• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Pedagogiset järjestöt: Tuen puutteesta on tullut maan tapa

06.04.2019 - 12.46 Uutinen
Kuvituskuva

Pedagogiset opettajajärjestöt vaativat seuraavalta hallitukselta tarkennuksia oppimisen tuen, pienryhmäopetuksen sekä opettajamitoituksen säädöksiin. Järjestöt julkaisivat julkilausumansa lauantaina Helsingissä.

Pedagogisten opettajajärjestöjen edustusto POE päätti kaksipäiväisen kevätseminaarinsa lauantaina Akavatalossa. Noin 32 000 opettajaa edustava POE julkaisi tilaisuudessa julkilausumansa, jossa vaaditaan tulevalta hallitukselta määrätietoisia toimia oppimisen tuen parantamiseksi.

POE:n mukaan oppimisen tukeen, pienryhmäopetukseen sekä opettajamitoitukseen tarvitaan nykyistä tiukemmat ja koulutuksen järjestäjää velvoittavammat säädökset.

Lauantaina julkaistu julkilausuma kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:

Tuen puutteesta on tullut maan tapa

Suomi – maailmalla ihailtu koulutuksen johtotähti – on hyvää vauhtia rapauttamassa yhdenvertaisia mahdollisuuksia oppimiseen ja opettamiseen.

Koulutuksesta on leikattu yhteensä 2 miljardia euroa viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Nämä leikkaukset on toteutettu aikana, jolloin oppilaiden ja opiskelijoiden tuen tarve on koko ajan kasvanut. Tämä yhtälö ei toimi.

Erityisen tuen oppilaiden sijoittaminen yleisopetuksen ryhmiin toimii vain, jos tukea oikeasti annetaan ja oppija kykenee työskentelemään tällaisessa ryhmässä. Sen takia oppilaitoksessa on oltava riittävästi kelpoisia opettajia, erityisopettajia, erityisluokanopettajia ja opinto-ohjaajia. Oppijan oikeudesta oppimisen tukeen ja pienryhmäopetukseen on säädettävä opetuksenjärjestäjää velvoittavammin. Jokaisella oppijalla tulee olla oikeus ohjaukseen opintojen aikana aina tarvittaessa. 

Yhdenkin oppilaan tukeminen voi viedä opettajan kaiken ajan. Tilanne on silloin kestämätön, eivätkä ryhmän oppilaat saa ansaitsemaansa laadukasta opetusta. Tukea on pystyttävä antamaan kaikille todellisen tarpeen mukaan. Myös lahjakkaat tarvitsevat opettajan aikaa. Opettajamäärän on perustuttava tarkoituksenmukaiseen mitoitukseen, josta tulee säätää nykyistä tiukemmin.

Varhainen puuttuminen ei saa olla vain sanahelinää. Suomella ei ole varaa menettää yhdenkään lapsen potentiaalia kasvaa tulevaisuuden taitajaksi.

Vaadimme huhtikuussa valittavalta eduskunnalta, että koulutuksen riittävät resurssit turvataan, oppimisen tuen säädöksiä tarkennetaan sekä laaditaan säädös opettajamitoituksesta.

Pedagogisten opettajajärjestöjen edustajisto (POE)

Kuva: Leena Koskela

Eduskuntavaalit 2019: Tutustu ratkaisuehdotuksiimme!

Huomispäivän Suomea tehdään joka ikinen päivä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa ympäri maan. Tutustu 37 ratkaisuehdotukseemme ja tarkista oman vaalipiirisi opettajataustaiset ehdokkaat!

Koulutus ratkaisee