Jokaiselle uudelle opettajalle pitää saada lakiin kirjattu oikeus ja velvollisuus kaksivuotiseen mentorointiin työajalla. Mentorointi on vastaus uran alkuvaiheen siirtymässä koulutuksesta työelämään, ja sen kirjaaminen lakiin on yksi OAJ:n esityksistä maan hallitukseen puoliväliriiheen.
OAJ vaatii maan hallitukselta linjauksia mentorointimallin luomiseksi opettajille. Hallitus kokoontuu puoliväliriiheen 21.– 22.4. Tutustu OAJ:n muihin tavoitteisiin.
Mentorointi on jäänyt liian vähälle huomiolle opettajien uranaikaisessa kehittymisessä. OECD:n Talis-tutkimus, jossa tutkitaan opettajien ja rehtoreiden käsityksiä ammatillisesta kehittymisestä, koulun työskentelyilmapiiristä ja johtamisesta kertoo, että koulutuksesta mainetta niittänyt maamme ei huolehdi uusien opettajien työhön siirtymisestä samalla tavalla kuin muut tutkimuksen verrokkimaat.
Suomessa uudet opettajat jäävät vaille riittävää tukea, minkä vuoksi moni harkitsee alan vaihtoa jo työuran alussa. Opettajan työn houkuttelevuutta vähentää myös nuorten epävarmuus siitä, kuinka pärjäisi työn alkuvaiheessa.
Työelämän arki tuo eteen aivan uusia tilanteita
Uusi opettaja valmistuu joko yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta ja kohtaa hyvin erilaisen arjen kuin opiskeluidensa aikana. Koulutuksen aikana hän omaksuu paljon tutkimusperustaista tietoa ja saa erilaisia taitoja. Opetusharjoitteluiden pohjalta opiskelija saa pintakosketuksen opettajan työn arkeen. Käytäntö uutena opettajana työelämässä on kuitenkin hyvin erilainen kuin opiskelun aikana.
Arjen työssä niin oppijat kuin huoltajat ovatkin hyvin moninaisia, ja heidän kohtaamisensa on uutta. Lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden käyttäytyminen saattaa yllättää uuden opettajan. On byrokratiaa, jota pitää hoitaa. Entä miten suunnittelu ennen ja opetuksen jälkeen olisi järkevää tehdä? Miten kohdata päivittäisiä, haastavia tilanteita opetuksessa?
Muun muassa näiden asioiden kanssa erityisesti tuore opettaja painii, syystäkin. Opettajankoulutus ei pysty tarjoamaan kaikkea sitä tietoa, mitä uusi opettaja tai johtaja käytännön työssään tarvitsee, eikä sen pidäkään. Tämän vuoksi jatkumo peruskoulutuksesta työelämään pitäisi luoda saumattomaksi uran aikaiselle kehittymiselle.
Hyviä malleja mentorointiin on jo olemassa
Mentorointiin sopivia malleja on Suomessa kokeiltu ja kehitetty. Kehitystyötä ei siis tarvitse aloittaa alusta. Tarvitaan ainoastaan halu välittää jokaisesta työntekijästä, heidän hyvinvoinnistaan ja halu pitää uudet opettajat koulutustaan vastaavissa työtehtävissä.
Vertaismentorointi (verme) pohjautuu ammatillisen kehittymisen näkemykseen, jossa opettajat hakevat yhdessä ratkaisuja käytännön ongelmiin vertaisoppimisen avulla. Mallista on tehty paljon korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta, ja sitä on sovellettu myös muissa maissa ja eri aloilla. Esimerkiksi Norjassa mentorointi kirjattiin lakiin uuden opettajan oikeutena kahdeksi vuodeksi. Valtio myös rahoittaa sitä.
Suomessa on jo iso joukko koulutettuja mentoreita, jotka ovat saaneet erilliskorvauksen verme-työstään.
Niissä kunnissa, joissa uusien opettajien työhyvinvointiin on haluttu panostaa, on tarjottu mentorointia uudelle opettajalle hänen omalla ajallaan. Uran aikaisen kehittymisen ei kuitenkaan pitäisi tapahtua opettajan vapaa-ajalla vaan työnantajan pitäisi osoittaa myös mentoroitaville työaikaa.
Toisaalta monissa kunnissa on päätetty lopettaa mentorointi tai sitä ei edes ole haluttu tarjota liian kalliina investointina opettajien työhyvinvoinnin edistämiseksi tai alalla pysymiseksi.
Mentoroinnin lupaavat mallit ovat juurtuneet käytäntöön liian heikosti, koska kansallista tahtotilaa mentoroinnista ei ole saatu aikaan. Kuntien varaan ongelmaa ei voida laskea, koska niiden rahkeet eivät taloudellisesti ole riittävät. Kokonaisvastuu on kannettava valtakunnan tasolla, ja mentorointi on kirjattava lakiin. Siksi katseet kääntyvät tulevaan valtion budjetin puolivälitarkasteluun.
Suomalaisen koulutuksen heikoin lenkki on aika vihdoinkin laittaa kuntoon.