• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:ltä ansiomitali Huuhkajien valmentajalle – ”Opettajat saavat aikaan ihmeitä”

15.11.2019 - 16.08 Uutinen
Kuvituskuva

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ myönsi tänään järjestön valtuuston aloitteesta kultaisen Liikunnan hyväksi -mitalin Huuhkajat EM-kisojen portille valmentaneelle opettajataustaiselle Markku Kanervalle. Riippumatta illan ottelun tuloksesta Kanerva on joukkueineen tehnyt pienen ihmeen, joka ansaitsee tunnustuksen, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

OAJ myöntää Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentajalle Markku Kanervalle kultaisen Liikunnan hyväksi -mitalin. Mitali myönnetään opettajataustaiselle Kanervalle hänen tekemästään työstä liikunnan hyväksi.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen uskoo, että opettajatausta ja opettajankoulutuksen tuomat pedagogiset taidot ovat auttaneet Kanervaa onnistumaan myös valmentajana.

- Markku Kanerva kertoo usein opettajataustasta saamistaan eväistä valmentamiseen. Hänet tunnetaan rauhallisesta tyylistään ja verrattomasta kyvystään luoda yhteishenkeä – tärkeitä taitoja kenelle vain opettajalle, kuvailee OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Opettajat tekevät ihmeitä päivittäin

Ennen ryhtymistään päätoimiseksi valmentajaksi Kanerva toimi pitkään peruskoulun opettajana. Hän opetti muun muassa Helsingissä Pohjois-Haagan alakoulussa sekä Ruotsin Boråsissa siellä pelatessaan. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana hän on toiminut vuodesta 2016.

- Pidämme menestystä konkreettisena esimerkkinä siitä, miten opettajat koko Suomessa saavat aikaan ihmeitä. Olemme tietenkin vuorenvarmoja siitä, että Huuhkajat saavuttaa Kanervan johdolla historiallisen EM-kisapaikan, mutta riippumatta siitä, miten kisojen kanssa käy, haluamme osoittaa kunnioitustamme Kanervan tekemälle työlle. Hänen esimerkkinsä innostaa monta lasta ja aikuista liikunnan pariin.

OAJ:n kultainen Liikunnan hyväksi -mitali voidaan myöntää henkilölle, jolla on yhteys OAJ:n tavoitteisiin ja toimintaan sekä poikkeuksellisen ansiokasta ja näkyvää valtakunnallista toimintaa liikunnan hyväksi. Tieto ja onnittelut on välitetty Kanervalle Suomen Palloliiton kautta.

- Mitalin luovutuksesta sovimme vielä erikseen. Toivomme, että pääsemme samassa yhteydessä onnittelemaan Kanervaa kisapaikasta kesällä 2020 pelattavissa jalkapallon EM-kisoissa. Toivotamme Huuhkajille tsemppiä illan peliin, Olli Luukkainen sanoo.

Mitalin myöntämistä Markku Kanervalle esitti puolivuosittain kokoontuva OAJ:n valtuusto. Päätöksen asiasta teki esityksen pohjalta OAJ:n hallitus tänään 15. marraskuuta.

 

Teksti: Laura Klefbohm
Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander

Jaa