• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Yliopistojärjestöt: Yliopistot valmiita vauhdittamaan kestävää kasvua ja työelämän uudistumista – pitkäjänteiset tki-panostukset ehdoton edellytys Suomen menestykselle

07.04.2021 - 07.30 Uutinen
Kuvituskuva

Yliopistot odottavat kehysriihestä kauaskantoisia tulevaisuusinvestointeja tutkimukseen ja osaamiseen. OAJ ja neljä muuta järjestöä vaativat maan hallitusta huolehtimaan tutkimustyön edellytyksistä pitkäjänteisesti.

Vahva tiedeperusta on avainasemassa, kun tahdomme turvata innovaatiokykymme, vauhdittaa kestävää kasvua ja varautua kriiseihin. Suomen hallituksen onkin tärkeää huolehtia huhtikuun kehysriihessä tutkimustyön edellytyksistä pitkäjänteisesti, toteavat OAJ, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi, Professoriliitto, Sivistystyönantajat ja Tieteentekijät.

Suomen tki-panostukset Suomen bruttokansantuotteesta ovat jääneet jälkeen kansainvälisessä vertailussa. Se tarkoittaa, että peruslähtökohtamme tulevaisuuden menestyksen ja hyvinvoinnin rakentamiseen ovat vaarantuneet.

– Jos pystymme kääntämään trendin, se vaikuttaa myönteisesti Suomen mahdollisuuksiin uudistua, luoda kestävää kasvua ja pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, järjestöt toteavat.

Ensisijaiset keinot suunnan korjaamiseen ovat:
  • Panostukset uutta luovaan tutkimukseen ja tieteelliseen perustaan. Tämä tarkoittaa yliopistojen perusrahoituksen ja Suomen Akatemian resurssien kasvattamista. Investoinnit korkeatasoiseen tutkimukseen ovat oleellisia, jotta muut tki-panostukset tuottavat lisäarvoa.
  • Yliopistojen ja yritysten yhteistyön tukeminen. Tämä edellyttää pysyvää lisärahoitusta yliopistojen yritysrajapinnan ja kumppanuuksien asiantuntijatukeen. Kun yliopistot ja yritykset kehittävät tiiviissä yhteistyössä tuoreimpaan tutkimustietoon perustuvia innovaatioita, siitä hyötyy koko Suomi.
  • Vahva sitoutuminen tki-investointien kasvattamiseen. Pitkäjänteisessä yhteiskunnan ja elinkeinoelämän uudistustyössä ei ole tarjolla pikavoittoja. Vain yli hallituskausien ulottuvat panostukset tutkimukseen lisäävät aidosti Suomen menestymismahdollisuuksia ja kestävää kasvua.

On tärkeää muistaa, että tieteellisen tutkimuksen ja korkeakouluopetuksen korkein kansainvälinen taso kohoaa jatkuvasti. Jotta Suomi pysyy kehityksessä mukana, vaaditaan määrätietoisia toimenpiteitä.

Työelämän uudistumiseen ja osaajiin panostaminen tärkeä osa tki-toimenpiteitä

Vaikuttava tki-toiminta edellyttää myös tulevaisuuden osaajista huolehtimista. Yliopistoilla on merkittävä rooli asiantuntijoiden kouluttajina yhteiskunnan eri sektoreille ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Siksi onkin ehdottoman tärkeää pitää huolta korkeakoulujen aloituspaikkalisäysten pitkäjänteisestä rahoituksesta sekä opiskelijoiden yksilöllisen ohjauksen ja hyvinvoinnin riittävästä tukemisesta.

– Vain hyvinvoivat, laadukkaasti koulutetut osaajat pystyvät rakentamaan Suomesta innovatiivista ja vastuullista valtiota. Toivommekin, että hallitus turvaa tutkimukselle ja korkeakoulutukselle taloudellisesti kestävät näkymät pitkälle tulevaisuuteen, järjestöt korostavat.