Ajankohtaista
- Uutiset ja tiedotteet
- Näkemyksemme
- Lausunnot
- Blogiartikkelit
- Julkaisut
- Tapahtumat
- Asiantuntija-artikkelit
Työaikaopas kuvaa sopimustulkintojen työaikaan liittyviä pääkohtia. On siis syytä huomioida, että poikkeuksia ja yksityiskohtia on paljon. Voit tarkistaa ne omalta luottamusmieheltäsi, TES- ja VES-kirjoista tai OAJ:n verkkosivuilta. Työhyvinvointiasioissa voit olla yhteydessä oman esimiehesi lisäksi myös työsuojeluvaltuutettuusi.
30.08.2019 JulkaisuLaadukas perehdytys on työhyvinvoinnin ja turvallisuuden perusta. OAJ on laatinut huoneentaulun uuden työntekijän perehdyttämisestä. Voit tulostaa sen huoneentauluksi ja tutustua samalla OAJ:n työhyvinvoinnin lukuvuoteen.
08.08.2019 JulkaisuKoulutien alku tai koulun vaihtaminen on aina jännittävä tilanne niin lapselle kuin hänen vanhemmalleen. Tärkeintä koulun alussa on muistaa, että koululla, opettajilla ja vanhemmilla on täsmälleen sama päämäärä: lapsen paras.
05.08.2019 JulkaisuLukuvuoden suunnittelun tueksi tarkoitetussa tietopaketissa on koottuna keskeisiä sopimusmääräyksiä opetusalan työntekijöiden palkkauksen perusteista, työajoista ja palvelussuhteen ehdoista.
26.06.2019 JulkaisuKasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen edunvalvojana OAJ julkaisee omat tiede- ja innovaatiopolitiikan tavoitteensa ja linjauksensa. Haluamme korostaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen omaleimaista ja toisiaan tukevaa toimintaa, joka vahvistaa yhteiskuntaamme ja osaamistamme eri puolella maata, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. OAJ:n tiede- ja innovaatiopoliittiset linjaukset on laaja kokonaisuus teemoja tutki¬muksen ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnan edellytysten vahvistamiseksi sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa. Näitä tavoitteita haluamme edistää yhdessä eri tahojen – niin poliittisten päättäjien kuin korkeakoulu- ja tiedepoliittisten toimijoidenkin – kanssa.
23.05.2019 JulkaisuOpetus- ja sivistystoimen asiantuntijat, Specialister för undervisnings- och bildningsväsendet Opsia ry on opetus- ja sivistystoimen sekä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen johtavien ja itsenäisessä asemassa olevien asiantuntijoiden valtakunnallinen etujärjestö. Esite on tarkoitettu tulostettavaksi.
23.05.2019 JulkaisuOAJ:n valtuusto hyväksyi kevätkokouksessaan järjestön uuden kansainvälisen strategian. OAJ ohjaa vastedes aiempaa enemmän rahaa solidaarisuustyöhön ja osallistuu nykyistä aktiivisemmin globaalia oikeudenmukaisuutta edistävään työhön. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa lisääntyy.
20.05.2019 JulkaisuDigitalisaatio etenee kaikilla elämän ja yhteiskunnan osa-alueilla, myös kasvatuksessa ja koulutuksessa. OAJ:n tekemän kyselyn tavoitteena on ollut kartoittaa peruskoulun ja lukion opettajien ja rehtoreiden käyttämiä digityövälineitä, niiden kattavuutta, toimivuutta, hyötyjä ja haittoja. OAJ esittää 10 teesiä siitä, mitä digitaalisten työvälineiden hankinnassa ja kehittämisessä pitää ottaa huomioon, jotta niillä voidaan tukea ja parantaa opettajien ja rehtoreiden työtä.
21.03.2019 JulkaisuKoulutus tarvitsee pitkän aikavälin kasvuohjelman, jolla rahoitus nostetaan kestävälle tasolle. Kasvuohjelmassa on hahmoteltava tavoitetila ja askelmerkit sen saavuttamiseksi seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä. OAJ:n ehdotukset koulutuksen rahoituksen kehittämiseksi on koottu tähän julkaisuun.
18.03.2019 JulkaisuKoulutuksella pystymme vastaamaan siihen, että sivistys koskee kaikkia Suomessa asuvia ja tänne saapuvia. Meidän on tarjottava koulutusta kaikenikäiselle väestölle. Osaavat opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen haluavat tehdä töitä edistääkseen jokaisen maassa olevan opiskelua ja työntekoa. OAJ näkee kansainvälisyyden, kulttuurien ja ihmisten moninaisuuden mahdollisuudeksi. Vaikka kotoutumisen edistämiseksi on jo tehty paljon, tehtävää on yhä jäljellä. OAJ painottaa, että koulutus on parasta kotoutumista.
07.03.2019 JulkaisuNiin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa eriarvoistuminen, syrjäytyminen tai esimerkiksi työttömyys ja kasvava osaajapula vaativat meiltä uutta ajattelua. Kun tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja turvattomalta, tarvitsemme ratkaisuja, jotka rakentavat parempaa huomista ja tulevaisuutta. Onneksi me suomalaiset tiedämme jo vastauksen, emmekö vain? Kasvatus. Koulutus. Tiede. Tutkimus. #koulutusratkaisee
02.03.2019 JulkaisuOAJ:n varhaiskasvatustiimi on koonnut varhaiskasvatuksen opettajia varten tiiviin tietopaketin varhaiskasvatuksen ajankohtaisista asioista, muun muassa työajasta, mentoroinnista ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmista.
23.01.2019 JulkaisuKoulutuksen esimiehet ja asiantuntijat KEA ry:n esitteestä selviää, miksi toisen asteen ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulun, taiteen perusopetuksen tai vapaan sivistystyön esimiehen, johtajan tai itsenäisessä asemassa olevan asiantuntijan kannattaa liittyä OAJ:n valtakunnalliseen yhdistykseen.
22.01.2019 JulkaisuOAJ on julkaissut rehtoreiden ja johtajien avuksi oppaan siitä, mitä oppilaitoksen uudisrakennushanke tai peruskorjausprojekti käytännössä tarkoittaa, mitä käsitteitä projektiin liittyy ja minkälaisia eri suunnitelmia ja vaiheita toteutuksessa tarvitaan.
28.11.2018 JulkaisuLehti ammatillisen opettajan työn sisällöstä, ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja muun muassa laadusta. Erillislehti auttaa osaltaan ammatillisen koulutuksen suuressa murroksessa.
25.10.2018 Julkaisu