• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Koronan jälkeinen aika edellyttää kohennusta koulutuksen rahoitukseen

30.04.2020 - 12.43 Lausunto
Kuvituskuva

OAJ on huolissaan siitä, että julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021–2024 puuttuu hallitusohjelmassa linjatut ammatillisen koulutuksen kipeästi kaipaamat rahat aiemmin tehtyjen leikkausten paikkaamiseen. Rahoituksen puute heikentää merkittävästi mahdollisuuksia korjata koronan aiheuttamaa osaamisvajetta ja vaikeuttaa oppivelvollisuuden laajentamista.

OAJ vaatii antamassaan lausunnossa julkisen talouden suunnitelmasta myös varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien lisäämistä ja pitkäaikaisen rahoituksen kohdentamista koulutusmäärien kasvattamiseen. Myös ammattikorkeakoulujen rahoituksesta on OAJ:n mielestä vihdoin tehtävä pitkäaikainen suunnitelma.

Kolmannen lisätalousarvion yhteydessä annettavan lasten ja nuorten toimenpidepaketin sekä koko koronatukipaketin opetusalalle tulee olla vähintään 100 miljoonaa euroa. Raha on kohdennettava ensisijaisesti oppimisen vajeen paikkaamiseen ja oppijoiden tuntemien henkilöiden ja rakenteiden tukemiseen. Tämä voidaan toteuttaa muun muassa tukiopetusta lisäämällä ja ryhmäkokoja pienentämällä kaikilla koulutusasteilla.

OAJ on tyytyväinen siihen, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmat aiotaan toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. Koronaepidemia on lisännyt tarvetta tukea koulutuksellista tasa-arvoa. Osaamisen ja oppimisen puutteisiin vastaamiseen onkin nyt suunnattava pitkäaikaista rahoitusta. OAJ vaatii, että menolisäykset muutetaan pysyviksi kehyksissä, jolloin niillä voitaisiin toteuttaa pysyviä muutoksia hankkeiden sijaan. Esimerkiksi opettajamitoituksesta voitaisiin säätää sitovasti.

Lataa ja lue koko lausunto
Jaa