Hallitus saavutti monta koulutuspoliittista tavoitettaan, mutta tulevalla hallituksella on tekemistä esimerkiksi jatkuvan oppimisen ja koulupolun alun kehittämisessä. Hankelähtöisen kehittämisen kritiikki on kuultu, kertoo opettajille Akatavatalossa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.
Miltä koulutuspolitiikan suunta näyttää vaalikauden vaihteessa? Kysyimme asiasta Pedagogisten opettajajärjestöjen POE:n seminaarissa puhuneelta opetus- ja kulttuuriministeriön ylimmältä virkamieheltä, kansliapäällikkö Anita Lehikoiselta.
Mitkä päättyvän hallituskauden koulutustavoitteet ovat toteutuneet mielestäsi hyvin?
Jos ajattelee kaikkia hallitusohjelmassa ja puoliväliriihessä asetettuja tavoitteita, niin paljon on saatu aikaiseksi. Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö on uudistettu ja peruskoulun kärkihankkeen osat, kuten tutoropettaja-malli, opettajankoulutusfoorumi ja peruskoulun kehittämistavoitteet ovat saaneet hyvin runsaasti ulkopuolistakin kiitosta.
Lukiolakia ja ylioppilastutkintoa on uudistettu, kielten opetusta varhennettu ja ammatillisen koulutuksen reformi viety läpi sellaisena kuin se hallitusohjelmassa oli.
Lisäksi laajassa yhteistyössä kentän kanssa tehty korkeakouluvisio 2030:n laatiminen ja toimeenpano ovat jo hyvin laajasti meneillään. Paljon on tehty, eikä yksikään hallituksen päättämä hanke jäänyt kesken.
Minne jäi eniten jatkotyön tarvetta seuraavalle hallitukselle?
Jatkuvan oppimisen asioita ja hankkeita on saatu alkuun, mutta systeemitasoinen muutos varmasti jatkuu seuraavalla vaalikaudella. Painetta tulee varmasti varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen muodostaman kokonaisuuden kehittämiseen.
Toisaalta ne osa-alueet, joissa kotouttamisesta tehdään entistä sujuvampaa, noussevat myös esiin. Ammatillisen koulutuksen uudistuksen toimeenpano jatkuu ja eri puolueilla onkin halua lisätä sen puolen resursointia.
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluvasta koulutuksesta on leikattu yli 2 miljardia euroa tällä ja edellisellä hallituskaudella. Miksi opetusministeriö ei puhu pontevammin oman hallinnonalansa puolesta?
Sillä rahamäärällä, joka koulutukseen käytetään, on saatava jatkuvasti uudenlaisia sisältöjä ja toimintatapoja aikaiseksi. Lähtökohtamme ei ole sellainen, että tarvittavat uudistukset voitaisiin toteuttaa ainoastaan silloin, kun niihin osoitetaan lisärahoitusta. Tässä mielessä sanoisin, että ministeriössämme ollaan suoran toiminnan kannattajia. Voimavarat suunnataan tekemiseen.
Julkisuudessa käytävässä keskustelussa meidän on tuotava esiin niitä sisältöjä, joita tavoitellaan. Tavoitteistamme esimerkiksi viime kesänä julkaistu ministeriön tulevaisuuskatsaus oli painava puheenvuoro siitä, mitä järjestelmälle pitäisi tehdä. Meidän on puhuttava koulutuspolitiikan sisällöistä, ei pelkästään rahasta.
Ministeriössämme ollaan suoran toiminnan kannattajia. Voimavarat suunnataan tekemiseen.
Kansliapäällikkö Lehikoinen, mitä tulee mieleenne seuraavista aiheista?
Pirstaleisen hankerahoituksen kritiikki on kuultu, ja vaalien alla paljon puhuttavassa jatkuvassa oppimisessa Lehikoinen satsaisi niihin, jotka sitä eniten tarvitsevat. Koulutuksen tasa-arvoon pitää panostaa jatkossakin, ja kiusaamisen ja häirinnän ehkäisyssä olennaista on estää, tunnistaa ja puuttua kaikenlaiseen häirintään mahdollisimman nopeasti.
Muun muassa nämä asiat nousivat esiin, kun Anita Lehikoiselle esitettiin neljä aihetta ja kysyttiin, mitä niistä tulee ensimmäisenä mieleen.
1. Pirstaleinen hankerahoitus
Hankerahoitus teettää paljon työtä hakijapuolella, ja se on viesti, joka on kuultu. Opetushallituksen käytettävissä olevia valtionavustuksia on nivottu suuremmiksi kokonaisuuksiksi niin, että ne olisivat yhdellä kertaa kuntien ja muiden koulutuksen järjestäjien haettavissa. Tällä hallituskaudella käytetyn kärkihanke-apparaatin vuoksi on ollut aika paljon hankkeita, kun on haluttu osoittaa lisärahoitusta moniin eri toimenpiteisiin.
2. Jatkuvan oppimisen rahoitus
Se toteutuu tällä hetkellä monilähteisenä, eli julkisen puolen, työnantajien ja yksilöiden maksamana koulutuksena sellaisiin sisältöihin, joista katsotaan olevan kullekin osapuolelle hyötyä työmarkkinoilla. Nyt pitäisi miettiä erityisesti sitä, miten rahoitus lopulta kohdentuu.
Tiedämme esimerkiksi sen, että työuran aikaisista jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista hyötyvät ne, joilla on vakaa työmarkkina-asema ja hyvä pohjakoulutus. Kun haluamme, että työllisyysaste edelleen kasvaa, palveluja ja rahoitusta pitäisi kohdentaa niillekin, joilla on huonoimmat mahdollisuudet työllistyä ja pysyä kilpailukykyisinä työmarkkinoilla. Esimerkiksi nämä ovat rahoituksen isoja asioita, jotka tulee ratkaista pian.
3. Oppimisen tuki
Mitä enemmän meillä on yksilöllisiä opintopolkuja tai koulutusvalintojen mahdollisuuksia, sitä enemmän tarvitsemme oppilaiden ja opiskelijoiden ohjausta. Erityisen tuen yksi painopiste on myös perheet, sillä lasten taustat ovat entistä heterogeenisempia, ja tämä on otettava huomioon, jotta tosiasiallinen koulutuksen tasa-arvo voi toteutua. On luotava uusia keinoja siihen, miten esimerkiksi yksilön sosio-ekonomisen taustan eriyttävät vaikutukset ehkäistään.
Eri puolueilla on tähän erilaisia näkemyksiä ja työkaluja. Uskon, että seuraavakin hallitus haluaa poistaa eriarvoisuutta ja tukea yhdenvertaisuutta kaikin tavoin.
4. Kiusaaminen ja henkinen hyvinvointi
Toimintakulttuuria on kehitettävä niin, että saamme luotua hyvinvoivan oppimis- ja kasvuympäristön heti varhaiskasvatuksesta alkaen, ja siten, että tämä kulttuuri kantaa läpi koko koulutusjärjestelmän.
Kaikkialla tulisi sisäistää ja ottaa käyttöön kolmiportainen toimintamalli, jossa kiusaaminen estetään, tunnistetaan ja siihen puututaan. Kiusaamisesta, häirinnästä ja ahdistelusta pitää voida kertoa matalalla kynnyksellä, ja ei-toivottuun käytökseen on oltava rohkeutta tarttua.
Teksti: Matias Manner
Kuva: Annika Rauhala