• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Varhaiskasvatuksen opettaja: Pienten ihmisten opettaminen on iso asia

23.03.2021 - 17.11 Uutinen
Kuvituskuva

Varhaiskasvatuksen opettajalle Aleksi Vehmassalolle on tärkeää tarjota lapsille turvallinen lapsuus ja kasvuympäristö. Hänen työtään ohjaavat yhdenvertaisuus, lasten ilo ja työn merkityksellisyys. Alaa vaivaavaan opettajapulaan hänellä on mielessään selvä ratkaisu.

Päiväkoti-ikäisten lasten kasvu ja kehitys on kaikkein vauhdikkaimmillaan. He oppivat valtavan nopeasti uutta.

Tämän Aleksi Vehmassalo näkee konkreettisesti omassa työssään. Hän valmistui varhaiskasvatuksen opettajaksi Helsingin yliopistosta ja sai sieltä evääksi asiantuntemuksen tukea pienten lasten kasvua, oppimista ja kehitystä. Näitä oppeja hän toteuttaa käytännössä helsinkiläisessä Kankarepuiston päiväkodissa, jossa hän työskentelee opettajana esiopetusikäisten eli 6–7-vuotiaiden ryhmässä.

– Vaikka täällä on pieniä ihmisiä, olemme tekemisissä isojen asioiden kanssa. Minun tehtäväni on tukea lasten oppimista, auttaa heitä löytämään omia vahvuuksiaan sekä tarjota heille turvallinen lapsuus ja kasvuympäristö.

Vaikka täällä on pieniä ihmisiä, olemme tekemisissä isojen asioiden kanssa.

Aleksilla on vahva tunne siitä, että hän tekee työtä, jolla on merkitystä.

– Minulla ei ole koskaan kotiin lähtiessäni sellainen olo, että päivä olisi mennyt hukkaan. Koulutus on kaikissa vaiheissaan sosioekonomisten erojen tasaaja, ja sitä se on myös varhaiskasvatuksessa.

Lasten ilo piristää väsyneinäkin aamuina

Aleksin ryhmässä on 14 lasta. Työparina on varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, ja Aleksin vastuulla on ryhmän pedagoginen toiminta. Siis se, että löydetään lapsille sopivia tapoja oppia uusia tietoja ja taitoja.

Varhaiskasvatuksen resurssipulasta puhutaan paljon. Se näkyy Aleksin työssä esimerkiksi kiireenä ja tiukkana opetusmateriaalibudjettina. Silti hän kertoo kokevansa iloa työstään päivittäin.

– Harvassa työpaikassa voi aloittaa päivänsä sillä, että joukko iloisia ihmisiä juoksee halaamaan. Se piristää niinäkin aamuina, kun on väsynyt. On myös hienoa huomata, että olen onnistunut luomaan lapsiin sellaisen luottamussuhteen, että he pystyvät puhumaan minulle avoimesti eri asioista.

On hienoa huomata, että olen onnistunut luomaan lapsiin sellaisen luottamussuhteen, että he pystyvät puhumaan minulle avoimesti eri asioista.

Varhaiskasvatuksessa opetettavat asiat ja arvot kumpuavat varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmista. Työssään Aleksi pitää tärkeänä kasvatuksen yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Hän kiinnittää tähän huomiota myös omassa toiminnassaan.

– Mietin esimerkiksi, kohtaanko kaikki ihmiset samalla tavalla ja uskallanko kohdata omia ja myös kollegojeni ennakkoluuloja ja ottaa ne puheeksi.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Opettaja ei voi olla pelkkä titteli

Resurssipulan lisäksi julkisuudessa puhutaan varhaiskasvatuksen opettajapulasta. Aleksi uskoo ammatin houkuttelevuuden olevan monen asian summa, mutta yksi on ylitse muiden: palkka.

– Varhaiskasvatuksen opettajat ovat korkeasti koulutettuja mutta matalasti palkattuja. Muille aloille on saatu houkuteltua ihmisiä nostamalla palkkaa, miksi se ei toimisi myös varhaiskasvatuksessa? Palkka on lähtökohtaisesti syy sille, että mitään työtä ylipäätään tehdään, Aleksi sanoo.

Muille aloille on saatu houkuteltua ihmisiä nostamalla palkkaa, miksi se ei toimisi myös varhaiskasvatuksessa?

Opettajapula näkyy etenkin suurissa kaupungeissa siten, että opettajan tehtäviin ei varhaiskasvatuksessa saada päteviä työntekijöitä. Tämä näkyy väistämättä myös varhaiskasvatuksen laadussa.

– Pulaa ei ole käsipareista, vaan koulutetuista kasvatustieteen asiantuntijoista. Opettajan nimikkeen pitää kertoa lasten vanhemmille työntekijän asiantuntemuksesta.

Kasvatusta tehdään yhteistyössä

Alan arvostus on onneksi kohentunut, ja Aleksi uskoo, että ennen pitkää positiivisen kehityksen on pakkoa näkyä myös palkassa.

Työn arvon Aleksi näkee konkreettisesti ryhmänsä lapsissa ja heidän kehityksessään. Esikouluikäisten ryhmissä vuoden aikana tehdyn työn tulokset alkavat näkyä keväisin lukuvuoden lähestyessä loppuaan. Palautetta lasten oppimiskäyrästä Aleksi saa myös huoltajilta.

– Kasvatustyötä tehdään yhdessä kotien kanssa. Kun saamme heiltä kiitosta, tulee olo, että on tehnyt jotain oikein. Ensiksi olen ylpeä lapsista, sen jälkeen vähän itsestänikin.

Tulevaisuuden kokoinen tehtävä

  • Opettajat ja alan esihenkilöt tekevät vaativaa asiantuntijatyötä. Tutustu eri koulutusasteilla työskentelevien opettajien työn vaatimuksiin täältä ja alan johtotehtäviin täältä.
  • Lue 11 tarinaa sitoutumisesta täällä.
  • Tutustu ammatin merkitykseen ja osallistu tulevaisuuksien tekemiseen: tehdääntulevaisuuksia.fi

Tehdään tulevaisuuksia – tutustu ja osallistu!

Opettajat luovat työllään sen pohjan, jolle huomisen maailma rakennetaan. He tekevät tulevaisuuksia meille kaikille. Lue 11 tarinaa sitoutumisesta ja osallistu!

Tehdään tulevaisuuksia