• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Painava sana: Korona mullisti opettajankoulutusta

01.09.2021 - 08.50 Blogi
Kuvituskuva

Vuosi sitten monen uuden opettajaopiskelijan into kääntyi nopeasti etäturtumiseksi, kun uusia kasvoja nähtiin lähinnä tietokoneen ruudulta. Etäopiskelu vaati opiskelijoilta valtavasti itsensä johtamista ja opettajilta oman työn luomista uudelleen. Yliopistonlehtori Lenita Hietanen ja opettajaopiskelija Minna Väisänen palaavat kirjoituksessaan vuodentakaisiin tunnelmiin ja pohtivat poikkeuslukuvuoden oppeja.

Syksy 2020, Rovaniemi. Uudet opettajaopiskelijat ovat täynnä intoa. Opiskelupaikan saaminen, muutto uudelle paikkakunnalle ja opiskeluyhteisöön osaksi pääseminen ovat vihdoin totta.

Korona tekee todellisuudesta kuitenkin toista kuin mistä moni on unelmoinut. Suurin osa opetuksesta on etäluentoja. Tehtävät ja materiaalit lähetetään sähköisesti. Taide- ja taitoaineissa luokanopettajaopiskelijat pääsevät vähän myös lähiopetukseen, mutta silloinkin rajoitukset jättävät kokemuksen vajaaksi. Maskien takaa eivät jää mieleen opettajien eivätkä opiskelukavereiden kasvot.

Korona tekee todellisuudesta toista kuin mistä moni on unelmoinut. Maskien takaa eivät jää mieleen opettajien eivätkä opiskelukavereiden kasvot.

Lukuvuoden mittaan lähiopetustilanteet vähenevät entisestään. Moni opiskelija turtuu ja jopa ahdistuu ruudun tuijottamiseen yksin omassa asunnossa. Joillekin vähäistä helpotusta tuovat massaluentojen breakout rooms -keskustelut, joissa opiskelijat jaetaan ryhmiin eikä kaikkea tarvitse yksin pähkäillä. Osa opiskelijoista kuitenkin kokee kamerat päällä toteutetut keskustelutilanteet ventovieraiden kanssa kiusallisina.

Jotta opiskelu sujuu, opiskelija tarvitsee laitteiden ja nettiyhteyksien lisäksi hyviä itsesäätelytaitoja, itsensä johtamista ja medialukutaitoa. Tilanne eriarvoistaa opiskelijoita: osa pärjää hyvin, toiset huonommin. Monella syksyn into ja toiveikkuus vaihtuvat vähitellen epäluuloisuuteen – voiko luokanopettajaksi opiskella näin etäpainotteisesti?

Opettajillakin rutiinit menivät uusiksi

Kuinka opettamista opetetaan etänä? Opettajankouluttajilta tähän kysymykseen vastaaminen vaati koronalukuvuoden aikana valtavasti pohdintaa ja luovaa ongelmanratkaisua. Erityisesti toiminnallisilla kursseilla aiemmat työtavat, oppimisympäristöt ja materiaalit piti purkaa ja rakentaa edes välttävästi korvaavat menetelmät tilalle. Opettajille tuli huomattavasti lisätyötä.

Aiemmat työtavat, oppimisympäristöt ja materiaalit piti purkaa ja rakentaa edes välttävästi korvaavat menetelmät tilalle.

Opiskelijan ja opettajan työmäärän piti pysyä suunnilleen samana kuin lähiopetuksessa, ja opiskelijoiden piti voida edetä opinnoissaan ilman erityisiä laitteita ja materiaaleja: kokoontumisrajoitukset haastoivat yliopiston tilojen käyttöä. Netin valmiisiin materiaaleihin, kuten musiikkikoulujen videoihin, piti perehtyä huolella, jotta niitä pystyi ohjeistamaan opiskelijoiden itsenäisesti hyödynnettäväksi.

Aiempaa enemmän aikaa kului myös soittaessa ja tallentaessa itse kursseihin soveltuvaa opiskelumateriaalia. Myös satoja opiskelijoiden laatimia tallenteita omasta soittamisestaan oli kommentoitava ja arvioitava.

Kaiken ohjeistaminen kirjallisesti mahdollisimman selkeästi vei kokeneeltakin opettajankouluttajalta paljon enemmän aikaa kuin lähiopetuksen suunnittelu. Ongelmana oli myös se, että online-tilanteessa vain yksi henkilö voi olla kerrallaan äänessä: kaikenlainen spontaani kommentointi ja kyseleminen olivat poissa. Kehonkielen usein paljastama opiskelijan avun tarve jäi online-luennoilla pimentoon; lähiopetuksessa opettajan kanssa on helppo kommunikoida myös toisten huomaamatta.

Kaiken ohjeistaminen kirjallisesti mahdollisimman selkeästi vei kokeneeltakin opettajankouluttajalta paljon enemmän aikaa kuin lähiopetuksen suunnittelu.

Opiskelijoille tuli uusia käsitteitä, mutta harvemmin kukaan kysyi tarkennuksia niihin. Väärinymmärryksen mahdollisuus oli suuri. Paha mieli ja epätietoisuus saattoivat vaivata kauan. Näitä seikkoja tuli pääasiassa esille opiskelijoiden palautteissa vasta lukuvuoden päättyessä.

