• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Opettajaopiskelija: ”Se hetki, kun lapsi lähtee murheen jälkeen hymyillen leikkimään, palkitsee”

23.03.2021 - 18.40 Uutinen
Kuvituskuva

Varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleva Samira Ouazizi haluaa opettajana taata jokaiselle lapselle turvallisen mahdollisuuden kehittyä omaksi itsekseen. Työ on tärkeää, mutta yksin työn merkitys ei riitä paikkaamaan opettajapulaa. Siihen Samiralla on selvä resepti: lisää palkkaa.

Se lähti jo päiväkodin pihalta 2000-luvun alussa. Jokin pihahetkissä teki Samira Ouaziziin niin suuren vaikutuksen, ettei hän ole koko elämänsä aikana joutunut pohtimaan ammatinvalintaansa.

– Minulle oli jostain syystä itsestään selvää aina, että minusta tulee varhaiskasvatuksen opettaja. Pääsin suoraan lukiosta opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon varhaiskasvatusta, ja sillä tiellä olen, Samira kertoo.

Pääsin suoraan lukiosta opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon varhaiskasvatusta, ja sillä tiellä olen.

Nyt kandivaihe alkaa olla lopuillaan, ja takana on jo kaksi pidempää harjoittelujaksoa päiväkodissa. Vaikka opintojen aikana alavalinta on välillä epäilyttänyt, harjoittelujaksot ovat muistuttaneet, miksi hän halusi opiskella juuri varhaiskasvatuksen opettajaksi.

– Tunteiden avaaminen ja selittäminen ovat lähellä sydäntäni. Lapsella voi olla esimerkiksi joku harmituksen ja murheen hetki. Kun käyttää tovin selvittääkseen, mistä se johtuu, ja lapsi lopulta lähtee hymyssä suin leikkimään, siitä tulee hyvä fiilis myös itselle. Tai kun onnistuu suunnittelemaan toimintaa, josta lapset sekä nauttivat että hyötyvät, se on uskomattoman hienoa.

Tunteiden avaaminen ja selittäminen ovat lähellä sydäntäni.

Työstään saa aina myös suoran palautteen.

– Sieltä tulee kyllä aidot reaktiot saman tien. Jos toiminta ei kiinnosta, he sanovat sen suoraan, ei tarvitse paljoa arvailla, Samira naurahtaa.

Mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen turvassa

Samira pitää varhaiskasvatuksen tärkeimpinä ohjenuorina tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä turvallista lapsuutta. Turvallisen ilmapiirin luonnissa päiväkodin henkilökunnalla on suuri rooli. Näitä kaikkia painotetaan myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa.

Vaikka kiire painaisi ja resurssit ovat tiukoilla, sen ei pitäisi heijastua lapsiin, vaan heillä täytyy olla aina turvallinen olo.

– Lapsia täytyy kohdella yksilöinä niin, että jokaisella on turvallinen ympäristö kasvaa juuri sellaiseksi ihmiseksi, joksi on tulossa. Meidän tehtävämme opettajina on tukea lapsen kasvua ja taata, että sekä tilat että ilmapiiri ovat lapselle turvallisia, Samira pohtii.

Meidän tehtävämme opettajina on tukea lapsen kasvua ja taata, että sekä tilat että ilmapiiri ovat lapselle turvallisia.

Varhaiskasvatuksen resursseista ja etenkin pätevien opettajien pulasta on puhuttu pitkään. Opiskelijamääriä on lisätty, mutta etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa moni päiväkoti kamppailee jatkuvan henkilöstöpulan kanssa edelleen. Samira muistuttaa, että niin kauan kuin alan arvostus ei näy esimerkiksi palkoissa, resurssipula ei ratkea.

– Koronan aikana on puhuttu paljon siitä, miten tärkeää työtä teemme, mutta käytännössä työn arvostus ei näy missään. Totta kai vaikuttaa myös opiskelijoiden halukkuuteen työllistyä alalle, että palkka on melko pieni. Sen sijaan, että pelkästään lisätään opintopaikkoja, pitäisi resursseja kohdistaa suoraan palkkoihin ja päiväkotien toimintaan. Se vaikuttaisi sekä alan houkuttelevuuteen että lasten arkeen ja viihtyvyyteen.

Varhaiskasvatus muuttuu yhteiskunnan mukana

Samiran tavoitteena on kehittää varhaiskasvatusta tavalla tai toisella. Opettajan työn lisäksi esimerkiksi erilaiset päiväkodin ja kodin väliseen vuorovaikutukseen tai lasten oppimiseen liittyvät sovellukset kiinnostavat häntä. Tärkeänä Samira pitää sitä, että varhaiskasvatus pysyy mukana yhteiskunnan muutoksessa. Siksi myös varhaiskasvatussuunnitelmien ajan tasalla pitäminen on välttämätöntä.

– Jo opinnoissa korostuu, että varhaiskasvatussuunnitelma on tärkeä pohja koko työlle. Jos esimerkiksi vanhempien kanssa tulee ristiriitoja, on hyvä, että on jokin suurempi ohjenuora, johon tukeutua ja jolla perustella, miksi teemme niin kuin teemme.

Vasusta kumpuavat myös kaikkein tärkeimmät arvot.

– Oman asenteen ja ajatusmallin pitää tässä työssä olla kunnossa, jotta kaikilla lapsilla on yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeudet. Kaikille on samat säännöt ja niistä pidetään myös kiinni, Samira summaa.

Tulevaisuuden kokoinen tehtävä

  • Opettajat ja alan esihenkilöt tekevät vaativaa asiantuntijatyötä. Tutustu eri koulutusasteilla työskentelevien opettajien työn vaatimuksiin täältä ja alan johtotehtäviin täältä.
  • Lue 11 tarinaa sitoutumisesta täällä.
  • Tutustu ammatin merkitykseen ja osallistu tulevaisuuksien tekemiseen: tehdääntulevaisuuksia.fi

Tehdään tulevaisuuksia – tutustu ja osallistu!

Opettajat luovat työllään sen pohjan, jolle huomisen maailma rakennetaan. He tekevät tulevaisuuksia meille kaikille. Lue 11 tarinaa sitoutumisesta ja osallistu!

Tehdään tulevaisuuksia