• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Koulutustason nosto ei onnistu ilman riittävää rahoitusta

26.04.2022 - 14.58 Lausunto
Kuvituskuva

OAJ vaatii koulutuksen perusrahoituksen vahvistamista ja esitti eduskunnan sivistysvaliokunnalle useita konkreettisia vaatimuksia siitä, mihin rahaa pitäisi suunnata julkisen taloudessa lähivuosina.

OAJ oli kuultavana sivistysvaliokunnassa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023–2026.  OAJ kiitti hallitusta päätöksestä vahvistaa ammatillisen koulutuksen perusrahoitusta 50 miljoonalla eurolla vuoden 2021 tasosta, mutta korosti sivistysvaliokunnalle sitä, että summa on 30 miljoonaa euroa vähemmän kuin käytössä ollut hankeraha, jolla opettajia ja ohjaajia on palkattu. OAJ piti siksi todennäköisenä, että määräaikaisesti hankerahalla palkatuista opettajista ja ohjaajista osan työt loppuvat. Laskennallisesti 30 miljoonaa vastaa noin 400 opettajan palkkasummaa.

Tieteen leikkausten peruuttamista OAJ pitää oikeana ratkaisuna. Tavoitteena on nostaa TKI-rahoituksen osuus neljään prosenttiin BKT:stä. Tämä edellyttää lähes 600 miljoonan euron vuosittaista lisäpanostusta. Julkisen rahoituksen osuutta pitäisi tällöin lisätä 200 miljoonalla eurolla vuodessa. TKI-rahoituksen kasvattamisen tehokkain väylä OAJ:n mielestä on vahvistaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta mittavasti. Varsinkin ammattikorkeakoulujen roolia TKI- toimijana on vahvistettava.

OAJ toi esille, ettei koulutustason nosto ja tavoite siitä, että 50 prosentilla ikäluokasta on korkeakoulututkinto, toteudu ilman riittävää rahoitusta. Tällä hallituskaudella korkeakoulujen opiskelijamääriä on kasvatettu ilman pysyvää perusrahoituksen nostoa. Julkisen talouden suunnitelmassa ei otettu tähän mitään kantaa, mitä OAJ ihmettelee. 

OAJ painotti myös sitä, että koronan seurauksiin ja Ukrainan sodan jaloista Suomeen tulevien lasten ja nuorten varhaiskasvatus ja koulutuspalveluihin pitää kohdentaa riittävästi rahoitusta, kuten on luvattu. OAJ tulkitsee sitouttavan kouluyhteisötyön edistämisen ilman siihen suunnattua uutta rahoitusta koulutusleikkaukseksi. Ilman uutta rahoitusta toimintamalli pitää hyvistä tarkoitusperistä huolimatta jättää toteuttamatta.

OAJ piti valitettavana erityisesti sitä, ettei opettajarekisterin perustamiseen ollut kohdennettu rahoitusta.

Lataa ja lue koko lausunto
Jaa