• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Resurssit kuntoon, ongelmiin kiinni varhain - miten parannetaan opetusalan turvallisuutta

16.07.2018 - 00.00 Uutinen
Kuvituskuva

Varhainen puuttuminen, ennaltaehkäisy ja riittävät resurssit nousivat esiin OAJ:n ja Porin sivistystoimen järjestämässä tilaisuudessa, jossa etsittiin keinoja edistää turvallisuutta kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalalla.

Päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista kuuluu aiempaa enemmän huolestuttavia viestejä turvallisuudesta.
 
- Turvallisuusasiat eivät kuitenkaan etene kuin vähän kerrallaan, totesi OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio.
 
Tämä oli lähtökohtana Porissa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jota Länsikallio veti yhdessä opettajataustaisen näyttelijän Ernest Lawsonin kanssa. Panelisteina olivat kansanedustaja ja Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala ja Meri-Porin yhtenäiskoulun rehtori Toni Ranne.
 
"Keskustelemaan jos siinä vaiheessa, jos tulee jotain pientä"
 
Tilaisuuden yleisössä oli paljon eri asteiden opettajia, joista moni jakoi huolen koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten turvallisuudesta on syytä olla huolissaan. Huolta oli niin ulkoisista kuin sisäisistäkin uhkista, esimerkiksi kiusaamisesta.
 
Kansanedustaja Multala totesi, että resurssien pitää olla kunnossa. Hän myös kannatti varhaista puuttumista ongelmiin.
 
- Olisi hyvä päästä keskustelemaan jo siinä vaiheessa, jos tulee jotakin pientä. Puuttumalla ongelmiin ajoissa on saatu hyviä tuloksia.
 
Varhainen puuttuminen sai laajaa kannatusta myös yleisöltä, ja varhaiskasvatukseen kaivattiin psykologi- ja kuraattoripalveluita. Varhaiskasvatuksessa ongelmiin tarttumiseen luo oman hankaluutensa se, ettei siellä ole oppilas- ja opiskelijahuollon kaltaista järjestelmää.
 
Keskustelussa pohdittiin keinoja edistää oppilaiden ryhmäytymistä sekä torjua kiusaamista. Myös opettajiin kohdistuva kiusaaminen oli esillä.
 
Teksti ja kuva: Heta Lievonen