• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Poikkeusaika kuormittaa korkeakouluväkeä – vastaa kyselyyn ja auta puuttumaan epäkohtiin

03.12.2020 - 12.43 Uutinen
Kuvituskuva

Koronan vaikutukset korkeakoulujen henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointiin puhuttivat Yliopistopäivillä. Parhaillaan käynnissä on Digiä ja keitaita -kysely, jolla kootaan korkeakoulujen henkilöstön kokemuksia kehittämistyön ja edunvalvonnan tueksi.

Yliopistopäivillä tarkasteltiin henkilöstölle tehtyjen aiempien kyselyiden tuloksia. Niitä esitteli Yliopistojen opetusalan liiton YLLin työvaliokunnan jäsen, yliopistonlehtori Outi Ylitapio-Mäntylä.

Tieteentekijöiden kyselyssä 39 prosenttia vastaajista kertoi, että heidän hyvinvointinsa oli heikentynyt poikkeustilanteessa. OAJ:n kyselyssä puolestaan 80 prosenttia yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä kertoi työmääränsä lisääntyneen poikkeusaikana.

Yliopistopäivien osallistujat totesivat yhteisesti, että tämä ei voi olla uusi normaali.

Korona-aika tuo pysyviäkin muutoksia

Marraskuun lopussa järjestelyillä Yliopistopäivillä koottiin hyviä käytäntöjä tunnisteella #koronakäytäntö. Monet hyviksi havaituista käytännöistä liittyivät etätyön mahdollistamiin paikan vaihdoksiin ja ulkoiluun. Katseet olivat myös koronanjälkeisessä ajassa.

”Meidän on hyvä tarkastella post-korona-aikaa yhdessä ja kokonaisvaltaisesti. Monet asiat muuttuvat ja edellyttävät muutoksia työkäytännöissä, palveluissa, osaamisvaatimuksissa sekä mahdollisesti myös lainsäädännössä, ja resurssien kohdentamisessa jne.” yksi Twitter-kommetti kuului.

”Henkilöstöresurssia lisää selviämään nykyisen henkilöstön kanssa koronanjälkeisestä työstä!” peräsi toinen kommentoija.

Ennen koronaa yliopistoissa yleisimmät stressiä aiheuttavat syyt ovat kyselyiden perusteella olleet määräaikaisuudet, rahoituksen hakeminen ja epävarmuus uran tulevaisuudesta. Hyvinvointia työpaikalla parantaviksi asioiksi nähtiin selkeämmät urapolut ja palkitsemisen parantaminen sekä henkilöstön lisääminen erityisesti opetuspainotteisissa tehtävissä.

Vastaa ja auta edunvalvonnassa

Parhaillaan meneillään on Digiä ja keitaita -kysely, joka on suunnattu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koko tutkimus- ja opetushenkilöstölle. Kyselyllä kootaan tietoa, jota hyödynnetään korkeakoulujen henkilöstön edunvalvonnassa ja työhyvinvoinnin edistämisessä.

Erityisasiantuntija Hanna Tanskanen OAJ:stä kannustaa henkilöstöä vastaamaan kyselyyn. Vastausten avulla kokemuksista ja työstä saadaan tutkittua tietoa, jota voidaan käyttää edunvalvonnassa.

– Haluamme selvittää miten korona-aika on vaikuttanut työn muutokseen, ja millaisia kokemuksia henkilöstöllä on hyvinvoinnin, osaamisen ja johtamisen näkökulmista. Mihin on syytä jatkossa kiinnittää huomiota, kun korkeakouluopetusta ja -työtä edelleen kehitetään? Tuloksia käytetään myös opettajankoulutuksen kehittämisessä ja korkeakoulutoimijoiden osaamistarpeiden ennakoinnissa, Tanskanen kertoo.

Kysely on jatkoa OAJ:n ja Haaga-Helian ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun aiemmalle yhteistyölle. Edellisten kyselyiden tuloksia on julkaistu teoksissa Kiviä ja keitaita – ammattikorkeakoulutyö muutoksessa (2013) sekä Kiviä ja keitaita II – ammattikorkeakoulutyö muutoksessa (2019).

Kysely on auki 23.12. asti. Vastaaminen vie noin 20 minuuttia.

Kyselyyn pääset vastaamaan tästä

 

Teksti: Heta Lievonen
Kuva: Leena Koskela