Koronan opit voivat osoittautua arvokkaiksi

Nyt, syksyllä 2021, toivomme todella, että pystymme kohtaamaan enemmän myös kasvotusten. On toisaalta hyvä katsoa menneeseen ja huomata poikkeusoloista myös hyvää.

Kun suuresta osasta etäopintoja on ollut käytettävissä tallenne, opiskelija on voinut vaikuttaa omiin opiskeluaikoihin ja jopa suoritettaviin kurssimääriin. Tallenteiden avulla on voinut opiskella missä ja osittain myös milloin haluaa. Tallenteita on myös voinut tarvittaessa katsoa useita kertoja.

Kaikki tämä on aiempaa joustavammin mahdollistanut opiskelun ja muun elämän yhteen sovittamisen. Esimerkiksi harrastukset ja vierailut kotipaikkakunnalla ovat järjestyneet kalenteriin helpommin. Etäopinnot ovat siis parhaimmillaan mahdollistaneet monenlaista joustavuutta, mikä puolestaan on lisännyt autonomian tunnetta ja edistänyt täten osaltaan jopa psyykkistä hyvinvointia.

Etäopinnot ovat mahdollistaneet monenlaista joustavuutta, mikä puolestaan on lisännyt autonomian tunnetta ja edistänyt täten osaltaan jopa psyykkistä hyvinvointia.

Yliopistonlehtorin näkökulmasta tallenteiden ja ohjeistusten laatiminen on vienyt valtavasti aikaa, mutta niitä voi jatkossa hyödyntää lähiopetuksen tukimateriaaleina. Opetusta helpottaa ja opetuksen kehittämistä jouduttaa myös viime lukuvuonna pakon edessä toteutettu kurssien kriittinen tarkastelu: tältä pohjalta on luontevaa jatkaa yliopisto-opetukselle tyypillistä tutkimusperustaista kehittämistyötä.

Luokanopettajaopiskelijat ovat huolissaan siitä, miten hyvin he ovat koronavuoden aikana saavuttaneet opettajankoulutuksen oppimistavoitteita. Todellisuudessa poikkeusoloissa he ovat oppineet myös jotain, mikä muuten olisi jäänyt vähemmälle.

Poikkeusoloissa opettajaopiskelijat ovat oppineet myös jotain, mikä muuten olisi jäänyt vähemmälle.

Opiskelijat ovat etävuoden aikana esimerkiksi tallentaneet paljon toimintaansa, mikä on vahvistanut heidän osaamistaan opetusvideoiden ja muiden tallenteiden laatimisessa. Opiskelijat ovat myös saaneet aiempaa monipuolisempia ideoita siihen, miten eri tilanteissa olevia oppilaita voi huomioida ja miten vaikkapa koulun tiloissa, ohjauksella ja välineillä toteutettu kuvataiteen työ on oppilaan mahdollista toteuttaa kotonaankin. Tulevaisuuden työnhakutilanteissa etäopiskelukokemukset voivatkin osoittautua rikkaudeksi.

Korona-exit tuo toiveikkuutta

Viime lukuvuosi vaati niin opiskelijoilta kuin opettajankouluttajilta kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin nopeasti ja luovasti.

Näistä oppineina suuntaamme katseemme luottavaisemmin kohti tulevaa: tämän aikakauden opettajaopiskelijoilta ja heidän kouluttajiltaan tulee löytymään valmiuksia toteuttaa opetusta entistä monipuolisemmissa olosuhteissa, entistä saavutettavammin.

Näkyvissä oleva koronaexit puolestaan palauttaa meille kaikille tulevaisuususkoa.

Näkyvissä oleva koronaexit puolestaan palauttaa meille kaikille tulevaisuususkoa – sitä samaa intoa ja toiveikkuutta, jota tavallisestikin koemme uuden lukuvuoden kynnyksellä.

Lenita Hietanen

Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtori, Lapin yliopisto

Minna Väisänen

Luokanopettajaopiskelija 2020–, Lapin yliopisto

Ennen tämän tekstin pohjana käytyä keskustelua kumpikin kirjoittajista luki orientaatioksi seuraavan artikkelin: Holzer, J., Lüftenegger, M., Korlat, S., Pelikan, E., Salmela-Aro, K., Spiel, C. & Schober, B. (2021). Higher Education in Times of COVID-19: University Students’ Basic Need Satisfaction, Self-Regulated Learning and Well-Being. AERA open, Vol 7. DOI: 10.1177/23328584211003164

Paina sana tulevaisuuksien tekijältä

  • Opettajat kaikilla koulutusasteilla tekevät tulevaisuuksia kaikenikäisille oppijoille ja koko Suomelle.
  • Opettajat ja alan esihenkilöt ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita. He tuntevat niin työn merkityksen kuin sen epäkohdat. Painava sana -blogi antaa puheenvuoron heille. 
  • OAJ kannustaa opettajia tuomaan myös muilla keinoilla esiin osaamistaan ja työnsä merkitystä.
    Tutustu erilaisiin tapoihin osallistua Tehdään tulevaisuuksia -kampanjaan.

 

Tehdään tulevaisuuksia – tutustu ja osallistu!

Opettajat luovat työllään sen pohjan, jolle huomisen maailma rakennetaan. He tekevät tulevaisuuksia meille kaikille. Lue 11 tarinaa sitoutumisesta ja osallistu!

Tehdään tulevaisuuksia