• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ jakoi 15 000 euroa ammatillisten opettajakorkeakoulujen ammattikasvatustyölle 

05.05.2021 - 14.45 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ haluaa olla mukana rakentamassa uuden sukupolven ammattikorkeakoulutusta ja kehittämässä koko ammatillista koulutusta. Järjestö myöntää 15 000 euroa ammatillisille opettajakorkeakouluille ammattikasvatuksen kehittämiseen. Tunnustus luovutettiin keskiviikkona Amk-päivän virtuaalitapahtumassa. 

Ammattikorkeakoulutus täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Ammattikorkeakoulujärjestelmän työn tunnustamiseksi OAJ luovuttaa 15 000 euroa selvitysrahoitusta ammattikorkeakoulujen yhteydessä toimiville ammatillisille opettajankoulutuksille. Rahoituksella on tarkoitus edistää ammattikasvatuksen asemaa yhteiskunnassa. 

– Ammattikorkeakoulujärjestelmä on edistänyt ansiokkaasti opetus-, kasvatus- ja tutkimusalan henkilöstön osaamista ja työskentelyolosuhteita. Se on myös rakentanut korkeakouluväylän koko ammatilliselle koulutukselle, tunnustuksen luovuttanut OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka sanoo. 

Amk-järjestelmä on myös haastanut kehittämään uudenlaisia tapoja toimia opettajana. Käytäntöön on vakiintunut moderni pedagoginen ajattelu, johon kuuluu oppijalähtöinen oppimisympäristö ja opiskelijoiden aktivointi. Viimeisimpiä näyttöjä ovat digitaalisen oppimisympäristön rakentaminen sekä koulutuksen ja työn tekemisen ketterä yhdistäminen.  

Ammatillinen opettajankoulutus on toiminut vastuullisena kumppanina myös ammatillisen toisen asteen ja yliopistojen kanssa tapahtuvasta yhteistyöstä ja opettajuuden kehittämisestä. OAJ on haastanut mukaan myös muita toimijoita vahvistamaan ammattikasvatustutkimuksen asemaa. Mukaan ovat lupautuneet muun muassa OKKA-säätiö, Akava, STTK, SAK, SAMOK, SAKKI, Sivistystyönantajat, Tradenomit ja Terveydenhoitajaliitto.  

Ammattikasvatus tieteenä tutkii ihmisen ammattiin kasvamista ja siihen liittyvää problematiikkaa.  

– Tälle tutkimustyölle on työelämän muutoksessa tarvetta, ja paras tekijä sille on ammattikorkeakoulujen ammatillinen opettajankoulutus, Misukka sanoo.