• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:n paikallisyhdistysten aktiivisuus toi koulutusasiat lähelle kuntalaista

17.06.2021 - 09.44 Uutinen
Kuvituskuva

Kuntavaalit olivat suuri ponnistus ehdokkaiden ja puolueiden lisäksi myös OAJ:n aktiivitoimijoille paikallis- ja opettajayhdistyksissä.

Työ on tuottanut tulosta, sillä Taloustutkimuksen kyselyn mukaan kansalaiset kokivat kasvatus- ja koulutusasiat tärkeimmiksi kuntapäättäjien tehtäviksi.

OAJ teetti kuntavaaleihin yhdistysmateriaaleja ja oman valtakunnallisen vaalikoneen, johon saatiin 8 500 ehdokasta kertomaan, kuinka kunnan koulutusasioita tulisi kehittää. Suurimman työn tekivät kuitenkin paikalliset aktiivit. 

Tavoitteena oli, että OAJ:n paikallis- ja opettajayhdistykset toteuttavat maan jokaisessa kunnassa jonkin kuntavaalitoimen. Yhdistysten työn ansiosta kasvatus- ja koulutusasiat nousivat kunnissa keskustelunaiheiksi.

Suunnistusta, videoita ja webinaareja

Paikallisia onnistumisia on useita. Muun muassa Mikkelissä ja Rovaniemellä toteutettiin sivistyssuunnistus seppo.io-sovelluksella. Mikkelin peliin pääsee pinkoodilla 89F7F4. Vaaleja varten tehty peli on auki viimeistä päivää tänään 17.6. Peleissä äänestäjät pääsivät suunnistamaan virtuaalikartan avulla kaupungissaan, ja rastipisteillä oli tarjolla kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä tehtäviä ja lisätietoa.  

Korona-aika haastoi vaalikampanjointia ja monet tapahtumat siirrettiin webinaareiksi ja etätapahtumiksi. Vaikka vuorovaikutusta ei ollut samalla tavalla kuin perinteisissä tapahtumissa, ne keräsivät väkeä ympäri maata. Esimerkiksi Kittilässä ja Savonlinnassa yksittäiseen tapahtumaan osallistui jopa toista sataa kuntalaista kerrallaan.  

Erilaiset vaalivideot saivat lukuisia katselukertoja. Ne toimivat erinomaisina vaikutusvälineinä ja toivat opettajien asiaa esille kuntavaalikeskusteluissa. Hyviä videototeutuksia tehtiin muun muassa Pohjanmaalla ja Helsingissä.  

OAJ on aktiivinen toimija myös vaalien välissä ja tarjoaa kuntapäättäjille luotettavaa tietoa kasvatus- ja koulutusasioista päätöksenteon pohjaksi. Paikallisilla yhdistyksillä on paras näkemys oman kunnan tilanteesta ja arjen kokemus siitä, kuinka kunnan toimintaa pitäisi kehittää.  

Jaa