• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Osaamispuutteiden paikkaamiseen luvassa tukipaketti toukokuun lisätalousarviossa

08.04.2020 - 17.04 Uutinen
Kuvituskuva

Maan hallitus päätti keskiviikkona päättyneessä kehysriihessään siitä, miten koronakriisin taloudelliset menetykset kunnille ja yksityiselle sektorille korvataan. Koulutuksen saaliina oli lupaus lasten ja nuorten tukipaketista toukokuun lisätalousarvioon. Oppivelvollisuuden laajenemisen valmistelu jatkuu.

Opetus- ja kulttuuriministeri Li Andersson kertoi kehysriihen tiedotustilaisuudessa, että toukokuun lisätalousarvioon valmistellaan lasten ja nuorten tukipakettia. Tukipaketilla ohjataan kunnille ja koulutuksen järjestäjille varoja muun muassa oppimisen tukeen, jota tarvitaan etäopetuksen vuoksi syntyneiden oppimisen aukkojen paikkaamiseen.

Kriisin vuoksi hankalaan tilanteeseen joutuneille vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen järjestäjille luvattiin myös korvausta aiheutuneista menetyksistä. 

Kunnille on lisäksi luvassa tukea eri tavoin yli miljardin edestä.  

Oppivelvollisuuden laajentaminen on etenemässä aiempien suunnitelman mukaisesti, kertoi ministeri Andersson. Oppivelvollisuuden laajentamiseen ohjataan lisärahaa vuodelle 2024. Silloin uudistus kattaa koko toisen asteen koulutuksen.

– Lisäraha on tarpeen, sillä uudistus ei voi onnistua puolittain toteutettuna ja heikosti resursoituna, muistuttaa koulutuspoliittinen asiantuntija Risto-Matti Alanko OAJ:stä.

Hallitus on päättänyt aikaisemmin jo hoitajamitoituksesta. Siksi hoitajien koulutukseen ohjattiin rahaa esityksessä 116,5 miljoonaa.

– Hoitajien koulutusmäärien kasvattaminen on perusteltua. Päätös osoittaa, että koulutusmääriä voidaan akuutissa tarpeessa kasvattaa.

Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien nostamisesta ei kehysriihestä tullut tietoa, vaikka tarve koulutusmäärän nostamiselle on yhtä suuri.

– Suomalainen yhteiskunta pitää siis onneksi kiinni sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä myös poikkeusoloissa. Se, että perusteilla oleva valmiusryhmä tukeutuu työssään tutkimukseen, osoittaa, että Suomi aikoo nousta kriisistä koulutuksen ja tieteen voimin, Alanko sanoo.

Kuva: Leena Koskela