• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ hakee poikkeusajan lisäkuormasta hyvitystä paikallisin neuvotteluin

24.03.2021 - 10.30 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ hakee jäsenilleen hyvitystä koronapoikkeusolojen aiheuttaman ylimääräisen työn ja lisääntyneen vastuun perusteella. Luottamusmiehet ovat 24.3. klo 10 esittäneet paikallisia neuvotteluja työnantajille kautta maan.

Aloitteen neuvottelupyyntöjen yhtäaikaisesta esittämisestä teki OAJ. Paikallisen sopimisen edistämistempaus laajeni lopulta niin, että siihen yhtyi koko neuvottelujärjestö Jukon kunta-ala.

Kunta-alalla korona-ajan paikallisen sopimisen edistämiseksi on neuvoteltu yhteiset ohjeet kvtes-alueelle. Kuntatyönantajat KT ja pääsopijajärjestöt pääsivät 4.3. sopuun ohjeista, joita voidaan soveltuvin osin käyttää myös muilla kunnan sopimusaloilla.

Koko Jukon kunta-ala liikkeellä

Idea paikallisista ja yhtäaikaisesti vireille pantavista koronaneuvotteluista syntyi alkutalvesta OAJ:ssa. Asiaa ajoi eteenpäin erityisesti OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen.

– Epidemian aiheuttama kuormitus opettajille ja esihenkilöille on ollut poikkeuksellinen. Ilman henkilöstön venymistä koronan aiheuttama haitta lapsille, nuorille ja muille opiskelijoille olisi ollut vielä suurempi. Lisäksi Suomi on maailman ainoita maita, joissa koulutus on jatkunut poikkeusoloista huolimatta. Maamme koulutuksessa ja kasvatuksessa on tehty huippulaatua myös nyt poikkeusoloissa, Luukkainen toteaa.

– On kohtuullista, että työnantaja palkitsee henkilöstöään työmäärän lisääntymisestä ja työn vaativuuden kasvusta, Luukkainen huomauttaa päivän tiedotteessa.

– Työnantajatahomme suitsuttavat jatkuvasti paikallisen sopimisen tärkeyttä. Nyt niillä on paikka näyttää sen toimivuus käytännössä.

Jukolaisten luottamusmiesten tänään esittämät paikalliset neuvottelupyynnöt koskevat yli 131 000 koulutettua palkansaajaa kunnan yleisellä sopimusalalla, kunnan opetusalalla, lääkärien sopimusalalla ja tekniikan sopimusalalla.

OAJ:n jäsenistä kunta-alan neuvottelupyynnöt koskevat opetusalan ovtes-sopimuksen alalla toimivia opettajia ja rehtoreita sekä kvtes-sopimuksen piirissä olevia varhaiskasvatuksen opettajia ja päiväkotien johtajia.

Paikallisen sopimisen koeponnistus

Mitä paikallisella korona-ajan sopimisella tavoitellaan, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos?

– Tavoitteena on, että yhdessä paikallisen työnantajan kanssa todetaan poikkeusolojen aiheuttama kuormitus, ylimääräinen työ ja lisääntynyt vastuu. Tämä on myös testi siitä, kuinka paikallinen sopiminen toimii. Kunta-alalla voidaan verraten laajasti sopia työehdoista paikallisesti, ja korona on erinomainen peruste ottaa käyttää paikallista sopimista. Jos onnistumme edistämään paikallisen sopimisen käytänteitä, se voi kantaa satoa myös tulevina vuosina, Lindroos pohtii.

– Tarkemmat keinot jäävät paikallisesti sovittavaksi. Ne voivat esimerkiksi kerta- tai kannustepalkkoita tai työn vaativuuden uudelleen arviointia. Toki myös työnantajilla on oma näkemyksensä siitä, mitä paikallisella sopimisella tavoitellaan.

