Tänään maanantaina YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus täyttää 70 vuotta. Joulukuun 10. päivä 1948, Pariisissa allekirjoitettiin asiakirja, jolla on ollut iso vaikutus myös omaan elämäämme. Julistus oli periaatteellisesti erittäin suuri askel, mutta maailma ei ole tässäkään suhteessa vielä valmis.
Ihmisoikeusjulistuksen ensimmäisessä artiklassa määritellään ihmiskäsitys, jolle koko ihmisoikeusajattelu pohjautuu:
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
Onko näin nyt? Onko Suomessa?
Työtä ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi on jatkettava. Ihmisoikeudet eivät ole mikään itsestäänselvyys Suomessakaan. Lisäksi kaikkien ihmisten ihmisarvoa kyseenalaistavat ääriliikkeet nostavat päätään niin meillä kuin muualla, kuten juuri itsenäisyyspäivämme vieton yhteydessä saimme nähdä.
Kansainvälisesti ihmisoikeuksien polkemista nähdään ja kuullaan jatkuvasti valitettavan laajalti. On liian monta maata, joissa ihmiset joutuvat vainon tai vakavan ja vahvan syrjinnän kohteeksi pelkästään olemalla eri mieltä tai erilainen.
Erityisesti lasten, tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi on väsymättä tehtävä työtä. Tässä työssä jokainen voi olla puheillaan ja erilaisia toimijoita tukemalla mukana. Tärkeintä on oma asenteemme. Se näkyy suhtautumisessamme oman maamme vähemmistöjä ja vähäosaisia tai ongelmissa olevia kohtaan.
Valitettavan usein kuulee hyväosaisten, vatsa täynnä puhtaissa lakanoissa nukkuvien kansalaisten sanovan, että ”kyllä jokainen pärjää, kunhan vaan jaksaa ponnistella”. On helppo olla tuota mieltä, kun oma turvakehikko sekä elin- ja kasvuympäristö ovat itsellä ilman vaivannäköä valmiita ja olemassa. Kaikilla niin ei ole.
Humaanin yhteiskunnan piirteisiin kuuluu, että vähäosaisia ja heikompia tuetaan ja autetaan. Tästä periaatteesta emme saa Suomessa koskaan luopua.
Koulutus ja perhetyö ovat tässä suhteessa avainasemassa. Niihin on panostettava ja tehtävä kestäviä ratkaisuja katsomalla totuutta silmiin, eikä selittelemällä mustaa valkoiseksi tai kääntämällä katsetta toisaalle. Suomalaisten ja Suomen on väsymättä tehtävä työtä, jotta nuo periaatteet myös leviävät maailmassa.
Yksi oman hyvin- tai pahoinvointiyhteiskuntamme suurista ongelmista on yksinäisyys. Siihen joudutaan ja pudotaan yllättävän usein jo lapsuudessa, koulussa. Niin ei saa olla.
Meillä kasvattajilla ja kouluttajilla on vastuumme siitä, ettei niin pääse käymään. Se on koulutus- ja kasvatusalan merkittävin teko ihmisoikeuksien puolesta. Osoittaa teoilla, että jokainen on merkityksellinen ja että jokaisen elämällä on merkitys. Se on ihmisoikeustyötä joka päivä.
Olli Luukkainen
OAJ:n puheenjohtaja
Twitter: @OlliLuukkainen
