• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Oppivelvollisuuslain puutteita korjataan pikaisesti

16.05.2022 - 13.08 Lausunto
Kuvituskuva

Oppivelvollisuuslakiin on tulossa muutoksia siinä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. OAJ kannattaa kaikkia korjausesityksiä, mutta toivoo, että eduskunnan sivistysvaliokunta tekisi lakiin vielä muutamia täsmennyksiä.

Lakiin on tulossa 17 vuotta täyttäneelle oppivelvolliselle mahdollisuus jatkaa opiskelua lasten perusopetuksessa. Tällaisessa tapauksessa opetuksen järjestäjän pitäisi OAJ:n mielestä saada korvaus samoin perustein kuin jos hän olisi mennyt aikuisten perusopetukseen.

Valiokunnan tulee pitää huoli myös siitä, että kenellekään ei jää epäselväksi se, että eHOKSiin kirjataan vain opetushenkilöstön antama opetus ja ohjaus. Lisäksi OAJ vaati, että lakimuutosten vaikutukset rehtoreiden ja opettajien työhön arvioitaisiin. OAJ toivoo valiokunnan myös lisäävän paikkoja vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille.

Lopuksi OAJ toi esille tarpeen tehdä toinenkin korjaussarja ja lisätä toisen asteen lainsäädäntöön opiskelijoille oikeus tukiopetukseen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille oikeus erityisopetukseen. Lukion opiskelijoilla tällainen oikeus jo on.

Lataa ja lue koko lausunto
Jaa