• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan oppimisen tukea – poliitikot samaa mieltä

09.11.2022 - 09.24 Uutinen
Kuvituskuva

Oppimisen tuen tarve ammatillisessa koulutuksessa on tullut selväksi myös päättäjille, kertoo OAJ:n teettämä kysely. Valtaosa puolueiden päättäjistä kannatti väittämää, että ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden oikeudesta tukiopetukseen ja osa-aikaiseen erityisopetukseen on säädettävä lailla.

Aula Research teetti OAJ:n toimeksiannosta kyselyn eduskuntapuolueiden puoluehallituksen jäsenille ja puolueiden piirien puheenjohtajistolle.

Vastausten mukaan tuen merkitys ammatillisessa koulutuksessa on avautunut myös päättäjille. Väittämän ”Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden oikeudesta tukiopetukseen ja osa-aikaiseen erityisopetukseen on säädettävä lailla” kanssa täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä oli peräti 80 prosenttia vastaajista.

Tavoite on ollut OAJ:n keskeisimpiä tavoitteita koko kuluvan hallituskauden, mutta asiaa ei ole saatu etenemään.  

Tuen saanti riippuu paljon koulutuksen järjestäjästä

Perusopetuksesta toiselle asteelle siirtyvistä opiskelijoista tehostettua tai erityistä tukea tarvitsi viime vuonna lähes joka neljäs opiskelija.

Tukea tarvitsevien määrä on ollut pitkään kasvussa. Suuri osa tukea tarvitsevista peruskoululaisista ohjautuu ammatilliseen koulutukseen.  

Tilastojen mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 11 prosenttia eli 36 900 opiskelijaa sai viime vuonna erityistä tukea. Näistä opiskelijoista vain 13 prosenttia opiskelee ammatillisissa erityisoppilaitoksissa.

– Suuri osa erityistä tukea tarvitsevista opiskelee niin sanotuissa tavallisissa ammatillisissa oppilaitoksissa, ja tuen järjestäminen on hyvin paljon kiinni koulutuksen järjestäjästä, OAJ:n erityisasiantuntija Eira Bani sanoo.

Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä ammatillisen koulutuksen järjestäjälle tuli velvollisuus arvioida opiskelijan erityisen tuen tarve opiskelijan aloittaessa opiskelun ja opintojen aikana tuen tarpeen ilmetessä. Jos oppivelvolliselle on tehty perusopetuksen päättyessä voimassa oleva päätös erityisestä tuesta, ammatillisen koulutuksen järjestäjän on selvitettävä ja arvioitava opiskelijan erityisen tuen tarve perusopetuksen aikana tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta.

Tukiopetuksesta ja osa-aikaisesta erityisopetuksesta pitäisi säätää lailla

Laissa ammatillisesta koulutuksessa säädetään vain erityisen tuen päätöksestä ja annettavasta tuesta, mutta yleiseen ja tehostettuun tukeen ei ole säädöksiä eikä siten myöskään määriteltyä rahoitusta. Kynnys tehdä opiskelijalle erityisen tuen päätös ammatillisella puolella on paikka paikoin korkea sekä oppilaitokselle että huoltajille, mikä johtaa siihen, että opiskelija ei pahimmassa tapauksessa saa mitään tukea.

Ammatillisessa oppilaitoksissa opiskelevilla on erilaisista syistä myös väliaikaista tai lyhytaikaista tuen tarvetta. Jotta tämä tuki saataisiin toteutumaan yhdenvertaisesti koko maassa, tulisi opiskelijan oikeudesta saada tukiopetusta ja osa-aikaista erityisopetusta säätää lailla.

– Tämän myötä tukitoimien järjestäminen olisi koulutuksen järjestäjille velvollisuus, jolloin järjestäjien olisi huolehdittava, että opettajia ja erityisopettajia on riittävästi ja että heillä on riittävästi aikaa kohdata opiskelijat, Bani kertoo.

Aulan tutkimuksen mukaan puolueet sekä hallituksessa että oppositiossa kannattavat tukiopetuksen ja osa-aikaisen erityisopetuksen säätämisestä lailla. Tätä edellytti myös eduskunta hyväksyessään oppivelvollisuuden laajentamista koskevan lakipaketin. Eduskunta edellytti tuolloin antamillaan lausumilla, että

  • oppivelvollisuusuudistuksessa hallitus huomioi perusopetuksessa tehostettua tukea, erityistä tukea ja vaativaa erityistä tukea saaneiden oppilaiden oikeuden tukeen toisella asteella ja nivelvaiheen koulutuksissa.
  • hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta turvataan tukiopetus myös oppivelvollisille, jotka opiskelevat valmentavassa koulutuksessa sekä ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa.
  • hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta turvataan ammatillisen koulutuksen sekä valmentavan koulutuksen oppivelvollisille oikeus erityisopetukseen.

Kun nämä toteutuvat, niin toivoa ammattitaitoisen työvoiman saamisesta työmarkkinoille on jatkossakin.

Aula Researchin kyselykutsu lähetettiin 242 päättäjälle, ja kyselyyn vastasi yhteensä 74 henkilöä, jolloin vastausprosentiksi muodostui 31.

 

ammatillinen_tulokset.jpg