Neuvottelupyynnön esittäminen on Lindroosin mielestä perusteltua myös siksi, että valtiovalta on tukenut koronan takia vaikeuksiin joutuneita kuntia ja kuntayhtymiä yhteensä kolmella miljardilla eurolla. Kädenojennus pelasti kuntapalvelut ja kirkasti kuntien rahoitusnäkymät. Negatiivisen tuloksen teki viime vuonna vain 27 kuntaa, kun edellisvuonna tulos oli alijäämäinen 223 kunnassa.

Neuvottelut vireille myös yksityisellä opetusalalla

OAJ:n luottamusmiehet hakevat hyvitystä koronan aiheuttamasta ylimääräisestä työstä, kuormituksesta ja vastuusta myös yksityisellä opetusalalla. Paikallisia neuvottelupyyntöjä jätetään tänään muun muassa yksityisissä peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa.

– Sivista on muiden Elinkeinoelämän keskusliiton työnantajajärjestöjen tavoin puhunut lämpimästi paikallisen sopimisen puolesta. Nyt on paikallisen sopimisen käytölle on kiistämättömät perusteet myös yksityisellä opetusalalla, Olli Luukkainen pohtii.

OAJ:n neuvottelupäällikkö Eila Urpilainen tähdentää poikkeusolojen myllertäneen opettajien ja esihenkilöiden työtä yhtä lailla yksityisissä kuin kuntien kouluissakin.

– Ohjeet ja määräykset olivat täysin samat. Opettajat joutuivat muuttamaan opetustaan verkkovälitteiseksi ja huolehtimaan pudokkaista. Ei sellaiseen osannut kukaan varautua ennalta. Työmäärän ja kuormituksen kasvu oli väistämätöntä.

Ylioppilaskirjoitusten järjestäminen on Urpilainen mielestä kuvaava esimerkki siitä, millaisia taikurintaitoja korona-aika opettajilta ja esihenkilöiltä vaatiikaan. Valvontatyötä on aiempaa enemmän, ja koetilaisuuksien järjestäminen on entistä mutkikkaampaa. Ylioppilastutkintolautakunta määräsi kolme uutta koepäivää. Lisäksi kokeiden uusijoita on entistä enemmän. Aikaa varautua muutoksiin on ollut niukasti.

– Ylioppilaskirjoitusten järjestäminen koronaoloissa on lukioille uskomaton ponnistus. Mistä ne saavat esimerkiksi tarpeeksi valvojia? Ei siinä tehtävässä pärjää kuka tahansa sähköisten kirjoitusten aikana. Pitää osata toimia, jos alustassa on ongelmia tai yhteydet eivät toimikaan, Urpilainen havainnollistaa.

Sivistan alueelta on myönteisiä esimerkkejä korona-ajan paikallisesta sopimisesta. Esimerkiksi Jyväskylän yliopisto maksoi kannustepalkkiona 10 prosenttia kuukausipalkasta henkilöstölleen. Palkkio oli vähimmillään 400 ja enimmillään 600 euroa.

Koskee myös Avaintan oppilaitoksia ja yliopistojen harjoittelukouluja

Paikallisia neuvotteluesityksiä on jätetty myös Avaintyönantajien sopimusalueelle kuuluvissa ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa.

OAJ on jättänyt paikallisia neuvottelupyyntöjä, jotka koskevat yliopistojen harjoittelukouluja, mutta muilta osin yliopistot eivät ole mukana.

Paikallisen sopimisen tempauksen ulkopuolelle jäivät tällä erää myös valtion oppilaitokset ja yksityiset päiväkodit. Valtion neuvottelujärjestelmä virastokohtaisine neuvotteluineen poikkeaa muusta opetusalasta. Yksityisessä varhaiskasvatuksessa OAJ ei taas ole samanlainen sopijaosapuoli kuin kunta-alalla. OAJ:n jäsenet valtiolla ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa saavat asiasta jäsenkirjeen.

Heikki Sahlman