• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Maailman suurin vanhempainilta maanantai-iltana – seuraa etänä!

12.11.2018 - 10.00 Uutinen
Kuvituskuva

Tänään maanantaina järjestetään jälleen vuosittainen Maailman suurin vanhempainilta. Tilaisuutta voi seurata vaikka kotisohvalta käsin.

Maailman suurin vanhempainilta järjestetään maanantaina 12.11.2018 klo 18–19.30. Vanhempainiltaan voi osallistua seuraamalla suoraa lähetystä Pyhäselän koululta Joensuusta ja keskustelemalla verkossa.
 
Illan aikana on luvassa keskustelunavauksia ja tarinoita siitä, miten vanhemmat voivat tukea omaa lastaan paremmin koulunkäynnissä. Tarinoita kerrotaan niin opettajien, vanhempien kuin nuorten näkökulmasta.

"Koti on koulun tärkein yhteistyökumppani"

OAJ on mukana järjestämässä tilaisuutta yhdessä Opetushallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Vanhempainliiton ja Suomen Kuntaliiton kanssa.
 
— Koti on ylivoimaisesti koulun tärkein yhteistyökumppani. Tämän yhteistyön onnistuminen on edellytys sille, että koulu voi onnistua, OAJ:n perusopetuksesta vastaava erityisasiantuntija Jaakko Salo sanoo.

Tänä vuonna fokuksessa vanhempien osallisuus

Maailman suurimman vanhempainillan tavoitteena on sitouttaa ja innostaa kaikki Suomen vanhemmat mukaan koulumaailman muutokseen. Tänä vuonna erityinen painopiste on vanhemmissa ja heidän mahdollisuuksissaan osallistua ja tulla kuulluksi oman lapsen koulun arjessa.
 
Yli 90 koulua ympäri Suomen on lähtenyt mukaan järjestämään Maailman suurinta vanhempainiltaa. Monet vanhemmat pääsevät siis osallistumaan maailman suurimpaan vanhempainiltaan lasten omalla koululla.
 
— Tavoite on tietenkin se, että tämä päivä on lähtölaukaus jatkuvaan hyvään yhteistyöhön. Se ei tietenkään riitä, että yhteistyötä tehdään yhtenä päivänä vuodessa. Tapahtumassa on hienoa se, että yritetään saada kaikki vanhemmat mukaan, Salo sanoo.

Seuraa vanhempainiltaa livenä!

Maailman suurinta vanhempainiltaa voi seurata myös kotisohvalta 12.11. klo 18-19.30 osoitteessa www.maailmansuurinvanhempainilta.fi
 


Teksti: Heikki Pölönen
Kuva: Leena Koskela