• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:n hallitus hyväksyi varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön sopimusalasiirron

04.06.2021 - 11.30 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ:n hallitus on hyväksynyt varhaiskasvatuksen sopimusalasiirron kunnan yleisestä työ- ja virkaehtosopimuksesta (kvtes) opetusalan työ- ja virkaehtosopimukseen (ovtes). Sopimusalasiirto tarkoittaa sitä, että kelpoiset varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat ja päiväkodin johtajat siirtyvät ovtes:iin.

OAJ:n ja Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton jo vuosikymmeniä tavoittelema sopimusalamuutos tulee voimaan syyskuun alusta 2021.

– Jatkossa varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön palkoista ja palvelussuhteen ehdoista sovitaan samassa sopimuksessa muiden opettajien kanssa ja tällä on iso merkitys, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos tähdentää.  

Muutos on kustannusmielessä neutraali eli siitä ei kesken sopimuskauden aiheudu kustannusvaikutuksia.

Tässä vaiheessa kyseessä on niin sanottu tekninen siirto, jossa nykyiset kvtes:n palkkaus- ja työaikamääräykset siirtyvät sellaisinaan omaksi osioksi ovtes:iin. Muutoksella ei ole vaikutusta palvelussuhteen ehtoihin. 

Uutta G-osiota sovelletaan kuntien ja kuntayhtymien ylläpitämien päiväkotien ja sairaaloiden sekä varhaiskasvatuslain mukaisen kerhotoiminnan opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoihin. Sopimusmääräykset koskevat kelpoisuusehdot täyttävää henkilöstöä, kuten varhaiskasvatuksen opettajia, erityisopettajia ja päiväkodinjohtajia.

Palkkahinnoittelukohtia on kolme. Johto- ja esihenkilötehtävissä toimivat esimerkiksi päiväkodinjohtajat ja varhaiskasvatusyksiköiden johtajat. Toinen hinnoittelukohta on varhaiskasvatuksen asiantuntijatehtävissä työskenteleville varhaiskasvatuksen erityisopettajille, joiden päätehtävät muodostuvat lasten erityisopetuksen ja kasvatuksen tehtävistä. Kolmas hinnoittelukohta on varhaiskasvatuksen opetus- ja kasvatustehtävät, johon kuuluvat varhaiskasvatuksen opettajat. 

Varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön ensisijaisena työaikamuotona on yleistyöaika. Eräissä poikkeustapauksissa on mahdollista soveltaa jaksotyöaikaa, kuten ympärivuorokautisessa päiväkodissa tai sairaalassa tehtävässä työssä. Mikäli varhaiskasvatuksen opettajan työaikana on näissä toimintaympäristöissä sovellettu yleistyöaikaa, sopimusalasiirto ei muuta tilannetta. 

Ei-kelpoisten opettajien palvelussuhteen ehdot säilyvät kvtes:ssä 

OAJ:n hallitus hyväksyi samassa kokouksessaan myös neuvottelutuloksen kvtes:n liitteen 5 muutoksista. Kelpoisuutta vailla oleviin varhaiskasvatuksen opettajiin noudatetaan yhä kvtes-liitteen 5 määräyksiä. Muutokset eivät vaikuta palvelussuhteen ehtoihin. 

Jukon hallitus käsittelee 7.6.

OAJ:n hallituksen päätöksen jälkeen sopimusalasiirto todetaan myös JUKO:n hallituksessa 7.6.2021. Samassa yhteydessä JUKO päättää, hyväksyykö se uuden sote-sopimuksen, joka siirtää noin 170 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen työehdot kvtes-alueelta uuden sote-sopimuksen piiriin sekä kvtes:n liite 5 muutokset.  

Sote-sopimukseen siirtyy myös jukolainen ja akavalainen sote-henkilöstö, kuten terveydenhoitajat ja sosiaalityöntekijät. 

Varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön siirtymisestä opetusalan sopimukseen päätettiin kunta-alan kevään 2020 sopimusratkaisussa. Nyt sovittiin käytännön toteutuksesta. 

Varhaiskasvatuksen opettajien siirto uuteen sopimukseen tulee voimaan 1.9.2021.  Palvelussuhteen ehtoina noudatetaan kvtes-määräyksiä 31.12.2022 saakka ellei toisin sovita. 

Päivitys 7.6.2021: Jukon hallitus vahvisti varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön siirtymisen kunnan yleisestä kvtes-sopimuksesta opetusalan ovtes-sopimukseen. Jukon hallitus hyväksyi myös uuden sosiaali- ja terveysalan sote-sopimuksen. Sen lopullinen hyväksyminen edellyttää, kaikki pääsopijajärjestöt hyväksyvät saman kokonaisuuden.

Kuva Leena Koskela