalisten oikeuksien pilarin mukaan syrjäytymisriski Suomessa on korkeampi kuin EU-tasolla keskimäärin. Ei voi olla niin, että järjestelmä itsessään sulkee osan porukasta pois, Marttinen linjaa.

Kiitokset koulutusalan ammattilaisille

Kun Marttiselta kysyy, mitä hän haluaisi sanoa opettajille, vastaus on selvä:
 
– Kiitos motivaatiostanne, taidostanne ja uteliaisuudestanne, jolla työtänne teette. Kiitos siitä, että jaksatte pitää yllä osaamistasonne. Opettajan työ on isoimpia vastuista, joita tästä maasta löytyy, ja opettajien vaikutusvaltaa lapsiin ja nuoriin ei todellakaan saa aliarvioida.

 

Kuka Anni Marttinen?
  • Sosten pääekonomisti
  • Kauppatieteiden maisteri
  • Tunnettu "TikTok-ekonomistina" eli talouspoliittisen some-sisällön tuottajana Instagramissa ja TikTokissa
Opettajien arvo -juttusarja

Anni Marttista haastateltiin Opettajan arvo –blogisarjaan, jossa jututamme erilaisissa yhteiskunnallisissa asiantuntijatehtävissä toimivia vaikuttajia siitä, millainen merkitys opettajilla ja opettajien työllä on yhteiskunnassa erityisesti talouden ja kilpailukyvyn näkökulmasta.

Lue lisää kampanjan teemoista ja tulevaisuuden kokoisesta tehtävästä: tehdääntulevaisuuksia.fi

 

Korvaamattomasta työstä on aika saada kunnon korvaus

Katso videolta tuhansien opetusalan ammattilaisten allekirjoittama viesti Suomelle

 

Tulevaisuuden kokoinen tehtävä

Opettajien tehtävä on tulevaisuuden kokoinen. Korvaamattomasta työstä on aika saada kunnon korvaus. Tutustu ja osallistu kampanjaan!

TEHDÄÄN TULEVAISUUKSIA