• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Työhyvinvointirahaston ensimmäinen hakukierros ensi keväänä

22.10.2020 - 13.37 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ:n valtuusto päätti työhyvinvointirahaston perustamisesta elokuussa. Oman rahaston avulla OAJ haluaa konkreettisesti auttaa jäseniään työelämässä. Ensimmäistä hakukierrosta ja hakuohjeita valmistellaan parhaillaan.

OAJ:n valtuusto teki elokuun kokouksessaan mittavan taloudellisen päätöksen, joka samalla tuo yhdistysten ja jäsenten ulottuville täysin uuden palvelumuodon. OAJ:n tukirahastosta erotettiin 10 miljoonaa euroa järjestön oman työhyvinvointirahaston peruspääomaksi, jonka tuotolla on tarkoitus edistää jäsenten ja alan työyhteisöjen työhyvinvointia ja työturvallisuutta.


— Tarkoituksena on vauhdittaa hankkeita, joilla on vaikutusta jäseniin ja heidän työyhteistöihinsä. Haluamme olla mukana jäsentemme arjessa. Onhan OAJ myös uudessa strategiassaan sitoutunut edistämään jäsentensä työhyvinvointia, rahaston asiamies, OAJ:n hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Jari Cavernelis muistuttaa.


Yhdistykset, jäsenten yhteisöt ja jäsenet hakukelpoisia


Työhyvinvointirahaston toiminnan käynnistäminen on edennyt ripeästi. Sähköisen hakujärjestelmän valmistelu etenee ja parhaillaan laaditaan hakuohjeita ja -kriteerejä.

Ensimmäinen haku on ensi keväänä, ja ensimmäiset päätökset tuen saajista tehdään elokuussa 2021. Yksittäisen tukipäätökset tekee OAJ:n puheenjohtajisto. Rahasto käyttää varojaan OAJ:n hallituksen päättämän suunnitelman mukaisesti.

Tukea voi hakea kehittämishankkeisiin ja työelämän laatua edistävään toimintaan. Hakijoina voivat olla OAJ:n yhdistykset, jäsenten muodostamat yhteisöt ja yksittäiset jäsenet.

Työhyvinrahastoa koskevat tiedot ja hakuohjeet päivitetään omalle sivulleen, jossa voi tutustua myös rahaston sääntöihin. Sivulle kootaan tiedot tuen saajista, ja kiinnostavia hankkeita tullaan esittelemään OAJ:n kanavilla.

Heikki Sahlman